Myöhemmin on jumalatartamme kuviteltu m.m. kuunhaltiattareksi, hänen kuvissaan kun usein esiintyy kuukin, mutta mitään suoranaisia todistuksia siitä, että häntä ja kuuta todella alkuaan olisi pidetty samana olentona, ei ole olemassa. Ei hän myöskään ole ollut auringonjumalatar. Babylonilaisten Ishtarilla on kyllä ollut taivaalla erikoinen edustaja, m.m. Venus tähti, ja on tätä tähteä nimitetty hänen nimelläänkin, mutta itämaiset tutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, ettei tämäkään kuvittelu ole alkuperäinen. Ei häntä myöskään, vaikkakin häntä usein palvotaan "jumalainäitinä" ja "taivaanhaltiattarena", voi pitää itse taivaan elollistamisesta sekä sen naispuoliseksi kuvittelemisesta syntyneenä olentona, jommoisena egyptiläisten Nut esiintyy. Vaikeata on myös nähdä hänessä vain tavallista maan, metsän tai veden haltiaa sellaisena, kuin useimmat luonnonkansat ovat niitä palvoneet, sillä mitenkä hän tässä tapauksessa olisi voinut kohoutua siihen huomattavaan asemaan ja arvovaltaan, mikä hänellä todellisuudessa on ollut.
Kaukaisimpana historiallisena aikana esiintyy jumalattaremme muinaisilla sumerilaisilla, joiden sivistyksen perijöitä seemiläiskansat ovat olleet. Täälläkin jumalattaremme, samalla kun hän oli suuri synnyttäjätär, oli myös suuri elättäjätär. Sumerilaiset nimittivät häntä Ninharsag. Heidän vanhin valtakautensa, jolta kirjallisia muistomerkkejä on olemassa, oli loistavimmillaan Eannatum kuninkaan hallitessa Lagash nimisessä kaupungissa, ja jo silloin kerrotaan täällä Ninharsagia palvotun. Eräässä muistokirjoituksessa, missä mainitaan useita jumaluusolentoja, joiden etunenässä esiintyy ylijumala Enlil, on Ninharsag jo toisella sijalla. Tämän kirjoituksen aloittavat seuraavat sanat:
"Eannatum Lagashin kuningas, jolle voiman on antanut Enlil, jota pyhällä maidollaan on ruokkinut Ninharsag".
Kun sumerilaiset suurten valtiollisten vastoinkäymisten jälkeen saattoivat seemiläisen akkadialaisvallan kukistuttua uudelleen itsenäisemmin kehittää yhteiskunnallisia olojaan, muodostuu heidän keskuudessaan ruhtinaskuntia, joista huomattavimpia oli juuri Lagash, missä Gudea-nimisen ruhtinaan hallitessa vanha sumerilainen kulttuuri kohoaa huippuunsa. Suurelta osaltaan tämä oli uskonnollista laatua, joten ymmärtää, miksi vanhoille jumalille aletaan jälleen rakentaa uusia pyhäkköjä. Eräässä muistokirjoituksessa, jossa luetellaan ne jumalat, joille Lagashin ensimäinen ruhtinas rakennutti temppeleitä, 011 Ninharsag aivan ensi sijalla: "Ninharsagille, jumalien äidille, rakensi hän temppelin Girsuun." Myöskin Gudea pitää kunnianasianaan rakentaa Ninharsagille temppelin. Sitä esittävässä kirjoituksessa mainitaan, mitenkä hän tuotti Maganin vuorelta dioriittikiveä, josta jumalattaren kuvapatsas hakattiin. Patsasta pyhäkköön asetettaessa antoi ruhtinas Ninharsagille seuraavan juhlallisen nimen: "Jumalatar, joka taivaassa ja maassa säätää kohtalon, Nintud, jumalien äiti, pidentäköön Gudean elämää, joka on rakentanut temppelin."
