Tämä uusi luostari, joka pyhitettiin Pyhälle Neitsyelle, Pyhälle Johannes Kastajalle, Pyhälle Brigitalle, Pyhälle Annalle, ja joka nimeksensä sai Vallis Gratiae (Armon lakso), ruotsiksi Nådendal (Naantali), rakennettiin nyt v. 1443 suurella ahkeruudella ja innolla. Maunu Tavast omalla kulutuksellansa rakennutti siihen korkean kuorin sekä sakariston, ja hänen kehoituksestansa tuli muiltakin ylhäisiltä sekä alhaisilta lahjoja. Luostarin viereen oli kuningas antanut luvan perustaa kauppalan, jossa olisi krouveja ja ravintoloita sekä pyhävaeltajia että muita matkustajia varten. Tästä kauppalasta paisui Naantalin kaupunki, joka nyt on vähäpätöinen, vaan yhteen aikaan oli niin vaurastunut, että siinä oli kaksi pormestaria. Maunu piispa sekä auttoi perustamaansa luostaria rakentamisen aikana, että jäljestäpäinkin yhä lahjoitteli siihen omillansa tai kirkon varoilla ostettuja taloja, ja väsymättä yllytteli muita semmoiseen anteliaisuuteen.
Naantalin luostarille niinkuin muillenkin karttui suuria tuloja testamenteista, joissa kuolevat säätivät jonkun lahjan luostarille annettavaksi, siksi että heidän sielunsa puolesta pidettäisiin rukouksia ja messuja; myöskin maksettiin suuret summat hautasijoista luostarin kirkossa tai hautausmaassa, sillä niin toivottiin pikemmin päästävän taivaasen. Myöskin oli kaikkein munkeiksi tai nunniksi pyrkijöiden suorittaminen pääsöraha, joka vastasi heidän yksivuotista elatustaan luostarissa; useammat paljon enemmänkin antoivat. Paitsi sitä oli monta, jotka luostarin ankarain sääntöin alle antaumatta vaan pyrkivät luostarin muurein sisälle, ulkonaisten eli maallikkoveljein ja sisarten nimellä vanhat päivänsä rauhassa ja hiljaisuudessa viettämään; nekin antoivat tullessaan runsaat lahjat luostariin. Sen lisäksi sai luostari kaikki sakot rikoksista, jotka oli tehty sen asukkaita taikka alustalaisia vastaan. Mutta kaikkein suurin tulo oli anieitten myömisestä. Papisto, näet, oli sille uskottua virkaa, katuville julistaa syntein anteeksi antamusta, ruvennut sillä tavoin väärinkäyttämään, että alkoi rahasta jaella anteeksianto- eli aniekirjeitä, joissa muka oli suotu niin ja niin monen päivän, kuukauden tai vuoden synnit anteeksi, aina sitä myöten kuin pahantekijä tahtoi maksaa. Eikä siinä kyllä, että jo tehdyistä synneistä anteeksiantamusta kaupittiin, saipas sitä myös ostaa edeltäkäsin vasta aiotuista, tehtävistä pahanteoistaan. Tämmöinen helppo päästökeino synneistä tietysti kovin viehätti sen ajan raakaa, oppimatointa kansaa, ja äärettömät summat virtasivat sillä tavoin munkkien arkkuihin.
Luostariin usein lahjoitettiin kokonaiset talotkin, ja toisia se yhä osteli lisäksi omilla rahoillansa. Näin oli sille aikain kuluessa karttunut hyvin suuri joukko maatiloja, varsinkin Turkua läheisissä pitäjissä: Nummella, Rantamäellä, Raisiossa, Ruskossa, Maskussa, Liedossa, Piikkiössä, Paimiossa, Paraisissa. Lemussa, Rymättylässä, Taivassalossa, Sauvossa. Halikossa, Uskelassa, Mynämäellä, Wehmaalla, Laitilassa, ja Perniössä; vaan oli niitä kaukaisemmissakin Suomen maakunnissa: Saloisten ja Mustasaaren pitäjissä Pohjanmaalla; Ulvilan, Eurajoen, Huittisten, Pirkkalan ja Hämeenkyrön pitäjissä Satakuntaa, Janakkalassa Hämeenmaalla, Pohjan, Karjan, ja Porvoon pitäjissä Uudellamaalla ynnä Wiipurin tienoilla Karjalassa. Olipa niitä myös muutamia Ruotsinmaallakin. — Itse luostarissa oli runsaasti kaikellaisia, kullasta kuvattuja ja hopeasta huoliteltuja ristejä ja kalkkeja, pyhäin kuvia ja muita kalliita kaluja ynnä myöskin rahoja. Näin rikkaana oli aikanansa Naantalin luostari!
