Ennenkuin ryhdymme taruamme lähemmin tarkastamaan, esitämme vielä eräitä elämänpuuta valaisevia lisäpiirteitä, joita tapaamme Middendorffin julkaisemista jakuttilaisista kielennäytteistä. Niissä tätä ensimäistä ihmistä, "jakuttien kantaisää" nimitetään Äräidäh-buruidah-ar-soghotoh ('vaivojen ja syiden alainen yksinäinen mies'). Kerrotaanpa hänen asunnostaankin, joka sijaitsee kentän keskessä ja jossa on neljä hopeanhohtavaa nurkkaa, 40 ikkunaa, 50 pylvästä ja 30 kattohirttä; seinät ja kultainen lattia ovat nelinkertaiset sekä hopeainen katto kolmikerroksinen. Kaikkiaan näyttää siis tässä rakennuksessa olleen seitsemän kerrosta. Itse elämänpuuta kuvaillaan seuraavin sanoin: "Kun hän astuu asuntonsa itää kohden suunnatulta kuistilta seutua katselemaan, niin hänen edessään on puiden kuningas, joka kasvaa ruohikon keskellä. Tämä puu, jonka yläpuolella häilyy sininen ilma, on niin vanha, ettei sen vuosisatoja voida laskea. Sen juuret ulottuvat manalan läpi ja sen latva kohoaa yhdeksän taivaan puhki. Sen jokaisen lehden pituus on seitsemän syltä ja sen jokaisen kävyn yhdeksän syltä. Puun juurien alta kuohuu 'ikuinen vesi'. Kun sen vanhaksi käynyt, nälkiintynyt ja uupunut, valkoinen tai tumma karja, lentävä tai juokseva riista juo tai nuolee mahlaa ja pihkaa, joka valuu tämän puun oksista ja kävyistä kerääntyen ja muodostuen kohisevaksi puroksi, saavuttaa se uudelleen entisen nuoruutensa ja yltäkylläisyytensä." Lisäksi kerrotaan, että, kun puun haltiatar, "valkohapsinen, ijäkäs jumalatar", joka on ruumiiltaan "kirjava kuin peltokana" ja jolla on rinnat suuret kuin "nahkasäkit", astuu esiin, muuttuu puu naristen ja kitisten yhä pienemmäksi, kunnes se jälleen, kun haltiatar on vetäytynyt takaisin, kohoutuu entiseen mittaansa. Tältä puun haltiattarelta saa tuo yksinäinen mies tietää, että hänen isänsä on taivaanjumala Ar-tojon ('Ylhäinen herra') ja äitinsä Kybäi-khotun ('Kybäi-herratar'), jotka niin pian kuin he olivat hänet synnyttäneet, laskivat kolmannesta taivaasta maan päälle, jotta hänestä tulisi ihmissuvun kantaisä. Samalla haltiatar ammentaa elämän vettä puun juurien alta ja kaataa sitä rakkoon, jonka tarjoaa suojatilleen sanoen: "Sido tämä vasemman käsivartesi alle, äärimmäisessä hädässä se pelastaa sinut." Myöhemmin kerrotaan tarussamme, mitenkä tämä sankari kosintaretkellään joutuu kaksintaisteluun pahan hirviön kanssa saaden tältä iskun sydämeensä ja mitenkä, kun rakko samalla särkyy ja sen sisältö valuu haavaan, sydän tervehtyy silmänräpäyksessä, antaapa tämä elämänvesi sankarillemme vielä yhdeksänkertaiset voimatkin.
