LIISA. Voi, Jussi parka! Nyt näen, ett'et enää ole ymmärryksessäsikään. Ethän osaa mitään ammattia, pait kyntämistä, ja siihenkin olet laiska. Nyt olemme hukassa.
OLUVINEN. Hahaha! Liisa! Et sinä sitäkään ole kuullut, ett'eivät ihmiset kysy kenenkään oppia ja ett'ei oppi tee ketään herraksi, mutta nimi; se, näetsen, on pääasia. Ihmiset ovat jo ennen maailman alkua keksineet sen, että kaikki ulkomaalaiset ovat viisaita ja oppineita. Ja koska kaikki asiat ja kaikki kappaleet tunnetaan nimistänsä, niinkuin kissat ja koirat ja muut elävät, niin tunnetaan muukalaisuuskin nimestä, vaan muukalaisuudesta ihmisen oikea arvo. Sentähden, näetsen, kaikki, jotka muuttavat nimensä muukalaiseksi, tulevat herroiksi, ja sentähden kaikki muukalaiset nimet ovat herrasnimiä ja kaikki suomalaiset talonpoikaisia, joita ei auta oppi eikä muut viisaudet. Ymmärsitkö nyt?
LIISA. Ah Jussi, nyt ymmärrän. Sinä muutat nimesi ja tulet herraksi ja minä, Jussi, minä tulen rouvaksi! — Ah Jussiseni! Minä olenkin aina herrassäätyä enemmän rakastellut.
OLUVINEN. Kas se oli oikein sanottu. Nyt sinä puhut kuin ymmärtäväinen ihminen.
LIISA. Niin, Jussi! Vallassäädystähän minä olenkin.
OLUVINEN. Miten? Minä en ymmärrä, Liisa!
LIISA. Minun isänukkoni äitinäiti oli Ruotsista tullut neitsyt Turun kaupungin ylimäisessä rahtöörissä.
OLUVINEN. Totisesti sinä siihen sukulaisehesi vielä oletkin ja teet hänelle kunniata.
LIISA. Mutta Jussi, nyt asiaan! Minulla on nälkä; mistä tulee nyt leipä meille?
OLUVINEN. Liisaseni! Siinäpä se onkin asia, ett'ei leipä tule meille, mutta meidän täytyy itsemme mennä sen luo.