Myös maagilliset toiminnat synnyttävät helposti siihen liittyvän haltian. Tsheremissit viettävät joulun tienoissa juhlaa, jolloin he koettavat arvailla tulevia tapahtumia m.m. tarttumalla pimeässä lampaan jalkaan. Millainen lammas sattuu tulemaan, siitä tehdään johtopäätöksiä. Tällaista arvontapäivää he nimittävät "lampaanjalka-päiväksi", mutta sen nimiselle jumalalle he tällöin myös uhraavat.
Sotaa harrastavat kansat näkevät taistelun telmeessä sodanjumalan, jolle osa sotavankeja ynnä -saalista on uhrattava. Kaikenlaisia toimien haltioita oli varsinkin muinaisilla roomalaisilla.
Hyvin huomattava merkitys uskonnonhistoriassa on synnynhaltioilla. Maagillisiin syntyä ja synnyttämistä edistäviin menoihin yhtyy näet usein palvontaa, jopa uhrejakin synnynhaltialle. Tahtoessaan kartuttaa lammaskarjaansa tsheremissi panee toimeen omituiset menot, joita hän nimittää "lampaan synnyksi". Sopivana hetkenä hän kutsuu luokseen poikia ja tyttöjä, joita kestitään ja pyydetään ottamaan osaa menoihin. Uhriteuraaksi ammutaan huuhkaja tai jokin muu metsälintu, paremman puutteessa kelpaa kanakin. Isäntä ottaa linnun käteensä ja emäntä uhrissa tarvittavat esineet, ja niin lähdetään lammaskarsinaan, jonne pojat ja tytöt maassa kontaten heitä seuraavat. Emäntä houkuttelee näitä jäljessään ikäänkuin lampaita, joiden ääntä lapset koettavat matkia. Pojat puskevat tyttöjä siten muistuttaen pässejä. Karjapihaan tultuaan isäntä tekee tulen, jonka ympäri lampaat vielä määkien konttaavat kolmesti emännän jäljessä. Senjälkeen lapset nousevat. Lintu keitetään ja syödään lammaskarsinassa, missä "lampaansynnyltä" rukoillaan lammasonnea. Uhrilinnun luut viskataan karjavajan katolle.
Tsheremissit nimittävät siis samalla nimellä sekä menojaan että niiden aikana palvomaansa haltiaa. Toisinaan voi huomata, että synnynhaltia saa maagillisista menoista nimensä. Lappalaisilla oli tapana halkoa puita synnyttämisen helpottamiseksi. Teonsana "halkoa" on lapiksi saret; siitä sai heidän synnytyksenjumalattarensa nimen sar-akka. Että näin on asianlaita, todistaa saman jumalattaren toinen nimi sadsta-akka, jossa ensimäinen sana merkitsee "päästä halkaistua puuta".
Silloin kun sukupuolielimellä on tärkeä osa sikiämistä ja syntymistä koskevissa taioissa, tulee tämä itse synnynhaltiankin tunnusmerkiksi. Sellainen synnynhaltia oli esim. muinaisskandinavien Freyr, jonka tapaamme lappalaistenkin jumalistosta. Tehdessään kuvan hedelmällisyydenjumalasta lappalaiset kiinnittivät siihen uhriporon sukupuolielimen, jotta jumala antaisi porokarjalle "voimakkaan paritteluhalun".
Volgan suomalaiskansoilla on useita synnyn erikoishaltioita. Paitsi "lastensynnyttäjää" palvovat votjakit ja tsheremissit "viljansynnyttäjää", viimeksimainitut vielä karjan- ja mehiläistensynnyttäjää. Karjansynnyttäjää vuoritsheremissit palvovat m.m. kun lehmä on kantanut. Tällöin naapurit ja ystävät kokoontuvat lehmänmaitojuhlaan. Isäntä valaa vettä uunille ja rukoilee, että vasikka kasvaisi uunin kokoiseksi. Vettä hän pirskottaa myös läsnäolevien päälle toivoen, että jumala antaisi lehmälle paljon maitoa. Uhripuuron ääressä, johon sekoitetaan voita, hän sitten rukoilee, että "karjansynnyttäjä" antaisi karjaa niin paljon kuin lehmässä on karvoja, niin että toinen pää laumaa olisi vielä kujalla, kun toinen jo on ennättänyt karjapihaan.
Näiden erikoishaltiain ohella votjakit ja tsheremissit palvovat yleistäkin kaiken synnyn vaalijaa, "synty-emoa". Luonnon personoitua tuotantovoimaa viimeksimainitut ja mordvalaiset nimittävät vielä "suureksi synnyttäjäksi eli luojaksi". Mordvalaisilla tämä on sulautunut yhteen taivaanjumalan kanssa. Samoin on laita monilla muilla luonnonkansoilla. Niin on esim. Algonkin-intiaanien ylhäinen Kitshi-Manito ("suuri M.") samalla "elämän herra", joksi häntä myös nimitetään.
Kun suuren, salaperäisen taivaan jumala, joka jo sinänsä helposti kohoutuu ylijumalaksi, yhtyy kaiken synnyttäjään eli luojaan, syntyy täten varsin valtava ja mahtava jumaluuden käsite.