Luostarin rakennuksista ei nyt seiso pystyssä muuta kuin kirkko ja vähäinen palanen munkkihuoneen seinää; mutta ruhkaläjistä on kuitenkin vielä onnistunut saada jokseenkin selvä käsitys, kuinka avara ja minkämuotoinen luostari ennen muinoin on ollut. Se seisoi Naantalin kaupungin vieressä, korkealla Nunnanniemellä, josta näkö on hyvin ihana. Kaupungista päin tulija astui ensin ulkoportin kautta ulkopihaan eteläpuolella kirkosta, jonka muurissa oli asuntoja ulkonaisille eli maallikkoveljille ja sisarille ynnä vieraille. Keskellä pihaa taisi seisoa aurinkokello ja vaivais-tukki. Kirkon lounaisen kolkan sivuitse tultiin portin kautta munkkien pihaan, jonka vasempaa kylkeä ympäröivät munkkien asuntohuoneet, kirjastot y.m. Siitä vei taas aina lukossa pidetty portti sisimpään eli nunnain pihaan, pohjais-puolella kirkkoa. Sen ympärillä asuivat nunnat kaksinkertaisessa huoneessa: munkkien asunto oli vaan yhdellä kerroksella. Nunnain pihaan ei ollut kenenkään miespuolen lupa päästä paitsi piispan, kuin kävi luostaria peräänkatsomassa, ja häntäkin sisään päästäessä oli pitkät mutkat ja temput tehtävät. Munkkienkaan pihaan ei päästetty ketä hyvänsä, sillä luostarin asukasten piti niin paljon kuin mahdollista olla erillään ulkomaailmasta. Kirkko, joka vielä seisoo, vaikka sen entiset koristukset ovat aikaa ryöstetyt, on komea rakennus paksuilla muureilla sisältään kahdella patsasrivillä jaettu kolmeen eri osaan. Sen läntisessä päässä oli korkea kuori (nyt kellotornin jalkana), missä nunnat pitivät jumalanpalvelustaan juhlallisissa tiloissa; munkeilla oli alttarinsa itäpäässä, jossa nytkin on tallella senaikuinen alttarikaappi puuhun veistettyine kuvineen. Tavallista jumalanpalvelusta pitäessään istuivat munkit alhaalla kirkossa, ja nunnat lehterillä eli parvessa kirkon pohjois-puolella, johon ovi vei suoraan nunnain asunnon ylikerrasta; munkkein ja nunnain piti nim. kirkossa olla erillään.
Näiden muurein sisässä kului munkkein ja nunnain elämä jumalanpalveluksessa ja laupeudentöissä. Nunnaksi pyrkijän oli ensin muutamat vuodet koitteeksi asuminen luostarin yhteydessä; jos hän määräajan kuluttua päätöksessään pysyi, niin häneltä hiukset leikattiin, hän puettiin sisarten pukuun ja juhlallisesti vihittiin; sen tehtyä hän ei enää saanut luostarista erota. Brigitan sääntöin mukaan ei saanut koeteltava olla 18 vuotta nuorempi, ja varsinaiseksi nunnaksi ei voinut päästä ennenkuin 25 vuoden ijässä.
