LAPPALAISTEN USKONTO
Kirj.
UNO HOLMBERG [UNO HARVA]
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1915.
SISÄLLYS:
Johdanto. Vainajainpalvonta. Seita-palvonta. Karhunpalvonta. Luonnonjumalat. Synnytyksenjumalattaret. Kodin-, metsän- ja vedenhaltiat. Noita.
Johdanto.
Pohjan perillä, missä talvi kauan viihtyy jäineen ja lumineen, valjuine kuutamoineen ja roihuavine revontulineen, mutta kesä valoisine öineen on vain lyhytaikainen vieras, on lappalaisten laaja kotimaa. Heidän harvaanasuttu asuma-alueensa ulottuu suurena kaarena Trondhjemin seuduilta lännessä itään Vienanmerelle asti, jakaantuen Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän Lappiin. Norjan Lapissa on lappalaisia koko Finmarkenin (Ruijan) ja Tromssan sekä osittain Nordlandin Trondhjemin ja Hedemarkin amteissa. Ruotsissa tavataan heitä kaikissa tunturiseuduissa, vieläpä Taalainmaankin pohjoisosissa; talveksi he laskeutuvat metsäseutuun liikkuen Pohjanlahden rannikkoa kohti. Suomessa on lappalaisia pääasiallisesti Utsjoella ja Inarissa, joiden aluetta entisaikaan nimitettiin Kemin Lapiksi, sekä Enontekiössä, joka ennen luettiin Tornion Lappiin. Venäjän puolella asuu Lappalaisia Kuollan niemimaalla. Yhteensä nousee mainitun kansan lukumäärä noin 30,000 henkeen.
Entisinä aikoina oli lappalaisten yksinomaisena elatuksena kalat ja metsänriista. Kalastuksesta elävät vieläkin n.s. kalastajalappalaiset, jotka elinkeinonsa vuoksi ovat sijoittuneet paitsi sisävesistöjen varsille myös kalarikkaiden vuonojen rannoille, missä asuvina heitä nimitetään merilappalaisiksi. Metsänriistasta arvokkaimpana on pidetty karhua ja peuraa. Viimeksimainittu on kotieläimeksikin kesytetty, ja tuottaa poronhoito lappalaisille monenlaista hyötyä. Poron lihaa ja maitoa käytetään ravinnoksi, sen jänteistä valmistetaan lankaa, nahasta vaatteita y.m., sarvista tarve- ja koriste-esineitä. Porolappalaisia, jotka karjansa mukana nousevat jäkäläpeitteisille tuntureille, nimitetään myös tunturilappalaisiksi. Vaivaloisinta on näiden elämä, se kun on alituista vaeltamista porokarjan kintereillä. Kun lumi keväällä hankeutuu tehden jäkälän saannin vaikeaksi, alkavat porot vaelluksensa tunturien alapuolisiin koivumetsiin, missä käyvät laitumella poikimisaikana, kunnes kesäksi nousevat tuntureille. Alkusyksystä laskeudutaan jälleen metsäseutuun ja vaellusta täällä kestää jouluun asti. Toisin paikoin porot kulkevat pitkätkin matkat, mutta tavallisesti on kunkin kyläkunnan kulkureitti sama. Syksyllä lappalaiset teurastavat porojaan; silloin he entiseen aikaan näyttävät saapuneen pyhäkköjensä läheisyyteen, missä samalla toimitettiin uhreja. Paimentolaiselämä pakoittaa tunturilappalaisen matkoillaan käyttämään asumuksenaan helposti siirrettävää telttakotaa.
Jonkinlaista kalastaja- ja tunturilappalaisen välimuotoa edustavat metsälappalaiset, joita asuu Ruotsin metsäseuduissa. He näyttävät alkuaan olleen metsästäjiä ja kalastajia, mutta toimeentuloaan parantaakseen ovat tunturilappalaisten tavalla alkaneet pitää poroja. He eivät kuitenkaan nouse karjoineen tuntureille, vaan oleskelevat koko vuoden metsäseuduissa. Viime aikoina on osa metsälappalaisia alkanut perustaa uutisasutuksia ja jäljitellä maataviljelevien talonpoikien elämää.