Missä ja milloin tämä jakuttilaisten tarujen elämänpuunkuvitelma onkin muinaisuuden hämärässä syntynyt, tapaamme sen sukulaisia jo ammoin silloisilla sivistyskansoilla Intiassa, etu-Aasian eri kansoilla ja vieläpä Egyptissäkin. Kuten tunnettu, kuvastuu muinaisten seemiläisten vastaava uskomus raamatunkin kirjoista. "Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaiset puut, ihanaiset nähdä ja hyvät syödä ja elämänpuun keskelle paratiisia." Aivan kuin jakuttilaisessa tarussa oleskelee ensimäinen ihminen täälläkin elämänpuun ääressä. Samoin on elämänpuun antama ravinto täälläkin kuolemattomuutta tuottava. Paitsi itse puun nimestä ja paratiisikertomuksesta ilmenee tämä käsitys myös seuraavista Ilmestyskirjan sanoista: "Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämänpuusta, joka on Jumalan paratiisissa." Ja vielä tuollekin käsitykselle, että elämänpuun juurien alta virtaa elämänvesi, löydämme vastineen saman kirjan toisista sanoista: "Ja hän näytti minulle elämänveden virran … molemmin puolin virtaa seisoi elämänpuu, joka kasvoi kaksitoistakertaisen hedelmän, antaen kunakin kuukautena hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi." Tässä siis samalla huomautetaan elämänpuun terveyttä tuottavasta voimasta. On siis ilmeistä, että jakuttien tarut ja raamatun kuvitelmat juontavat juurensa samasta kanta-aiheesta. Edellisissä on kuitenkin eräitä lisäpiirteitä, kuten tuo puun maitorintainen haltiatar, joita ei raamattu tunne ja joita ei myöskään voida johtaa vasta raamatun kertomuksen perustalla syntyrneistä legendoista, vaan joilla on täytynyt olla jokin toinen tälle sukua oleva taru esikuvana.
Samoinkuin useat keski- ja pohjois-aasialaiset tarut sijoittavat elämänpuun korkealle kummulle tai vuorelle, vieläpä taivaaseenkin, samaten seemiläisten paratiisia on kuviteltu milloin maan keskusvuorella, milloin taivaassa olevaksi. Myöhemmän ajan etu-aasialaisissa taruissa sanotaan paratiisin olleen niin korkealla vuorella, että se säilyi vedenpaisumuksen tuhoilta. Taivaassa olevasta paratiisista puhutaan sekä raamatussa että koranissa. Siihen katsoen, että myös muinaiset babylonilaiset jo ammoisina aikoina tunsivat sekä jumalien asuman paratiisivuoren, että elämänpuun ja -veden, voimme päättää, että tämä kuvitelma, jonka muistomerkkejä meille varhaisimmilta ajoilta on säilynyt vain hajanaisina rippeinä, on etu-Aasian sivistyskansoilla ikivanha.
Intialaisten vastaaviin kuvitteluihin viittaa jo ennenmainittu keski-aasialainen taru, joka sijoittaa mahtavan maailmanpuun korkealle Sumeru-vuorelle. Että tämä puu täälläkin on ollut elämänpuu, osoittaa seuraava myös keski-Aasiassa muistiinpantu taru: Alkuaan ei ollut maata, vaan ainoastaan vettä, josta kohosi kaksi suurta vuorta. Toisen huipulla oli kolme temppeliä, joissa asui 33 tengeria eli jumalaa. Vuoren juurella oli kolmikulmainen kenttä, josta kohosi ylen korkea Zambu-puu kohottaen latvansa vuoren yli. Tengerit söivät sen hedelmiä, mutta puun alla asuvat olennot, asurat huusivat tengereille: "Miksikä te syötte puusta, joka kasvaa meidän maallamme?" Vihdoin nämä kiihtyivät niin, että ryhtyivät taisteluun tengereitä vastaan; siinä he kuitenkin joutuivat häviölle ja kukistuivat. Sen jälkeen jumalat heittivät vuorelta alas hiekkaa, vieläpä kultaakin ja niin syntyi maa, jonne kaksi jumalaa, mies- ja naispuolinen, astuivat jälkeläisineen kansoittamaan maata.
