— Baba Abdullah, kalifi virkkoi, — lopetahan julkinen kerjuusi. Suurvisiirini suorittaa sinulle vastaisuudessa päivittäin neljä hopeadirheniä ja antaa sinulle samalla rangaistukseksi määräämäsi korvapuustin todistuksena siitä että pidän katumustasi arvossa.
Nämä sanat kuullessaan Baba Abdullah lankesi kalifin valtaistuimen eteen, kiitti häntä ja toivotti hänelle kaikkea onnea ja menestystä.
Seid Numanin tarina
Sitten kalifi käski nuorta miestä kertomaan miksi hän niin rääkkäsi tammaansa. Nuori mies puhui näin:
— Armollinen hallitsija, nimeni on Seid Numan, ja tarinani on ihmeellinen. Menin naimisiin kauniin naisen kanssa, nimeltä Amina, jonka omituinen käytös on aiheuttanut murheeni.
Kun tapamme on naida näkemättä tai tuntematta puolisoamme, käsittää teidän majesteettinne, että miehellä ei ole valituksen syytä havaitessaan että hänelle vaimoksi valittu henkilö ei ole kauhean ruma ja rujo ja että ryhti, äly ja käytös korvaavat jonkin pienen ruumiillisen puutteellisuuden. Kun ensi kerran näin vaimoni paljastetuin kasvoin, kohtelimme toisiamme molemminpuolisen ihastuksen tuntein.
Vaimoni ei syönyt koskaan muuta kuin hiukan riisiä, jonka hän nautti jyvä jyvältä, pistellen ruoan suuhunsa hopeapuikkosella. Kun tiesin, että se ei riittänyt elämän ylläpitämiseksi, tulin epäluuloiseksi ja päätin vartioida häntä. Viruin yöni valveilla toivoen saavani selityksen arvoitukseen, ja vihdoin se minulle onnistuikin. Eräänä yönä, kun vaimoni luuli minun olevan sikeässä unessa, hän nousi hiljaa vuoteesta, pukeutui huolellisesti ja hiipi varpaillaan huoneesta.
Hänen lähdettyään minäkin nousin, heitin viitan hartioilleni ja seurasin häntä, kunnes näin hänen menevän talomme lähellä sijaitsevalle hautausmaalle. Siellä hän tapasi ihmissuden, jonka inhottavaan ateriaan näin hänen ottavan osaa. Kovin kauhuissani näkemästäni palasin kotiin vuoteeseeni tuskin iljeten nukkua vaimoni vieressä hänen palattuaan yhtä äänettömästi kuin oli lähtenytkin.
Seuraavana päivänä lähdin aamulla varhain kotoa ja viivyin poissa hämäriin asti. Palattuani Amina käski tuoda päivällistä ja söi riisiä samalla omituisella tavalla kuin ennenkin. Kykenemättä katselemaan häntä ääneti virkoin: — Eikö minun ruokani ole yhtä hyvää kuin ihmissutten sinulle kaivamat raadot?
Aminan kasvot muuttuivat kauhean näköisiksi, ja hän huusi raivoissaan: — Kurja mies, ota vastaan rangaistus urkkivasta uteliaisuudestasi ja muutu koiraksi!