Tai tulee, jos on tullakseen,
Kuolema maineikas,
Ja verisenä silloin maa
Sä vaivut hautahas.
Ja haudan, kansan haudan luo
kansoja kaihoon jää,
Ja murhekyynel miljoonain
Silmässä kimmeltää.
Ain' uskollinen ollos sä
Maallesi, Magyari!
Se turvasi on eläissäis,
Kuoltuas hautasi.
Et maailmassa muualla
Sä konsaan turvaa saa;
Sun elääkses, sun kuollakses
On ainoa tää maa.
KANSALLIS-HYMNI.
(Frans Kölcsey.)
Herra taivaan armias,
Siunaa Magyar-kansaa!
Taisteluissa voimallas
Ollos kalpanansa;
Riemun hetket, suosio
Suo jo kärsineille;
Rangaistuksen aika jo
Kyllin riittää meille.
Kárpátien rintaman
Kauttas isät peri,
Voitti maamme ihanan
Bendegúzin[1] veri.
Tisza kuohuu, Tonava
Läikkyy lavealta,
Niin myös muinoin avara
Arpádinkin valta.
Peitit kedot Kunságin
Tähkälainehilla,
Rypäleet sä Tokajin
Täytit nektarilla;
Tuhoks Turkin useinkin
Nostit lippusemme.
Kauhun tuotti Wienihin
Kalske kalpojemme.
Ah, vaan rikoksemme loi
Vihan rintahasi,
Kostoasi salamoi
Julmat vasamasi:
Vihas villin Mongolin
Nuolet sataa antoi,
Turkkilaisen ikeetkin
Hartiamme kantoi.