Eläimet tarussamme edustavat ilmansuuntia, mikä kuvitelma ainakin etu-Aasian kansoilla on ikivanha, mutta jonka muistomerkkejä tavataan kaikiltakin Aasian sivistyskansoilta, joskin itse eläimet saattavat vaihdella. Kiinalaisten käsityksen mukaan itää edustaa sininen lohikäärme, etelää punainen lintu, länttä valkoinen tiikeri ja pohjoista musta kilpikonna. Mongolien kerrotaan tautien välttämiseksi rakentaneen vanhan kiinalaiskaupungin kohdalle pyhäkön, jonka neljälle sivulle he pystyttivät kutakin ilmansuuntaa edustavan puukuvan, nim. tiikerin, leijonan, kotkan ja lohikäärmeen muotoisen. Etu-aasialaisten kansain eri ilmansuuntiin liittyvät eläinkuvitelmat ovat meille raamatustakin tuttuja. Ilmestyskirjan 4:ssä luvussa, jossa kuvataan Jumalan taivaallista istuinta itämaisen maailmankatsomuksen valossa, sanotaan: "Ja valtaistuimen edessä oli kuin lasinen meri, kristallin näköinen; ja etupuolella valtaistuinta ja valtaistuimen ympärillä oli neljä olentoa… Ensimäinen olento oli jalopeuran näköinen, toinen olento härkävasikan näköinen, kolmannella olennolla oli ikäänkuin ihmisen kasvot ja neljäs olento oli lentävän kotkan näköinen."
Tuo "kristallin näköinen lasinen meri" Jumalan valtaistuimen edessä vastaa, kuten jakuttienkin uskomuksista näemme, monesti mainittua "maitojärveä", samoinkuin se "virta, joka kirkkaana kuin kristalli juoksee Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta" ja jonka partaalla "seisoo elämänpuu" (Joh. Ilm. 22: 1-2) vastaa paratiisista lähtevää elämänveden virtaa. Näitä vertauskuvia ovat raamatun kirjoittajat joutuneet käyttämään senvuoksi, että he kuvittelivat Jumalan istuimen sijaitsevan juuri maakehän keskuspisteestä kohoavalla paratiisin vuorella. Samalla vuorella elämän puun ääressä me tapaamme myös Itämaiden suuren äitijumalattaren.
ÄITIJUMALATAR.
Taivas ylhäällä on isämme, maa alhaalla on äitimme, ihminen on niiden kummankin lapsi.
Muinaisturkkilainen kivikirjoitus.
Kun Neitsyt Maaria Efeson kirkolliskokouksessa v. 431 virallisesti julistettiin Jumalanäidiksi, toteutui niiden kirkkoisien harras toivomus, jotka jo edellisellä vuosisadalla olivat käyttäneet hänestä tätä ylevää nimitystä, mutta se seikka, että tällainen käsityskanta julkisesti hyväksyttiin juuri Efesossa, on omiansa palauttamaan mieleen tämän kaupungin suuren äitijumalattaren, jonka piirteet katolisen kansan uskomuksissa ovat lainautuneet Neitsyt Maarialle. On kuin tämä vanha jumalatar tällöin olisi uuden nimen varjossa lähtenyt entistä mahtavampana jatkamaan voittokulkuaan maailmassa.
Mitenkä kuuluisa tämä jumalatar, jonka palvonnan yhtenä keskuspaikkana oli yllämainittu kaupunki, on ollut kristinuskon levitessä Vähään Aasiaan, osoittaa m.m. Apostolienteoissa oleva kuvaus. Siinä kerrotaan, mitenkä Demetrius niminen hopeaseppä, jonka ammattina oli valmistaa hopeisia, kaupungissa sijaitsevan Dianan temppelin kuvia, ryhtyi kiihoittamaan ammattiveljiään sekä muita kaupunkilaisia Paavalia vastaan huomauttaen niistä seurauksista, joita tuo uusi oppi oli tuova tullessaan: "Nyt uhkaa vaara, ettei ainoastaan tämä meidän elinkeinomme joudu halveksituksi, vaan myöskin, ettei suuren Dianajumalattaren temppeliä pidetä minäkään ja että hänen mahtavuutensa siitä kärsii, hänen, jota koko Aasia ja koko maanpiiri kunnioittaa." Demetriuksen kiihoituspuhe sai aikaan, että kaupungin asukkaat kokoontuivat yhteen ja alkoivat vihan vimmassa huutaa: "Suuri on efesolaisten Diana!"
