(Emajõe Õõpik).
Kuolohon asti mulle
Ain' olet kallehin
Sä kukkakumpuinesi
Maa isäin ihanin.
Te maani joet, pellot,
Sä äidinkieleni,
Teit' yli muiden kiitän
Mä kuollessaniki!
Niin hellään lastas kannat.
Kuin äiti armainen,
Ja annat leivän, suojan,
Suot sijan viimeisen!
Ah maani, suloisempi
On povees nukahtaa,
Kuin muilla mailla saada
Onnea, kunniaa!
On vakavat sun poikas,
Vaan uljaat, reippahat!
Kuin kedon kukat kainot
Tyttäres loistavat!
Sua päivän silmä seuraa,
Tuulonen tuudittaa!
Ja korkeen kotkan siivet
Sua hellään suojustaa.
Vaan usein sentään löydän
Silmässäs kyyneleet!
Ah toivo, maani! kohta
On ajat muuttuneet,
Ja tulevaiset hetket
Ne meille voimaa luo.
Pois pelko! Työsi täytä,
Kyll' aika selvän tuo.
SUVEN IMPI.
Suven sorja impi
Sai jo Pohjolaan,
Kukkain kaunihimpi
Kaapu verhonaan.
Hänen kutriansa
Kietoo vehryt ansa,
Hänen poskillansa
Ruusut hohtaa vaan.
Maan hän kinoksista
Vapahaks jo saa,
Talven kahlehista
Purot irroittaa,
Lehdet puihin luopi,
Tuoksut lehtoon tuopi —
Koivun alla juopi
Kotvan mahlajaa'
Sitten halki kiitää
Kunnaat, notkelmat;
Jälkeen perhot liitää
Kullan hohtoisat, —
Maan hän kulkeissansa
Peittää nurmillansa —
Hänen helmastansa
Kukat siruvat.
Hälle paimentorvet
Soi ja toitottaa —
Kuule! metsät, korvet
Kuinka raikuaa —
Häntä tervehtäen
Kaikuu kukku käen,
Vierelmällä mäen
Kertut sirkuttaa.