Mielenkiintoista on mainita, että sillä nesteellä, jota Indian tarukotka ryöstää yläilmoista, on yhä vieläkin vastineensa eräiden keski-aasialaisten kansojen uskomuksissa. Niin kertovat, m.m. burjatit, että ukkosilman aikana muuan jumaluusolento pudottaa taivaasta "ternimaitoa" maan päälle. Sen vuoksi tätä olentoa nimitetäänkin "ternimaidon pudottajaksi". Sanottua nestettä uskotaan ilmaantuvan ihmisten ruoka-astioihin, etupäässä maitopurtiloihin. Tavallisesti eivät ihmiset kuitenkaan itse sitä huomaa, vaikka sen sanotaan olevan "keltaista, kerman kaltaista" nestettä, mutta shamani sen tietää ja hänen tehtävänään on asettaa se heti jollekin ylävälle paikalle, josta sen uskotaan jälleen kohoutuvan taivaaseen. Ihmisten ei sovi sitä nauttia eikä myöskään mitenkään saastuttaa. Se henkilö, jonka astiaan jumala tätä pyhää nestettä pudottaa, tulee siitä päivin huomattavasti vaurastumaan. Yhdistämällä nämä vielä nykyään keski-Aasiassa elävät uskomukset niihin tietoihin, joita tapaamme muinaisintialaisten kirjallisuudesta, voimme olettaa, että tuo Indran lintu, soomaa ryöstävä kotka, on alkuaan ollut ukkoslintu, jommoiseksi useimmat pohjois-Aasian kansat yhä vieläkin tätä luonnonilmiötä kuvittelevat.
Mutta, kuten sanottu, yleisimmin kuin itse puusta uskotaan tätä maitomaista nestettä virtaavan tuosta elämänpuun alla sijaitsevasta lähteestä tai järvestä. Keski-Aasiassa ja jakuttienkin keskuudessa kohtaamme kaikkialla käsityksen, että paratiisissa, minne se sijoitetaankin maan päälle tai taivaaseen, on omituinen "maitomeri". "Maitoa sisältäviä järviä" on jakuttien kuvittelun mukaan myös itse taivaanjumalan istuimen ympärillä, jonka muodostaa "maidonvalkoinen kivinen vuori". Altain tatarit, jotka toisinaan sijoittavat paratiisin, kuten iranilaisetkin, kolmanteen taivaaseen, kertovat siellä olevan, ihanan maitojärven. Taivaalle näyttää tämän satumaisen järven sijoittavan myös keski-aasialainen taru, joka kuvailee, mitenkä muuan mahtava kaani oli luvannut antaa tyttärensä avioksi sille, joka voi hankkia hänelle Garuda-kotkan siiven. Pyyntimatkalla liittyy muiden urhojen seuraan nuorukainen, joka haluaa tietää, missä tämä tarulintu oleksii. Kun sankarit ovat saapuneet korkealle vuorelle, huomaavat he, että taivas heidän yläpuolellaan alkaa käydä valkoiseksi. Silloin kysyy nuorukainen: "Mitä on tuolla taivaan takana?" Hänelle selitettiin, että se on "maitojärvi". "Mutta mitä on tuo tumma sen keskellä?" kysyy nuorukainen jälleen, ja hänelle huomautetaan, että se on "metsä, jossa lintu asustaa". Ilmeisesti on siis tarumme "maitojärven" kuviteltu sijaitsevan jollakin taivaaseen asti ylettyvällä vuorella, jota myöten, sankarit kapuavat. Maitojärven keskellä oleva metsä vastaa itse elämänpuuta, jonka latvassa tämä satulintu toisten tarujen mukaan oleksii.
Että etu-Aasian muinaisilla sivistyskansoilla on aikoinaan ollut aivan samanlaiset käsitykset paratiisilähteen pyhistä nesteistä, osoittavat m.m. keskiajalla Europassa vaeltaneet kristilliset legendat, jotka kuvailevat, mitenkä elämänpuun juurilla hersyy maito- ja hunajalähteitä. Hunajan ja maidon maaksi kuvittelevat myös juutalaisten myöhemmän ajan tarut paratiisia, samoin kuin heidän esi-isänsä jo ammoin pitivät ihannemaanaan seutua, jossa "maito ja hunaja vuotaa". Kuten elämänpuu on siis hunajan ja maidon maakin läheisesti liittynyt itse maannavan kuvitteluihin.
