Herodotos kertoo muinaisten persialaisten alkuaan palvoneen jumalinaan ainoastaan taivasta, aurinkoa ja kuuta, maata ja vettä, tulta ja tuulta. Kehittyneemmillä intiaaniheimoilla tavataan aivan samat luonnonilmiöt palvonnan esineinä, ja samat ovat olleet meidänkin maataviljelevien heimolaistemme pääasiallisimmat elottoman luonnon jumalat.
Elottomaan luontoon liittyvät läheisesti myös ihmiskäden valmistamat esineet.
IHMISKÄDEN VALMISTAMAT ESINEET.
Ei ainoastaan luonnon ihmeelliset ja salaperäiset voimat ja ilmiöt, vaan ihmiskädenkin valmistamat esineet luonnonihminen elollistaa. Tsheremissistä on hänen vanha asuinrakennuksensa, kota, samoinkuin myöhemmin käytäntöön tullut tupa, aivan kuin elävä olento, jota hän puhuttelee ja jonka hän uskoo ymmärtävän ihmisen tarpeet. Uuteen rakennukseen asettuessaan hän pyytää tuvaltaan menestystä: "terveyttä, hyvinvointia suo, perheonnea anna". Rakentaessaan itselleen asunnon hän asettaa kolmeen rakennuksen nurkkaan rahaa uhriksi, "jotta tupa pysyisi rahallisena". Hyvin voidessaan rakennus "elää", hävittämällä sen voi "tappaa".
Mordvalainen nimittää rakennustaan, sitä palvoessaan, "kotaemoksi" tai "kotaherrattareksi". Tällaiset nimitykset eivät tarkoita muuta kuin itse eläväksi olennoksi kuviteltua asuntoa. Se ilmenee selvästi esim. seuraavasta mokshalaisesta loitsusta: "Kotaherratar, anna hänelle anteeksi, joka on sinut rakentanut ja joka sinua lämmittää." Samoin todistaa sitä ersäläisessä loitsussa sellaiset sanat kuin: "Kotaemo, ylhäällä on niinenkuoresi (katto on näet niinillä katettu), alhaalla ovat hirtesi."
Tsheremissi puhuu kodan ja tuvan sielustakin (ört). Samoinkuin ihmisen sielu saattaa tuvankin sielu lähteä olopaikastaan. Kun tuvassa riitelee, huutaa, polttaa paljon tupakkaa tai pitää tupaa likaisena, lähtee "sielu". "Sinä karkoitat tupani sielun", sanoo tsheremissi, kun joku rikkoo rauhaa hänen kodissaan. Kun sielu on lähtenyt, ei tupa enää ole "iloinen", "elämä siinä alkaa käydä raskaaksi" ja "rakennus turmeltuu". Rakennuksen yöllä ryskyessä tsheremissi sanoo "tupasielun" sitä "liikuttavan". Autioissa, asumatta jääneissä rakennuksissa ei ole "sielua". Rakennuksen sielu ei alkuasteella saata pukeutua määrättyyn ilmenemismuotoon, vaan on, kuten tsheremissit sanovat, ainoastaan tuvan "menestys", "ilo" tai "hyvinvointi". Epäilemättä sama alkuperä on sillä inkeriläisten kodinhaltialla, jota "ei tehty, eikä tuotu, vaan oli itsestään". Kun kerran rakennuksen "sielun" eli haltian uskotaan voivan ruumiistaan irtautua, ei ole kumma, jos vähitellen syntyy ajatus, että se, kuten sielut yleensä, toisinaan voi näyttäytyä näkyvässäkin, esim. jonkin kotieläimen, kuten koiran tai kissan muodossa. "Soikkolan Venakontsassa sanottiin haltian nähdyn iltahämärässä koirana naatalaan (hirsisalvos pirtin uunin alla) menevän." "Moloskovitsan Rollokassa puikkelehti kerran haltia riihessä tanssivan väen jaloissa kirjavana kissana, sekä pakeni hetken kuluttua kisapaikalta kaivolle. Riihi paloi heti sen perästä." Yleensä ei rakennuksenhaltian näyttäytyminen ole hyvä enne.
Rakennuksenhaltian puoleen käännytään usein rukouksin, harvemmin uhrein. Inkeriläisillä on tapana tervehtiä sitä aamuin ja illoin. "Kun aamulla tullaan ensi kerran huoneeseen, on haltiaa tervehdittävä sanoilla: hyvää huomenta, huoneenhaltia! Näin voitetaan haltian mielisuosio päivän ajaksi. Tuollaiseen tervehdykseen tulee heti haltian vastaus siten, että huoneessa kuuluu pieni rusahdus — se on haltian puhetta anelijalle. Illalla maata mennessä on samaten hänen puoleensa käännyttävä, että hän antaisi onnea levon ajaksi ja varjelisi talon omaisuutta kaikelta vahingolta, silloin kun ei omistajan silmäkään ole siitä vaaria pitämässä." Ei myöskään ole hyvä asettua rakennukseen asumaan haltian mieltä tiedustamatta. "Jos meni uuteen taloon asumaan, vaikka vain yhdeksi yöksi, oli huoneenhaltialta lupa pyydettävä. Jos silloin huoneessa raksahti, oli se lupaus; mutta ellei mitään kuulunut, oli paras pyörtää."
Paitsi rakennusta perustettaessa suoritettua uhria ovat rakennuksenhaltialle osoitetut teurasuhrit harvinaisia. Huomattava ominaisuus suomalaisten ja Suomen ruotsalaistenkin talonhaltiassa on se, että "se ei tarvinnut koskaan ruokaa". Yleinen on sitävastoin asuntomaan haltian musta uhri, jolloin teuraan luut kätketään asuntomaan multaan. Käsitys, että kodinhaltian uhreihin voivat ainoastaan oman perheen jäsenet ottaa osaa, johtunee perhekunnan suojelushaltiain, n.s. kotijumalien uhreista.
Varsinaisen asuinrakennuksen ohella saattaa muillakin rakennuksilla, kuten läävällä, riihellä, saunalla ja metsätuvalla, olla haltiansa. Merikansat puhuvat laivankin haltiasta. Kaikki kehittyneemmät rakennustenhaltiat näyttäytyvät etupäässä ihmisenmuotoisina. Kuitenkin voi niissä olla jotakin itse rakennusta muistuttavaa. Niin on esim. kirkonhaltia itse kirkon korkuinen. Rakennuksen väriä muistuttaa kodinhaltian näyttäytyminen harmaissa pukimissa. Usein asunnonhaltia sulautuu yhteen perhekunnan kotijumalien tai isännän suojelushaltian kanssa.
Mutta kokonaisella rakennusryhmälläkin voi olla sitä suojeleva haltia. Mordvalaiset palvoivat koko kylän haltiaa, "kylänjumalaa". Itämailla oli kaupungillakin jumalansa. Sellainen oli esim. Assyrian pääkaupungin Assurin jumala, jolla oli sama nimi kuin itse kaupungilla.