Jos lopuksi vielä luomme katseen aikaisemmin esitettyyn, jo korkeata kehitystä todistavaan efesolaisen Artemiin kuvapatsaaseen, huomaamme siinäkin piirteitä, joiden olemme nähneet liittyvän juuri maannavan kuvitteluihin. Ennenkaikkea kertovat hänen maitorikkaat rintansa sekä patsaan alaosaan kuvatut mehiläiset siitä tarunomaisesta paikasta, missä maito ja hunaja vuotaa. Maailman keskuksen haltiattarena on hänellä kaulan alaosaa ympäröivässä vaatteessa eläinradan kuviot. Siivillä varustetut eläimet, jotka eri kerroksissa kaunistavat patsaan sivupintoja, ovat ilmeisesti, kuten Wendland huomauttaa, noiden Ilmestyskirjastakin tunnettujen, eri ilmansuuntia edustavien eläinten kuvia. Jumalattaren tummat kasvot, kädet ja jalat taas saattavat olla osoituksena hänen läheisestä suhteestaan "mustaan maaemoon".
ELÄMÄNLANKA.
— — — sitte hän kärsiköhön, mitä hälle kehräsi Kohtalotar elonlankaan, konsa hän syntyi.
Homeros: Ilias.
Itäisten tsheremissien maahanpaniaismenoihin liittyy muuan omituinen ennustamistapa, jonka tarkoituksena on tiedustaa, mitenkä kauan vainajan jälkeenjääneet omaiset tulevat elämään. Kun saattajat ovat palanneet haudalta ja ryhtyneet viettämään peijaisjuhlaa kuolleen kunniaksi, tuo joku neidoista lankavyyhdin, leikkelee siitä eripituisia lankoja, kerää niiden päät käteensä sekä kehoittaa kutakin läsnäolevaa nyhtämään itselleen langan sanoen: "Olkoon sinun elämäsi pitkä!" Se, joka sattuu saamaan pitkänlaisen langan, ilmaisee ilonsa osoittamalla sitä ystävilleen sekä huomauttamalla, että tämä lanka ennustaa hänelle pitkäaikaista elämää. Lyhyen langan saamista pidetään pian päättyvän elämän enteenä.
Langan elämänpituuden vertauskuvana tuntevat useat muutkin Europan ja Aasian kansat. Henkilön kuollessa on tapana sanoa: "Hänen elämänlankansa katkesi." Kun elämänlangan käsitteeseen sisältyy usko, että sanottu lanka laaditaan jo ihmisen syntyessä, ovat synnynjumalattaret saaneet sen valmistamisen toimekseen. Europpalaisissa taruissa nämä jumalattaret joko punovat tai värttinällä kehräävät sen. Islantilaisten runoudessa kuvaillaan, mitenkä Nornat, jotka jo ennen olemme tavanneet elämänpuun juurella, käsittelevät näitä elämän- ja kohtalonlankoja. Saksalaisten "Luojattarien" (Schepfen) vastaavia toimia kuvailee muuan keskiajan runoilija seuraavin sanoin: "Kaksi Luojatarta punoi minulle langan, niiden vieressä istui kolmas, tämä onnettomuudekseni katkaisi sen." Näiden kolmen synnyn- ja kohtalonhaltiattaren esikuvina ovat olleet muinaiskreikkalaisten moirat: Klotho, Lakesis ja Atropos, jotka roomalaisten tarustossa esiintyvät nimellä Parcae (Synnyttäret). Antiikin myöhemmän ajan kuvista näemme, mitenkä ensiksimainittu värttinänsä ääressä istuen kehrää elämänlankaa, toinen heittää ihmisten kohtaloista arpaa ja kolmas kirjoittaa muistiin hänen elämänsä vaiheet. Näihin uskomuksiin perustuu myös Balkanin kansojen keskuudessa vielä nykyään vallitseva kuvittelu kolmesta kohtalonhaltiattaresta, joista yksi kehrää kysymyksessä olevaa lankaa, toinen mittaa sitä ja kolmas katkaisee sen poikki.