Hindulaisten kuvittelun mukaan, jota heidän kuvansakin esittävät, pyörii paalumaiseksi ajateltu maailman keskusvuori "maitomeressä" ikäänkuin jonkinlainen kirnunmäntä. Vuoren ympäri on kierretty kosmillinen käärme, jonka pääpuolessa ovat eläinpäiset demonit ja pyrstössä jumalat. Kun kumpikin puoli vuorotellen kiskoo käärmettä, on vuori pakoitettu olemaan alituisessa liikkeessä. Näin näiden olentojen selitetään kirnuvan sanottua maitomaista elämännestettä. Toisten tarujen mukaan jumalat samalla tavalla pyörittävät vuoren huipulla olevaa puuta jonkinlaisena tulenhiertimenä.
Vielä erikoisemmin selostettua nestettä tapaamme tuossa maakehän keskusjärvessä. Lamalaisten kalmukkien käsityksen mukaan kohoaa ennenmainittu Zambu-puu Marvo-nimisestä merestä, joka on "yhtä leveä kuin syvä" ja jossa on kahdeksaa alkuainetta sisältävää vettä. Tästä merestä lähtee neljää suurta virtaa, joiden sanotaan juoksevan kutakin ilmansuuntaa kohti ja tehtyään seitsemän kierrosta palaavan takaisin mereen, josta saivat alkunsa. Matkalla saa kukin virta 500 sivujokea. Itse merta kuvitellaan korkealla sijaitsevaksi vuoristojärveksi, josta virrat vuotavat alas kallioiden puhki.
Nämä buddhanuskoisten kalmukkien käsitykset muistuttavat niin suuresti muinaisseemiläisten maailmankuvaan liittyviä uskomuksia, että meidän on pakko olettaa niiden olevan sukua keskenään. Ylläolevaan voimme verrata seuraavaa raamatun kohtaa: "Ja Edenistä kävi virta, joka kasteli paratiisia; sitten se jakaantui neljään päähaaraan. Ensimäinen kutsutaan Piison, se juoksee koko Hevilan maan ympäri, jossa on kultaa… Toinen virta kutsutaan Giihon, se juoksee koko Etiopian maan ympäri. Kolmas virta kutsutaan Hiddekel, se juoksee Assyyrian editse; ja neljäs virta on Erat." Myöhemmän ajan juutalaisista taruista ilmenee selvästi, kuten Ilmestyskirjankin sanoista, että näiden vesien alkulähde oli itse elämänpuun alla. Muuan juutalainen perinnäistieto kuvaileekin paratiisin keskuspaikkaa seuraavin sanoin: "Elämänpuu oli 500 vuosimatkan korkuinen ja alkuvesi virtasi sen juurien alta."
Se seikka, että noiden maailmanvirtojen uskotaan juoksevan eri ilmansuuntia kohti, on jonkinlainen lisätodistus siitä, että paratiisin on ajateltu sijaitsevan maakehän korkeimmalla kohdalla, jommoisena maan keskus useimmiten esiintyy itämaisessa maailmankuvassa. Sen johdosta, että raamatun kertomuksessa mainitut virrat, jotka ovat maantieteellisesti tunnettuja, kuten Erat eli Eufrat, saattaisivat johtaa meitä etsimään paratiisia niiden lähteiltä, huomauttaa Efraim Syyrialainen: "Vaikkakin me tunnemme seudut, joista ne virtaavat, niin ei tämä kuitenkaan ole lähteen alku, sillä paratiisi sijaitsee huomattavan korkealla. Sen läheisyydessä nuo virrat nousevat ylös pudoten sieltä merta kohti ikäänkuin korkeasta kanavasta."
Kalmukeille ei yllämainittu kuvittelu ole kuitenkaan saapunut etu-Aasian kansoilta, vaan kuten Zambu-puu y.m. seikat osoittavat, Intiasta, missä myös esiintyy käsitys paratiisin neljästä virrasta. Purana-kirjallisuudessa kerrotaan näet, mitenkä mainittujen virtojen lähteet ovat taivaassa ja mitenkä vedet sieltä putoavat Meru-vuoren huipulla olevaan paratiisi-järveen jakautuen siellä neljäksi maailmanvirraksi.
