III.
Yö on tyyni, vienoin tuulikin
Metsän uinailevan lehväsissä
Nukkuu rauhallisna, mainingin
Kuvastin ei läiky värehissä.
Lehdon siivekkäiset laulajat,
Kukin pesässänsä, nukkuvat
Luona armahan; he siivillään
Hellään suojailevat pieniään.
Taivaan kuulaan siinnon päärmettää
Pohjaisessa vyöhyt purppurainen,
Senpä hohteess' yksin väikkyää
Villankarva pilven hahtuvainen.
Länness' illan tähti tuikkaen
Vielä vilkuttelee, hymyten
Katselee se sieltä alas; vaan
Meri kuvan kantaa kalvossaan.
Kaikkialla sointu vallan saa:
Hetkeks herjennyt on luonnon riita
Ikuinen, nyt rauhaa huokuaa
Kunnaan jylhä metsä, laakson viita.
Ilon kyyneleitä kuvussaan
Uinaileva kukka kantaa. — Vaan
Näinkö viihtyy kaikki haltiat,
Tyyntä rauhaa näinkö nauttivat?
Yks ei nauti. Rauhaan, lepohon
Ei se viihdy, viihtyä ei koita;
Aina vaan se valvehilla on,
Mieli mietiskelee turmioita.
Nähden luonnon rauhan, vimmahan
Kiihtyy kohta mieli haltian,
Kiihtyy vimmaan, joutuu raivohon. —
Hänpä koston hurja immyt on.
Pitkin uumentoja liehuu hän
Käheästi kuiskain: »Nyt on aika!»
Liike, rapse oitis metsähän
Syntyy, niinkuin nostattais sen taika.
Kohta kulkee synkän siimehen
Alta rantaan parvi haamujen,
Hiljaan hiipivät he Käärmeen luo —
Kostotar ei heille rauhaa suo.
Unotar nyt Svean urhoja
Virkistyttäin tuutii helmassansa,
Kalvan sankartöitä uljaita
Kuvailee hän heille parhaillansa.
He Einherioina (10) kamppaavat,
Simaa tarjoilee Valkyriat; (11)
Shrimneria (12) paistetahan, mut
Taas se uudestaan on toipunut.
Oden (13) Sleipnerillä (14) ratsastaa,
Megingjardin urho (15) jättiläitä
Uhkaa, näyttäin heille, vasaraa,
Frey (16) se täydentelee tähkäpäitä.
Frigg (17) vaan kohtaloita ihmisten
Miettii, Baldur (18) keltahapsinen
Kuultelee, kun Brage kanneltaan
Soittaa; kultaa itkee Freya (19) vaan.
Vait! nyt kuule, Gjallartorvi (20) soi —
Aasat järjestää Einherioita —
Loke (21) irt' on päässyt, Surtur (22) toi
Hel'in veljet (22) vastaan jumaloita —
Tähdet tippuu, kuu ja aurinko
Sammuvat, maa vankkuu, Bifrost (23) jo
Mustuu: viimeisen jo taistelen,
Ragnarok'in päivä (24) tullut on!
Mimerlähde (25) kuivuu — Odenin
Voi! jo surma saa, vaan vanhempansa
Kuolon Vidar (26) kostaa, Midgaardin
Käärme (27) painiskelee Torin kanssa.
Heimdal (28) torjuu luotaan Lokea,
Kaikkialle tulta, lieskoja
Surtur viskoo ympär — ammottaap'
Alla kauhea Ginungagap. (29)