Riippuen siitä, että näiden jumalattarien toiminnan on kuviteltu koskevan koko ihmisen elinikää, menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta, tapaamme islantilaisten Nornien niminä juuri näitä merkitsevät määreet: Urd, Verdandi ja Skuld. Samaa merkitsevät nimet esiintyvät antiikin vastaavilla jumalattarilla keskiajan kirjallisuudessa: Praeteritum, Praesens ja Futurum. Kuvaillessaan näitä jumalattaria Plato kertoo niiden valkopukuisina, seppele päässä laulavan värttinänsä ääressä kohtalon laulua, Lakesis käsittelee mennyttä, Klotho olevaa ja Atropos tulevaa aikaa. Apuleius kertoo vähän toisin sanoessaan Klothon huolehtivan nykyisyydestä, Atropoksen menneisyydestä ja Lakesiksen tulevaisuudesta. Näiden kolmen, eri ajanjaksoja edustavien synnyn ja kohtalon haltiattarien sijalla esiintyy itämaisten kansain tarustossa ainoastaan yksi niitä vastaava jumalatar. Erään roomalaisen kirjailijan mukaan liittyvät nuo menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta merkitsevät määreet vielä eroittamattomina m.m. egyptiläisen Isis jumalattaren nimeen, milloin tätä palvottiin kohtaloiden säätäjänä.
Varhemmin ovat muinaiskreikkalaisetkin kuvitelleet, että kohtalo itse, Moira eli Aisa, toimii kehrääjättärenä laatien kullekin kuolevaiselle tämän syntyessä langan, jonka säikeisiin hän punoo kaikki ihmisen sekä onnen että vastoinkäymisen vaiheet. Tämä käsitys ilmenee selvästi Homeroksen runoista (II. 20:128, 24:209), jotka edustavat kreikkalaisen mytologian varhaisempaa kehityskautta. Odysseiassa (7:197) esiintyy Kohtalo kuitenkin joskus myös erikoisten "kehrääjättärien" avustamana, jotka tällöin vielä ovat varsin hämäriä olentoja ja joiden lukumäärä ei ole lähemmin määrätty. Tuo kolmijako on siis itse kreikkalaisillakin myöhempää perua.
Itämaisten kansojen tarustossa kehrääjättärenä esiintyy itse "suuri äiti", kaiken synnyn vaalija ja samalla kohtalojen säätäjä. Kehrääjätär oli babylonilaisten Ishtar ja Syyrian suuri jumalatar. Viimeksimainittu tavataan m.m. kreikkalaiseen rahaan värttinä vasemmassa kädessään kuvattuna. Selostaessaan erästä tämän jumalattaren kuvaa Lukianos kertoo hänen seisovan leijonan selässä puettuna taivaankuningattaren vyöhön ja pitäen toisessa kädessään valtikkaa, toisessa värttinää. Kun on syytä päättää, ettei tämä värttinä ollut ainoastaan koristeena hänen kädessään, vaan että siihen on liittynyt jokin salaperäinen, itämaismytologinen kuvittelu, johdumme olettamaan, että jumalattaremme, joka monessa suhteessa on olut hänen europalaisten vastineittensa esikuvana ja jonka uskottiin säätävän ihmisten elämän pituuden, oli jo kaukaisessa kotimaassaan elämänlangan kehrääjä.
Todistuksen siitä, että Aasian kansat todella ovat kuvitelleet kohtalonjumalatarta elämänlangan laatijaksi, tarjoo Siperiassa asuvien ostjakkien usko. Täällä, missä sanottua jumalatarta edustaa juuri Itämaiden "suuri äiti", ei hän tosin toimi varsinaisena kehrääjättärenä, mutta hänellä on kädessään sauva, johon, jonkinlaiseksi elämänlangaksi kutakin syntyvää varten on kiinnitetty jännerihmoja. Ostjakit kuvittelevat, että synnynjumalatar, joka kerta kun ihminen syntyy, tekee yhteen rihmaan solmun, jonka "etäisyys sauvasta osoittaa syntyneen elämän pituutta". Lisäksi he kertovat, ettei tämä jumalatar muuta määräystään, "vaikka hänelle kuinka uhrattaisiin".