Myöskin muinais-iranilaisten käsityksen mukaan sijaitsi maailman virtojen alkulähde, Ardvisura-järvi elämänpuun alla Hara-berezaiti nimisellä keskusvuorella. Varmaankin samaa käsitystä kuvastaa lisäksi mordvalaisten vaimojen lapsensaannin vuoksi jokiensa partailla lukema loitsu, jossa vedenjumalattaren puoleen käännytään seuraavin sanoin: "Vesi-emo, pajari-emo, sinä tulet merestä (oik. 'suuresta vedestä') leviät yli koko maan, kuljet omia paikkojasi, virtaat omia teitäsi…" Itse elämänpuun juurelta maailmanvirrat lähtevät myös islantilaisessa Grimismal-runossa, jossa kerrotaan, mitenkä Eiktyrne niminen hirvi seisoo jumalien asunnon katolla syöden elämänpuun (Lärad'in) oksia ja mitenkä sen sarvista tihkuu pisaroita Hvergelmir-lähteeseen, "josta kaikki joet tulevat". Runomme, jossa hedelmällisyyttä edustava hirvi on joutunut näyttelemään samaa osaa kuin itse elämänpuu muissa taruissa, mainitsee useita tällaisia maailmanvirtoja, kuitenkin näyttää siltä kuin täälläkin olisi ollut käsitys myös neljästä päävirrasta, tarkoitamme noita, joiden poikki Thorr'in sanotaan kahlaavan joka päivä, kun hän menee Yggdrasilin juurelle langettamaan tuomioitaan. Niinä mainitaan Kormt ja Ormt sekä kaksi Kerlaug'ia. Todennäköisesti piilevät nämä neljä paratiisin virtaa vielä "neljässä maitojoessa", jotka juoksevat elämän syntyä edustavan Audumla-lehmän utarista ja joista alkuolento Ymir sai ravintonsa. Olemmehan jo huomauttaneet, mitenkä aasialaisiinkin taruihin, joissa lehmä synnyn ja hedelmällisyyden vertauskuvana on hyvin yleinen, sisältyy käsitys, että kysymyksessä olevissa virroissa vuotaa maitomaista nestettä. Ja nimitetäänhän itse järveäkin, josta noiden virtojen uskotaan lähtevän, usein juuri "maitojärveksi". Ohimennen viittaamme vielä Aunuksessa muistiinpantuun itkuvirteen, jossa venäläisiltä saatujen esikuvien mukaan puhutaan autuaitten mailla virtaavista "maitojoista" ja siellä kasvavista "mesimarjapuista".
Mielenkiintoinen piirre tuossa kalmukkien vuoristojärvessä, josta neljälle eri ilmansuunnalle lähtevät virrat saavat alkunsa, on lisäksi se, että kalliot, joiden puhki ne juoksevat, muistuttavat ulkomuodoltaan jotakin eläintä. Itään päin juokseva virta lähtee norsunkitaa muistuttavasta kalliosta, eteläänpäin juokseva häränkitaa, länteenpäin juokseva hevosenkitaa ja pohjoiseen päin juokseva leijonankitaa muistuttavasta kalliosta. Että nämä neljä virtaa todella lähtevät itse maailmankeskuksesta, osoittaa m.m. se, että niiden ajatellaan kulettavan mukanaan aineita, joiden olemme nähneet kaunistavan maakehän keskusvuoren kylkiä. Itäisen virran vedessä on hopeahiekkaa, eteläisen sinistä jalokivihiekkaa, läntisen punaista jalokivihiekkaa ja pohjoisen kultahiekkaa. Jonkinlainen kalpea kuva tällaisesta kuvittelusta esiintyy raamatussakin: "Ensimäinen kutsutaan Piison, se juoksee koko Hevilan maan ympäri, jossa on kultaa." Käsitys paratiisissa olevista jaloista metalleista ja kalliista kivistä ilmenee useista eri raamatun kirjoista.