Mutta metsät, honka-loimat
Suosittaavat sydäntän;
Laulavat ne luonnon voimat
Wirttä veikon virkeän.
Revon liekit liehuvilla
Walkehilla välkkyvät;
Paukkuvilla pakkasilla
Järiseevät järvi-jäät.
Kumiseevat kuuset sorjat,
Korpi jylhä kuntoa;
Nuorukaisen sukset norjat
Hihteleevät hangella.
Mäet pohjan mäntynensä,
Härmä-helmet hiuksilla,
Kutsuvat mun kestillensä;
Heit' en henno unhohtaa.
Neito siellä nauru-huuli,
Puna-poski, pulskea;
Riemu-rinnat talvi-tuuli,
Wilkku-silmät, virvottaa.
Lumi-puhdas Pohjan nainen,
Raikas on sen rakkaus;
Lempi miehen leimuvainen,
Raitis on sen rohkeus.
Elävälle – empä tiedä
Parempaa, kuin Pohjola.
Eikä tuoni taida viedä
Suodumpaan, kuin Suomen maa".
A. Warelius
OPISTOLAIS-LAULU
Ei huolien pilviä taivahallamme,
Ei kateus pimitä aurinkoamme;
Waan kirkas ja jalo
On päivämme valo,
Ja kuu-kullan muoto,
Kuin hohtava luoto
Se yömmekin päiväksi kirkastaa,
Se mielemme tummatkin valistaa.