Nunnia piti Brigitanluostareissa sääntöin mukaan olla 60 ynnä sen lisäksi 13 pappismunkkia, 4 diakonia ja 8 palvelijamunkkia (tämä luku vastaava Kristuksen 13 apostolia ja 72 oppilasta). Harvoin lienee kuitenkin Naantalissa ollut koko tämä määrätty luku täydelleen; mutta ett'ei luostarimme kuitenkaan kovin köyhä asukkaista ollut, näkyy siitä, kuin kerran rutto tappoi siitä 35 henkeä, eikä sittenkään mainita sen olleen autiona. Koko luostarin päänä oli abbedissa niminen; munkeilla oli sen lisäksi eri päällikkönsä, jota sanottiin yliripittäjäksi (confessor generalis). Nunnain pukuna oli sarkainen paita, päällyshame myöskin harmaasta sarasta, samaten tröijykin, jonka hihat olivat niin pitkät, että sormien hyppysetkin peittivät. Sen yli oli lupa pitää päällysvaatetta, joka talvella oli vuorattu lampaannahkalla; se pantiin rinnan päällä puikolla kiinni. Otsa ja suurin osa päätä oli peitetty myssyllä, joka takana niskassa neulalla kiinnitettiin. Sen päällä oli huntu mustasta palttinasta, kiinnitetty yhdellä neulalla otsassa, ja yhdellä kummankin korvan kohdalla; huntuun vielä pistettiin valkea liinarätti neulalla kiinni. — Pappismunkeilla oli tunnusmerkkinä kaapuun rinnan vasemmalle puolelle ommeltu punainen risti ja sen sisässä pieni valkoinen risti: diakoneilla pieni valkea ympyrä ja sen sisässä neljä leimunnäköistä punaista tilkkua; palvelijamunkeilla valkea risti.
Brigitan luostareissa vallitsivat ankarat säännöt. Nunnaksi rupeaja pyhällä valalla vannoi elää naimatoinna sekä olla nöyränä ja köyhänä. Ei kelläkään luostarin jäsenellä saanut olla puolen äyrin vertaa yksityistä omaisuutta, eikä hän sormin koskeakaan saanut kultaan ja hopeaan muuten kuin jumalanpalveluksessa ja tikkaellessa. Aamusella noustua piti nunnain olla aivan ääneti siksikuin suuri messu oli pidetty, ja illallinen syötiin myöskin suurimmassa hiljaisuudessa. Paasto oli kova: yksi paasto kesti Adventista Jouluun asti, toinen alkoi Perjantaina ennen ensimäistä sunnuntaita paastossa ja päättyi Pääsiäisenä; sitten taas Pyhänristin päivästä Mikkeliin ja Pyhäinmiesten päivästä Adventtiin. Päivänä ennen Maarian päiviä, apostolein päiviä ja muutamia muita juhlia paastottiin vedellä ja leivällä. Paastottomina aikoina syötiin Sunnuntaina, Maanantaina, Tiistaina ja Tuorstaina lihaa päivällisellä, vaan silloinkin ei illalliseksi annettu muuta kuin maitoa ja kalaa. — Rukouksia pidettiin ja virsiä veisattiin koko päivä vähä väliä Neitsyt Maarian kunniaksi. — Siksi että nunnilla yhä olisi kuolemansa mielessä, oli kirkkotarhassa aina valmiiksi kaivettu hauta, jonka partaalla abbedissa sisarten kanssa joka aamu kello 9 kävi hiekkaa heittämässä, virttä veisaamassa ja rukoelemassa. Kirkon ovella seisoivat ruumispaarit, multaa päällä, joiden sivuitse kulkiessa oli itsekseen lukeminen: "mullasta olet tullut ja mullaksi sinun jälleen pitää tulemaan". — Nunnilla oli kullakin pienoinen kammionsa, jossa hän makasi olkivuoteella, ilman hurstitta, villavaipan alla. Muiden sisarten yhteydessä ei hän ollut muuten kuin pöydässä, jumalanpalveluksessa tahi työssä. Jumalanpalveluksen loma-aikoina sisarekset ompelivat, neuloivat sukkia, tikkaelivat kirkonkoristuksia, hoitelivat sairaita (eräs Naantalissa käytetty lääkärikirja on vielä tallella) ja viljelivät puutarhoja. Munkeillakin oli eri puutarhansa, ja paitsi sen viljelystä ynnä sairasten hoitoa he myöskin harjoittelivat oppia. Mainioin Naantalin oppineista munkeista oli loppupuolella 15:ttä vuosisataa elävä Johannes Budde l. Reck, joka käänsi useampia kappaleita Raamatusta ruotsiksi ja kirjoitti useampain Ruotsin pyhäin vaimoin elämäkerrat y.m. Luostareissa, ja niin epäilemättä Naantalissakin, aina oli koulut, joissa ympäristön lapsia opetettiin. Rauman luostarikoulu oli juuri Maunu piispan aikoina niin suuressa kuulussa, että sinne Ruotsistakin virtaeli oppilaita.
Krohn