Kultaseppä otti vaa'an, punnitsi kulhon ja mainittuaan paljonko unssi hienoa hopeaa maksoi selitti, että kulho oli painonsa perusteella kuudenkymmenen kultarahan arvoinen, jotka hän tarjoutui heti suorittamaan.
Aladdin kiitti häntä rehellisestä kaupanteosta ja myi hänelle kaikki kulhonsa ja tarjottimensa saaden niistä täyden maksun painon mukaan.
Vaikka Aladdinilla ja hänen äidillään oli ehtymätön aarre lampussa ja he olisivat voineet saada mitä ikinä halusivat, he elelivät edelleenkin yhtä vaatimattomasti, ja saattaa helposti arvata, että Aladdinin vatien ja tarjottimien myynnistä saamat rahat riittivät heille joksikin aikaa.
Aladdin kävi usein suurimpien kauppiaiden liikkeissä, joissa myytiin kulta- ja hopeakudoksia, palttinatavaroita, silkkikankaita ja jalokiviä, yhtyen monesti heidän keskusteluunsakin ja siten hankkien tietoja maailmasta. Jalokivikauppiaiden varastoja ja hinnoittelua tarkastellessaan hän havaitsi, että hänen lamppua noutaessaan poimimansa hedelmät eivät olleetkaan värjättyä lasia, vaan arvaamattoman kalliita hohtokiviä. Mutta hän oli liian viisas mainitakseen siitä kenellekään, edes äidilleen.
Eräänä päivänä Aladdin käveli kaupungilla ja kuuli luettavan julistusta, jossa käskettiin kansaa sulkemaan myymälänsä ja talonsa sekä pysyttelemään asunnoissaan, sillä välin kun sulttaanin tytär, prinsessa Badr-ul-Budur, meni kylpyyn ja sieltä palasi.
Julistus teki Aladdinin uteliaaksi. Hän halusi nähdä prinsessan kasvot. Hän kätkeytyi kylpylän oven taakse, joka oli niin asetettu, että hänen täytyi nähdä neitosen kasvot. Aladdinin ei tarvinnut odottaa kauan. Prinsessa saapui lukuisten hovineitojensa ja orjatartensa saattamana, jotka astuivat hänen rinnallaan ja takanaan. Tultuaan kolmen, neljän askeleen päähän kylpylän ovesta hän poisti huntunsa, ja Aladdin sai tilaisuuden nähdä hänen paljastetut kasvonsa.
Prinsessa oli verraton kaunotar, tummaverinen, lempeäkatseinen ja siveä. Hänen silmänsä olivat suuret ja säteilevät, nenä moitteeton, suu pieni, huulet helakanpunaiset ja vartalo erittäin siro. Ei siis ihme, että Aladdin huikaistui ja hurmaantui.
Kun prinsessa oli kulkenut ohi ja astunut kylpyyn, Aladdin lähti piilopaikastaan ja meni kotiin. Hänen äitinsä huomasi hänen olevan paljon miettiväisempi ja alakuloisempi kuin tavallisesti ja kysyi mitä hänelle oli tapahtunut tai oliko hän sairas. Jonkin aikaa nuorukainen pysyi vaiti, mutta vihdoin hän kertoi kaikki äidilleen sanoen lopuksi: — Rakastan prinsessaa ja olen päättänyt pyytää häntä sulttaanilta puolisokseni.
Aladdinin äiti kuunteli ihmeissään poikansa kertomusta. Pojan puhuessa prinsessan kosimisesta hän sanoi. — Mitä ajattelet, lapsikulta? Sinun täytyy olla järjiltäsi, kun haastat tuolla lailla.
— Vakuutan sinulle äiti, Aladdin vastasi, — että olen täysin järjissäni. Aavistin kyllä että nuhtelisit minua hulluudesta ja yltiöpäisyydestä, mutta minun täytyy vielä kerran sanoa sinulle, että olen päättänyt pyytää prinsessaa puolisokseni. Vastustelusi ei voi estää minua. Ja onpa minulla lahjakin, joka kelpaa sulttaanille tarjottavaksi. Ne lasimarjat, jotka toin maanalaisesta puutarhasta, ovatkin arvaamattoman kalliita jalokiviä ja suurimpienkin ruhtinaiden huomion arvoisia. Jalokivikauppiaiden myymälöissä olen nähnyt sellaisia, mutta vakuutan sinulle, että kellään heistä ei ollut näiden hohtokivien veroisia mitä kokoon ja kauneuteen tulee, ja kuitenkin he hinnoittelevat omansa äärettömän kalliiksi. Olen siis varma, että sulttaani ottaa ne vastaan hyvin suosiollisin mielin. Sinulla on tähän tarkoitukseen sopiva iso posliinikulho. Mene noutamaan se, ja pankaamme kivet siihen, niin näemme, minkä vaikutuksen ne tekevät, kun olemme järjestäneet ne väriensä mukaisesti.