Kuiva niin kuin kukka
Syksyn tullessa,
Kaunis Ida rukka
Syväss' murheessa.
Tuska, vaiva
Sydänt' kaivaa,
Kuin ei tullut takasi
Fransi ja se laiva,
Jota kaipasi.
Tytärtänsä suree
Wanha vaikiast’,
Tauti häntä puree
Yltä haikiast’.
Ida kuule!
Älä luule
Fransis menneen tuonelaan;
Häntä kohta sulle
Lähden noutamaan.
Ida meni rantaan
Aina tuskissaan
Fransin nimet santaan
Kirjottelemaan
Päivä-kaudet,
Ehtoo-kaudet,
Kuutamoilla yksistään,
Sinne vuosi-kaudet
Meni itkemään.
Kova raju ilma
Nousee merellä,
Mustenee mailma
Maalla, vedellä;
Laivat hajoo,
Moni vajoo
Tuulen tuiman käsissä,
Harvat, jotka kajoo
Maata hengissä.
Idan vanha Isä
Kuolin-vuoteellaan,
Idan tuskaa lisää
Hälle sanoissaan:
"Kaikki muuttuu,
Ilo puuttuu,
Aikani on loppunut,
Fransi sulle suuttuu
Sinust’ luopunut".
Sitte Idan kättä
Siunain pusertaa,
Hyvästi sen jättää.
Kuollo musertaa
Isän itte,
Idan sitte,
Yhtähaavaa kummankin;
Rauhan, levon sitte
Saivat kumpikin.
KULTAANSA IKÄWÖITSEWÄ
(Kansan-laulu)
Tuoll' on mun kultani, ain' yhä tuolla,
Kuninkaan kultasen kartanon puolla;
Woi minun lintuni, voi minun kultani,
Kuin et tule jo!
On siellä tyttöjä, on komioita,
Kultani silmät ei katsele noita;
Woi minun lintuni, voi minun kultani,
Kuin et tule jo!