Tämä Diana eli, kuten kreikkalaiset häntä nimittivät, Artemis oli äitijumalatar, jota palvottiin kaiken hedelmällisyyden vaalijattarena, luomakunnan synnyttäjättärenä ja samalla myös sen suurena elättäjättärenä. Viimeksimainittua puolta hänessä todistaa m.m. hänen kuvansa, jossa hän esitetään monirintaisena. Esimerkin siitä, että tämän äitijumalattaren sijalle Efesossa virallisesti kohonnut katolisen kirkon Madonna, emojen ja pienokaisten sekä synnytyksen suojeluspyhä, on suurelta edeltäjältään lainannut myös tämän elättäjäpiirteen, tarjoo m.m. suomalainen kansanruno, joka Marian ominaisuuksia kuvatessaan mainitsee hänellä olevan "tuhat rinnassa niseä". Tällaista ihmeellistä äitijumalatarta palvoivat aikoinaan kaikki Vähän Aasian kansat, vaikkakin hänellä on eri paikoissa eri nimiä, joista tunnetuimpia on fryygialainen Kybele. Tämän nimisen jumalattaren pesäpaikkana oli Pessinus kaupunki, josta hänen kuvansa siirrettiin v. 204 e.Kr. Roomaan, missä tälle "suurelle äidille" magna materille rakennettiin temppeli Palatinus kukkulalle. Niistä muistomerkeistä, joita useat Vähän Aasian kaupungit ovat jättäneet jälkimaailmalle, huomaa, että kysymyksessä olevan jumalattaren pyhäköt ovat aikoinaan täällä olleet jokseenkin yleisiä. Varmaankin muinaisten heettiläisten verraten korkea kulttuuri on osaltaan ollut omiansa kohottamaan jumalattaremme arvovaltaa Vähän Aasian erirotuisten ja -kielisten kansojen keskuudessa.
Täydellisesti näiden seutujen "suurta äitiä" muistuttava jumaluusolento tavataan myös kanaanilais-seemiläisten kansain uskomuksista. Eri seemiläismurteissa on jumalattarellamme samasta sanajuuresta johtuva nimi, kuten babylonilainen Ishtar, syyrialainen Astarte y.m. osoittavat. Lukuisista Palestiinassa löydetyistä kuvista huomaa, että hän on ollut täällä yleisesti tunnettu jo esi-israelilaisena aikana. Foinikian rannalla Byblos kaupungissa oli yksi tämän jumalattaren tunnetuimpia pyhäkköjä, joka paikkakunnan kuuluisuutena on jättänyt muistomerkkinsä sikäläisiin rahoihinkin. Tässä temppelissä harjoitettua palvontaa selostaa Lukianos teoksessaan "De dea Syria". Foinikialaisten siirtolaisten mukana levisi Astarten palvelus jo varhain Kyproon, missä Paafos kaupunki oli sen keskuksena ja useihin muihin Välimeren seutuihin, vieläpä kaukaiseen Kartagoonkin. Viimeksimainitun kaupungin Taanit nimistä "suurta äitiä" roomalaiset sanoivat "taivaalliseksi", hänellä on helmassaan aurinko ja kuu. Puoliympyrää hänen päänsä yläpuolella on selitetty eläinradaksi. Muinaislöytöjen ja vanhojen tietojen perustalla ovat tutkijat yleisesti omaksuneet käsityksen, että Vähän Aasiankin äitijumalatar, jonka muistomerkkejä on tavattu enimmäkseen tämän suuren niemimaan rannikkokaupungeista, on, kuten häntä esittävät kuvat sekä häneen liittyvät uskomuksetkin osoittavat, idästä päin tulleiden sivistysvirtauksien tuoma. Tätä olettamusta ei mitenkään voi kumota se seikka, että tuo "suuri äiti" vieraaseen seutuun saavuttuaan siellä mahdollisesti on sulautunut johonkin paikalla ennen palvottuun, tätä jossain määrin muistuttavaan jumaluusolentoon.
Seuraamme näinollen äitijumalatartamme etu-Aasian muinaisten sivistyskansain keskuuteen, missä hänen mahtiaan ja merkitystään todistaa ennenkaikkea se, että hän yleisen babylonialais-assyyrialaisen käsityksen mukaan oli aivan erikoisasemassa muihin lukuisiin jumalattariin verraten, jotka useimmiten olivat ainoastaan miespuolisen vastineensa varjomaisia seuralaisia. Mutta samalla tämä kunniakas asema on ollut syynä siihen, että hänen personaansa on aikojen kuluessa liittynyt mitä erilaisimpia, joskus keskenään ristiriitaisiakin uskomuksia ja kuvitteluja. Sen vuoksi on sen kysymyksen ratkaisemista, mikä tämä ihmeellinen "äiti" alkuaan on ollut, pidetty yhtenä uskonnontutkimuksen vaikeimmista tehtävistä.