Tarumme alussa puhutaan siis kahdesta kaikkeuden perusvuoresta, jotka vuosituhansia aikaisemmin esiintyivät etu-Aasian muinaisten sivistyskansain luonnonhistoriassa ja jotka vastaavat intialaisten runojen käsitystä kahdesta, vastakkaisilla ilmansuunnilla olevasta maailmanpatsaasta, mutta lähemmin kerrotaan vain toisesta, jonka huipulla asuvat tengerit ovat intialaisten 33 Sumeru-vuorella hallitsevaa jumalaa. Nuo vuoren juurella asuvat olennot ovat intialaisten asura-jättiläisiä, joiden uskottiin asuvan Sumerun pohjattomissa kuiluissa ja sieltä yrittäneen taistella Indraa ja muita jumalia vastaan. Vieläpä itse Zambu-puukin, josta jumalat saavat ravintonsa, on kuten nimikin osoittaa intialaisten elämänpuu Janibu. Buddhalaisen mytologian mukaan tässä Jambupuussa on 16 suurta oksaa, mutta pieniä lukemattomat määrät. Sen punertavanharmaat lehdet ovat hienot kuin paras silkki ja sen kukat kullanhohtavat. Sen hedelmien sisässä on satoja makeita, hanhenmunan suuruisia pähkylöitä, jotka karkoittavat kaikki taudit. Puun kullankeltainen mahla valuu sulavan voin lailla. Olennot, jotka asuvat sen läheisyydessä, saavat ravintonsa tästä elämänpuusta. Brahmalaisten kirjallisuudessa kerrotaan soomaa tihkuvan viikunapuun sijaitsevan kolmannessa taivaassa Airam-madija järven partaalla.
On todennäknöistä, että tällainen elämänpuun kielikuva intialaisillakin kätkee juurensa kaukaiseen muinaisuuteen, sillä jo Veda-runoudessa puhutaan vuorella kasvavasta kuolemattomuudenravintoa tuottavasta Soomasta. Sitä vastaa intialaisten tarujen Haoma, jota nämä ovat kuvitelleet meheväksi, kultakukkaiseksi elämänpuuksi ja sellaisena sijoittaneet sen Hara-berezaiti nimiselle maailman keskusvuorelle. Intialaisen Suparnadhyaya-runon kertoma korkea Rauhina-puu, josta muuan tarukotka, sooman ryöstäjänä tunnettu Garuda, taittaa oksan, lienee myös muistomerkki elämänpuusta, jossa sanottu lintu varhaisemman käsityksen mukaan oleksii. Samaten iranilaisessa kansanrunoudessa ja vieläpä muinaisbabylonilaistenkin taiteessa tapaamme tämän tarulinnun, jonka pohjois-Siperiassa olemme nähneet maailmanpatsaan päässä, itse elämänpuun latvassa. Tällaiset silmäänpistävät yhtäläisyydet eivät saata olla ainoastaan sattuman aiheuttamia.
Intialaisia taruja emme kuitenkaan voi pitää tuon jakuttien paratiisikertomuksen esikuvana. Eniten muistuttaa heidän elämänpuunsa muinaisegyptiläisiä kuvia, joissa osaksi puuna, osaksi naisena esitetty taatelipalmu tai jokin muu, tarunomainen puu tarjoaa suojatilleen kuolemattomuuden ravintoa. Joskus näkee tämän puun kuvattuna itse elämänvedenlähteen partaalle. Kuten tunnettua, on egyptiläistenkin maailmankuvaan sisältynyt taivaaseen ylettyvä kosmillinen puu, jonka juurella istuu istuu kohtalonjumalatar ja jonka lehtiin on kirjoitettu kaikkien ihmisten kohtalot.
