Kaikki yllämainitut elämänpuun yksityispiirteet osoittavat, ettei meillä siis ole syytä johtaa skandinavienkaan kuvitteluja vasta raamatun kertomusten pohjalla syntyneistä legendoista. Silti emme saata olettaa, että näin täydellisesti toisiaan muistuttavat uskomukset olisivat voineet erikseen syntyä kaukana toisistaan elävillä kansoilla, vaan täytyy niiden, mitenkä se lieneekin selitettävissä, välttämättä olla läheistä sukua keskenään.
Todennäköisesti ovat muinaisiranilaisten paratiisikuvittelut olleet ainakin jakuttien vastaavien tarujen esikuvana samoinkuin noiden länsi-siperialaistenkin uskomusten, jotka sijoittavat tuon mahtavan puun maakehän keskustasta kohoavalle "rautaiselle vuorelle". Muinaispersialaisten kirjallisuudesta näemme, että hekin nimittivät maailman keskusvuorta, Hara-berezaitia, jonka huipulla he uskoivat elämänpuun sijaitsevan, "rautaiseksi vuoreksi". Tällä vuorella, missä elämänpuun alla on elämänvedenlähde, Ardvisura ja iranilaisten ihana paratiisi, oleskelee myös ensimäinen ihminen, Gajomartan, aivan kuin jakuttien paratiisissa. Kuten viimeksimainitut ovat iranilaisetkin kuvitelleet häntä "valkoiseksi" olennoksi. Näihin tosiasioihin viitaten voimme siis olettaa, että tarumme iranilaisen sivistysvirtauksen mukana on kulkeutunut turkkilais-tatarilaisille kansoille ja jakuttien mukana vaeltanut aina etäiselle Lena-joelle asti. Täällä on heidän kansanrunoutensa säilyttänyt sen meille näin alkutuoreena ja siten pelastanut nykypolvelle perin arvokkaan muistomerkin muinaisten iranilaisten ja samalla koko Itämaiden paratiisikuvittelusta, josta ainoastaan vähän ja hajanaisia tietoja on säilynyt kirjallisuudessa.
Sitä enemmän meillä on syytä kohdistaa huomiomme juuri jakuttien käsitykseen elämänpuusta. Olemme jo ylläesitetyistä kertomuksista nähneet, että tämän tarunomaisen puun lähettyvillä oleskelee paitsi "ensimäistä ihmistä" myös luomakunnan koko eläimistö sekä että tätä puuta kuvitellaan kaikkien elättäjättäreksi. Mutta vielä ihmeellisempi merkitys näyttää tällä puulla alkuaan olleen. Tosin kerrotaan eräässä tarumme toisinnossa, että Ylijumala sekä synnynhaltiatar, Kybäi-khotun, joksi juuri tuota puussa asuvaa jumalatarta nimitetään, synnyttivät kantaihmisen kolmannessa taivaassa, mistä he laskivat hänet maan päälle, mutta siitä huolimatta esittää tämäkin tarutoisinto myöhemmin eräitä piirteitä, jotka ovat omiansa osoittamaan, mitenkä tuo ihmisten kantaisä itse asiassa on ilmaantunut elämää kuohuvan olinpaikkansa helmaan. Uteliaana tietämään, mistä hän oikeastaan on tullut, tulee hänen alkuperänsä ongelmaa lähemmin pohtiessaan siihen käsitykseen, että hän on syntynyt itse tässä tarunomaisessa paikassa. Se ilmenee m.m. hänen seuraavista sanoistaan: "Jos olisin pudonnut taivaasta, olisi minun ylläni lunta ja huurretta, jos olisin tullut keskimäisen paikan (maan) eteläiseltä tai pohjoiselta, itäiseltä tai läntiseltä ilmansuunnalta, olisi minussa puiden ja ruohojen merkkejä ja minussa tuntuisi tuulien tuoksu; jos taas olisin noussut maan uumenista, olisi minussa maan tomua." Näyttää siis todennäköiseltä, että juuri tuo ihmeellinen puu maitorintaisine haltiattarineen on "ensimäisen ihmisen" synnyttäjätär sekä että ihminen osuu oikeaan lausuessaan tälle: "Ole minun äitini, ikäänkuin olisit minut synnyttänyt, ole minun luojattareni, ikäänkuin olisit minut luonut!" Äidillistä huolenpitoa kuvastavat myös sanat: "Sinä olet minut, orvon, mieheksi kasvattanut, sinä olet minut, pienen, suonut varttua suureksi."
Ja tuskin erehdymme olettaessamme, että kaikkikin elävät olennot, joita vilisee tuon ihmepuun ympärillä, saavat kiittää sitä olemassaolostaan. Ainakin saattaa ihminen tunnustaa: "Sinä olet minun valkoisen karjani kasvattanut, minun mustista elukoistani huolta pitänyt, minun lintuni ja riistani suojellut ja minun mustien vesieni kalat koolla pitänyt."