Mainitun pitkän nimen sanoista käy siis ilmi, että sumerilaiset kuvittelivat tätä jumalatarta m.m. kohtalon määrääjäksi. Nintud, joka toisinaan esiintyy yksinäänkin Ninharsagin toisintonimenä, merkitsee synnyttäjätärtä. Sumerilaisten paratiisitarun muistomerkeissä tapaamme tämän jumalattaren myös jonkinlaisena luojana. Lukuunottamatta kertomuksia, joissa Ninharsagin luomistoimintaa kuvataan havainnollisesti esitettynä siten, että hän muodostaa ihmiset savesta ja senjälkeen elävöittää ne, on olemassa toisiakin, joissa hän esiintyy, niinkuin hän itse asiassa onkin, suurena synnyttäjättärenä. Vedenpaisumustarussa hän ilmaisee surunsa ihmiskunnan perikadon johdosta ja kääntyy ylijumalan Enlil'in puoleen valittaen: "Minä, Ninharsag, synnytin sinulle lapsia ja mikä on minun palkkani?" Epäilemättä on siis Ninharsag jo alusta alkaen sumerilaisten käsityksen mukaan ollut ihmissuvun ja varmaankin myös koko luomakunnan "suuri äiti".
Mahdollisesti häntä, mutta ainakin hänen vastinettaan babylonilais-seemiläisten Ishtaria, esittävät nuo Kaksoisvirranmaasta löydetyt äitijumalattaren kuvat, joissa hänellä toisinaan on äitiyden merkkinä pieni lapsikin sylissään. Muuan kuva esittää hänet istumassa elämänpuun juurella. Kasvillisuuden yhteyteen asettaa hänet myös hyvin vanha korkokuva, jossa alaston pappi uhrikannu kädessään kastelee jumalattaren edessä olevaa maljakkoa, missä on taatelipuun oksa riippuvine hedelmineen. Itse jumalatar istuu vuorella, jommoiseksi koko seutukin kuvataan. Asiantuntijat näkevät viimeksimainitun kuvan esittämässä hedelmällisyydenjumalattaressa juuri Ninharsagin, jonka nimikin "vuoren herratar" osoittaa, että häntä on kuviteltu vuorella asuvaksi samoinkuin sitä miespuolista jumalaakin, Enliliä, johon tämä jo sumerilaisten uskomuksissa verraten itsenäinen jumalatar näyttää olleen jossakin suhteessa. Olemme ennen huomauttaneet, että tuon miespuolisen jumalan toisintonimi "suuri vuori" ilmeisesti tarkoittaa tarunomaista maakehän keskusvuorta, josta tehtiin tornimaisia kuvia. Osoituksena siitä, että kysymyksessä olevien jumaluusolentojen ajateltiin olevan suhteessa toisiinsa, josta on useitakin todistuksia olemassa, esitettäköön tässä ainoastaan seuraavat Nintudille omistetun hymnin sanat: "Suuri vuori Enlil tarttui hänen (jumalattaren) käteensä, Nintud puhui ilomielin lehmien ja niiden vasikkain puolesta, tuo laupias Nintud Keshin suuri hallitsijatar".
Tuntuu yllättävältä, että näitä kumpaakin suuresti muistuttavat jumaluusolennot ovat vielä meidän päivinämme keski-Aasiassa palvonnan kohteina. Kun Altain tatarit kukkien puhjetessa viettävät keväistä uhrijuhlaansa muistelevat he maanhaltian ohella kahta omituisilla nimillä varustettua jumaluusolentoa, nim. "Sumer-vuorta" ja "Maitojärveä". Edellinen on mies-, jälkimäinen naispuolinen olento. Hyvin yleisiä altailaisten rukouksissa ovat sanat: "Sumer-vuori isämme, Maitojärvi äitimme." Sumer-vuoren, josta jo on ollut puhe, voimme tässä syrjäyttää, sitävastoin on meidän kohdistettava huomiomme tuohon ihmeelliseen "äitiin". Osoituksena siitä, että tämä suuri jumalatar, jota kuvitellaan kaiken elämän synnyttäjäksi, on aikoinaan ollut tunnettu verraten laajalla alueella turkkilais-tatarilaisten kansain keskuudessa, on m.m. se tosiasia, että "Maitojärvi-emo" esiintyy Volgalla asuvien tshuvassienkin jumalain luettelossa. Mutta mainittujen kansojen käsityksen mukaan tämä jumaloitu, tarunomainen järvi sijaitsee, kuten aikaisemmin olemme huomauttaneet, maan navalta tai maakehän keskusvuorelta nousevaksi kuvitellun elämänpuun juurella. Eräät Altain heimot, jotka sijoittavat paratiisin kolmanteen taivaaseen, puhuvat siellä olevasta "maitojärvestä", mistä synnynhaltia Jajutsi ('Säätäjä') ottaa "elämänvoimaa joka kerta kun lapsi syntyy maailmaan". Tshuvassit uskovat, että lapsien sielut tuodaan maan päälle taivaan paratiisista.
