LIISA. Mitä? Jussi! Sinä, Jussi? Hui! kuin säikähdin, kuin luulin — —
OLUVINEN. Sen nyt näin, kuin et edes paennutkaan.
LIISA. Niin, milloin minä ennen sinua olen paennut?
OLUVINEN. Mutta ethän minua tuntenutkaan.
LIISA. Vielä sanot! Ken sinua muut olis tuntenut tuollaissa? Mutta Jussi! todellako nyt vaatteesi tuollaisiksi olet muuttanut?
OLUVINEN. Ihan todella, Liisaseni!
LIISA. Mitä? Minä en ymmärrä, vai oletko sinä hulluna?
OLUVINEN. Sinulla, Liisa, näetsen, on liian vähä ymmärrystä. Tilallisna olimme talonpojat, nyt tilatoinna, nyt, näetsen, elämme herroiksi. Ymmärrätkö sen?
LIISA. Ja syömätä. Voi, voi, Jussi parka! Huomeiseksi ei ole leivän murua kotona. Ymmärrätkös sinä nyt sen?
OLUVINEN. Sen? Liisa! Sitähän minä olenkin tutkinut, ajatellut ja aprikoinut koko poisoloni. Mutta sinä, Liisa, et ole nähnyt muuta kuin tuvasta ulos ja ulkoa tupaan.