Aladdinin äiti toi posliinivadin, ja poika kaatoi jalokivet kahdesta pussista, joissa niitä säilytti, lajitellen ne mieleisellään tavalla. Loisto ja kirkkaus joka niistä päiväsaikaan säteili ja niiden värien moninaisuus häikäisi heidän silmiään niin että he joutuivat aivan ihmeisiinsä. Kalliiden kivien näkeminen, joiden arvoa hän ei tuntenut, karkotti äidin levottomuuden vain osittain. Peläten, että Aladdin tekisi jotakin mieletöntä, hän kuitenkin suostui poikansa pyyntöön ja lupasi käydä seuraavana aamuna palatsissa.
Aladdin heräsi ennen päivänkoittoa, herätti äitinsä ja kehotti häntä pukeutumaan mennäkseen sisään, jos mahdollista, ennen kuin suurvisiiri ja valtion ylhäiset virkamiehet asettuvat paikoilleen divaaniin eli neuvostosaliin, jossa sulttaani piti istuntojaan.
Aladdinin äiti otti kahteen palttinaliinaan käärityn posliinivadin, johon he olivat edellisenä päivänä järjestäneet jalokivet, ja lähti astumaan sulttaanin palatsia kohti. Hänen saapuessaan suurvisiiri ja hovin ylhäiset herrat olivat juuri menneet istuntohuoneeseen. Väentungoksesta huolimatta hän kuitenkin pääsi avaraan saliin, jonka eteinen oli hyvin komea. Hän asettui aivan sulttaanin, suurvisiirin ja ylhäisten herrojen eteen, jotka viimeksi mainitut istuivat hänen majesteettinsa oikealla ja vasemmalla puolella. Useita juttuja huudettiin vuorollaan esille, käsiteltiin ja ratkaistiin, kunnes koko divaani hajaantui ja sulttaani nousi palaten suurvisiirin seuraamana yksityishuoneisiinsa.
Nähdessään sulttaanin poistuvan ja kaikkien ihmisten lähtevän salista Aladdinin äiti aivan oikein päätteli, että hallitsija ei enää sinä päivänä jatkaisi istuntoa, ja palasi kotiin. Aladdinin pettymys oli suuri hänen kuullessaan että äiti palasi tyhjin toimin, mutta äiti lohdutti poikaansa sanomalla: — Menen jälleen huomenna, ehkä sulttaanilla ei enää ole niin kiirettä.
Seuraavana aamuna hän palasi lahjoineen sulttaanin palatsiin yhtä aikaisin kuin edellisenä päivänäkin, mutta sinne tultuaan hän näki että divaanin ovet olivat suljetut ja sai kuulla että istuntoja pidettiin vain joka toinen päivä. Sen vuoksi hänen täytyi tulla uudestaan seuraavana päivänä. Hän kävi siellä vielä useita kertoja asettuen aina ihan vastapäätä sulttaania, mutta yhtä tuloksettomasti kuin ensimmäisenäkin aamuna.
Kuudentena istuntopäivänä palattuaan toimituksen jälkeen yksityishuoneeseensa sulttaani kuitenkin sanoi suurvisiirilleen: — Olen jonkin aikaa havainnut erään vaimon säännöllisesti saapuvilla joka päivä jolloin minulla on vastaanotto, ja hänellä on jotakin palttinahuiviin kiedottuna. Hän seisoo kokoussalissa istunnon alusta loppuun asti ja asettuu aina ihan eteeni. Jos hän tulee seuraavaan istuntoomme, älä unohda kutsua häntä, jotta kuulen mitä hänellä on sanottavaa. Suurvisiiri vastasi painamalla päänsä alas ja sitten nostamalla sen pystyyn merkiksi siitä, että oli valmis sen menettämään, jos ei noudattaisi käskyä.
Seuraavana istuntopäivänä Aladdinin äiti saapui divaaniin ja asettui sulttaanin eteen kuten tavallisesti. Suurvisiiri kutsui heti ylimmäisen sauvankantajan, osoitti vaimoa ja käski tuoda hänet sulttaanin puheille. Leski seurasi häntä kerkeästi ja kumarsi valtaistuimen juurelle tultuaan päänsä lattiaan odottaen sulttaanin käskyä noustakseen. Sulttaani virkkoi hänelle heti: — Hyvä vaimo, olen jo monena päivänä huomannut sinut seisomassa neuvostokokouksen alusta sen loppuun. Millä asioilla käyt täällä?
Nämä sanat kuullessaan Aladdinin äiti lankesi toistamiseen maahan ja sanoi: — Ruhtinasten ruhtinas, pyydän teidän majesteettianne suomaan anteeksi anomukseni rohkeuden ja edeltäpäin vakuuttamaan minulle anteeksiantoanne!
— No, sulttaani vastasi, — annan sinulle anteeksi, olkoon asia mitä laatua tahansa. Sinulle ei tehdä mitään pahaa. Puhu rohkeasti.
Näiden varokeinojen jälkeen vaimo kertoi sulttaanille vilpittömästi asian jota varten oli tullut ja esitti monta anteeksipyyntöä ja selitystä lieventääkseen poikansa yltiöpäisyyttä, kun tämä oli rakastunut prinsessaan.