Jakuttien elämänpuuta sen juurelta ilmaantuvine jumalattarineen muistuttaa lisäksi Skandinavien Edda-runoudessa esiintyvä Yggdrasil-saarni, "joka on suurin ja paras kaikista puista", jonka "oksat verhoavat koko maailman ja kohoavat taivaan yli", jonka "korkea runko on valkoisen nesteen peittämä" ja joka "horjuu vasta maailman lopulla". Tämän "ikuisesti viheriöitsevän puun" alla on ihmeellinen lähde, Urdarbrunn, jonka ääressä puun juuriston alla asuu kolme synnyn- ja kohtalonsäätäjätärtä, Nornaa. Lisäksi uskotaan, että jumalat "langettavat tuomionsa" Yggdrasil-saarnen luona. Mitenkä läheisessä suhteessa nämä jumalattaret, joiden kolmiluku todistaa myöhempää kehitystä, olivat itse puuhun, osoittaa m.m. seuraava Snorrin huomautus: "Ja kerrotaan, että Nornat, jotka asuvat Urdarbrunnin luona, ottavat joka päivä vettä lähteestä ja sen mukana lähteen ympärillä olevaa mutaa ja pirskoittavat sitä saarnen päälle, jotteivät sen oksat kuivuisi eivätkä mätänisi." Samalla hän huomauttaa, että Urdarbrunnissa oleva "vesi on niin pyhää, että kaikki mikä joutuu lähteeseen, tulee yhtä valkoiseksi kuin munankuoren sisäpuolella oleva kalvo" ja että kastetta, joka tuosta mehevästä puusta tihkuu maahan sanotaan "hunajakasteeksi". Samaa maailman- ja elämänpuuta tarkoittaa myös merkillinen Mimepuu, jonka "syntyä ei kukaan tunne", jonka "oksat leviävät kaikkien maiden yli", jota "ei tuli eikä rauta voi kukistaa" ja jonka hedelmien uskotaan parantavan "hysteeriset naiset". Samanlaisia, vaikka eri nimisiä, maailman- ja elämänpuita näyttävät lisäksi olleen Lärad ja Glasir, joiden sanotaan sijaitsevan jumalien asunnon edustalla.
Useat tutkijat ovat olettaneet, että tämä Skandinavien elämänpuunkuvittelu olisi johtunut eräistä keskiajalla Europassa vaeltaneista legendoista, joissa paratiisinpuu ja Kristuksen risti ovat sulautuneet yhteen ihmeelliseksi taruluomaksi. Vaikeata on kuitenkin ollut selittää, mitenkä Yggdrasil-saarneen liittyvät yksityispiirteet olisivat voineet syntyä noiden kristillisten tarujen perustuksella. Mutta jos vertaa Yggdrasilia jakuttien elämänpuuhun, on ilmeistä, että ne vastaavat toisiaan, jopa aivan yksityiskohtiaan myöten, paitsi että Skandinavien runoudessa elämänpuun alla on kolme, jakuttien ainoastaan yksi jumalatar. Samoinkuin Nornien uskotaan myös viimeksimainittujen jumalattaren säätävän ihmisten kohtalot. Kysymys, miksi juuri tämän puun juurella, jossa olemme nähneet egyptiläistenkin kohtalon haltiattaren oleksivan, on, kuten Eddassa sanotaan, jumalien tuomiopaikka, saa selityksensä kohtalouskon alkuperää valaisevista kuvitelmista.
Snorrin Eddassa mainitaan, että yksi Yggdrasilin kolmesta juuresta haarautui jääjättiläisten luokse; näitä olentoja voimme verrata intialaisen tarun asurajättiläisiin sekä noihin omituisiin maanalaisiin olentoihin, jotka jakuttien tarun mukaan käyttävät elämänpuun juuria asuntojensa pylväinä. Kuten Eddan kuvailema kotka elämänpuun latvassa edustaa myös Nidhugg-käärme sen juurien alla aasialaisen elämänpuun yhteyteen kiinteästi liittyviä piirteitä. Kalmukit tarinoivat, mitenkä muuan lohikäärme Zambu-puun juurella sijaitsevassa meressä vaanii elämänpuusta putoavia lehtiä. Ne lehdistä, joita se ei ennätä kerätä ja joiden siis onnistuu pudota pohjaan, muuttuvat siellä kullaksi. Burjattien runossa sanotaan Abyrga-nimisen tarukäärmeen asuvan puun juurella olevassa "maitojärvessä". Eräissä keski-aasialaisissa taruissa Abyrga-käärme kiemurtelee itse puun ympärillä samalla kun puun latvassa oleksiva Garide-kotka ahdistaa ja nokkii sitä. Tämä Garide, joka vinhasti lentäessään synnyttää rajuilman, on kuten nimikin osoittaa, intialaisten Garuda, ennenmainittu sooman ryöstäjä. Myöskin muissa maakehän keskuspaikkaa, vuorta tai napaa kuvailevissa itämaisissa taruissa ja taideteoksissa näemme usein nämä kaksi olentoa, joista käärme varmaankin on maan syvyyksissä piilevien voimien edustaja ja kotka taivaan korkeimman vallan vertauskuva.