Tällainen kuvitelma ei ole kotoperäinen turkkilais-tatarilaisilla kansoilla, vaan heille valmiina muualta kulkeutunut. Esikuvan kysymyksessä oleville uskomuksille löydämme lähinnä muinaisiranilaisten paratiisitaruista, missä Maitojärvi-emoamme vastaa maakehän keskusvuorella elämänpuun alla päilyvä Ardvisura-järvi. Että iranilaisetkin ovat kuvitelleet tätä paratiisijärveä naispuoliseksi synnynjumalattareksi, ilmenee monella tavalla heidän uskomuksistaan. Jumalattarena tämän järven nimi on Ardvisura-anahita (puhdas, tahraton Ardvisura) tai ainoastaan Anahita, johon nimeen siis jo sisältyy käsitys äitijumalattaren neitsyydestä. Persialaisten pyhä kirja, Avesta mainitsee, mitenkä häntä on palvottu kaikenlaisen elämän synnyttäjättärenä. Yhtä paljon hän huolehtii ihmisten ja eläinten lisääntymisestä kuin kasvillisuuden karttumisesta. Hän puhdistaa miesten siemenen sekä siistii ja hoitaa naisten kohdut, tuottaapa vielä maidonkin heidän rintoihinsa. Runoissa häntä ylistetään komeavartaloiseksi, kukkeapoviseksi naiseksi.
Mitenkä huomattava tämä muinaisiranilaisten "suuri äiti" on ollut, osoittaa parhaiten se seikka, että mitä erilaisimmat heimot ja rodut kotimaan ulkopuolellakin ovat häntä palvoneet, ja että hän on voinut sulkea vaikutusvaltansa piiriin paitsi suuret alat keski- ja pohjois-Aasiaa, vielä joukon itä-Europankin kansoja. Eräät suomensukuisetkin heimot ovat päässeet tämän armollisen äitijumalattaren turviin. Tsheremissit nimittävät häntä "suureksi syntyemoksi", myöskin votjakit ja mordvalaiset ovat hänet tunteneet, vieläpä pohjois-Siperiassa asuvat vogulit ja ostjakitkin ovat hänelle uhria kantaneet. Samalla kun hän on suuri synnyttäjätär, jonka ostjakit toisin paikoin kuvittelevat asuvan taivaan seitsenkerroksisella vuorella, missä hän seitsemää kehtoa heilahuttamaila valmistaa syntyvien sieluja, on hän myös ihmisten elinijän ja kohtaloiden määrääjä. Pohjois-ostjakit sanovat, että hän lapsen syntyessä merkitsee "kultakirjaiseen seitsenoksaan, kultapiirteiseen seitsenoksaan" syntyneen elämänsuunnan, onko ihminen maan päällä elävä rikkaasti vai köyhästi, onko hän yrityksissään onnistuva vai onko hän oleva onnettomuuksien uhri. Vanhojen lähteiden mukaan ovat ostjakit palvoneet häntä, kuten äitijumalatarta ainakin, lapsen kera kuvattuna. Heidän kansanrunoudessaan puhutaan paljon tämän sankarillisesta pojasta, "Maailmaa katsovasta miehestä". Joskus hänet mainitaan vielä taivaanjumalan puolisona sekä "jumalanpoikien" äitinä.
Tuo "kultakirjainen seitsenoksa", johon jumalattaremme merkitsee ihmisen elämänvaiheet jo hänen syntyessään, tarkoittaa epäilemättä itse seitsenoksaista elämänpuuta, jonka juurella sekä iranilaisten äitijumalatar että jakuttienkin y.m. vastaava haltiatar oleksii. Samanlainen mielikuva kohtaa meitä muinaisessa Egyptissä, missä kohtalonjumalatar useissa kuvissa esitetään suuren, taivasta kuvaavan puun juurella piirtämässä puun lehviin faraoiden nimiä ja heidän elämänsä vaiheita. Päättäen siitä, etteivät ostjakit, kirjoitustaitoa vailla ollen, itse ole kyenneet luomaan tätä kuvitelmaa, eivätkä myöskään ole voineet saada sitä suoraan Egyptistä, on ilmeistä, että etu-Aasiankin kirjoittajakansoilla on täytynyt olla vastaava mielikuva.