Vieläpä kaiken kasvillisuudenkin äitinä esiintyy tämä ihmeellinen puu. Sitä osoittaa m.m. eräässä venäläisessä, 1600-luvun käsikirjoituksessa säilynyt apokryfinen taru, jossa kerrotaan, että paratiisin keskellä olevassa sulotuoksuisessa elämänpuussa, jonka latva hiposi taivasta, jonka oksat verhosivat paratiisin ja jonka juurelta pulppusi 12 maito- ja hunajalähdettä, oli jokaisen puulajin lehvät ja hedelmät. Että muinais-irlantilaisillakin on aikoinaan ollut samanlainen käsitys, viittaa muuan nimitys, jonka he ovat antaneet elämänpuulle: Vispatokma ('kaikkien siemenien puu'). Tällaisena monipuolisena luontoemona ovat seemiläisetkin elämänpuuta, aseraa palvoneet. Ja läheisessä suhteessa siihen on ollut useiden muidenkin itämaisten kansain suuri äitijumalatar, johonka tutustuminen vaatii erikoisen lukunsa. Sitä ennen on meidän luotava lyhyt silmäys n.s. paratiisin virtoihin.
PARATIISlVIRRAT.
Ja Edenistä kävi virta, joka kasteli paratiisia; ja sitten se jakaantui neljään päähaaraan.
1 Moos. 2:10.
Yhtä oleellinen ja merkityksellinen kuin itse elämänpuu on sen alla oleva lähde, virta, järvi tai meri itämaisen maailmankuvan keskuksessa. Mutta vesi tässä maakehän keskuspaikassa on yleisen kuvittelun mukaan aivan erikoislaatuista. Olemme jo usein kuulleet sitä nimitettävän elämänvedeksi, mikä nimitys on meille tuttu raamatustakin: "Ja hän näytti minulle elämänveden virran … molemmin puolin virtaa seisoi elämänpuu". Jakuttien taruissa kerrotaan, mitenkä itse puusta valuu niin runsaasti mahlamaista nestettä, että puun juurelle muodostuu kohiseva puro. Useimmiten kuvitellaankin tästä puusta vuotavaa nestettä keltaiseksi, medenkaltaiseksi juomaksi. Skandinavien runoudessa mainitaan, että Yggdrasil-saarnesta tihkuu maahan "hunajakastetta". Ja intialaisten Jamhu-puusta vuotaa "kullankeltainen mahla sulavan voin lailla". Toisinaan sanotaan tätä mehevän elämänpuun nestettä myös valkoiseksi ja maitomaiseksi, niin esim. jakuttien taru kertoo, mitenkä puun lehvistä tihkui Valkoisen nuorukaisen päälle maidon valkoinen sade, mutta edellämainittu mielikuva näyttää yleisimmin liittyvän itse puun yhteyteen, jälkimäinen taas pääasiallisesti puun juurella olevaan veteen. Joskus ovat nämä molemmat mielikuvat aivan erottamattomasti yhtyneet toisiinsa.
Samaa jumalien juomaa nimittivät muinaisintialaiset soomaksi, jota he kuvittelivat milloin mahlan ja meden, milloin maidonkaltaiseksi nesteeksi. Toisin paikoin Rigveda sanoo sitä "taivaan ternimaidoksi". Hyvin yleisesti sijoittavat Veda-runot tämän ihmeellisen nesteen kotipaikan taivaalle, mistä sooman ryöstäjänä tunnettu kotka noutaa sitä jumalille, varsinkin ukkosenjumalalle, Indralle, jonka lempijuomaa sen uskotaan olevan. Toisen käsityksen mukaan, joka ilmeisesti polveutuu jo indo-iranilaiselta ajalta, kasvoi tämä soomaa "tihkuva" kasvi tai puu vuorella ja epäilemättä juuri maakehän keskusvuorella. Syistä, joista jo ennen olemme huomauttaneet, on tämä sooman korkealla sijaitseva kotiseutu tällöinkin saattanut tarkoittaa taivasta. Erehdyttävää on kuitenkin olettaa, että sen olinpaikkaa saattaa taivaalta etsiä mistä hyvänsä. Monet tutkijat ovat luulleet näkevänsä tämän kuolemattomuuden juoman alkulähteen kuussa. Vaikkakin myöhempinä aikoina itse Intiassakin näyttää olleen sellaisia kuvitteluja, ovat ne epäilemättä sooman alkuperää tutkiessamme harhaanjohtavia. Taivaalle tämän nesteen sijoittaessaan mainitsee Rigveda sooman tyyssijana nimenomaan itse taivaannavan. Ainoastaan maailman satumaisessa keskuspaikassa olevana ymmärrämme kaikki sooman yhteyteen liittyvät piirteet m.m. mitenkä kotka toisissa taruissa ryöstää sitä taivaasta, toisissa taas vuorelta. Samoin käsitys, jonka mukaan tämä vuori kohoaa itse maasta, selittää miksi sooman vartiana saattaa esiintyä juuri maa-emon elinvoimia edustava käärme. Meillä ei siis ole vähintäkään syytä eristää intialaisten sooma-kuvitteluja muiden itämaisten kansojen vastaavista uskomuksista.