Ja Rasutovi päätti kuin päättikin vuokrata Hiopin huvilan. Hän jakeli Hiopin naisväelle sarjan pesemis- ja tuulettamiskäskyjä, osoitti sormellansa almanakasta perheensä saapumispäivän ja nykäisi lompakostansa käsirahaksi sadanruplan keltapintaisen setelin.
Ristian kyyditsi Rasutovia asemalle niinkuin vanhaa, hyvää tuttua. Hän puhua solkkasi oman elämänkertansa ruodon Rasutoville katkonaisin tokaisuin ja kuvailevin kädenvetäisyin. Kuopista ei ollut enää väliä, Ristian huomasi jo, että kuskiukko on herra linnallansa, jonka ohjasotteeseen on suuren ja sorjankin alistuminen.
Iltapäiväjunille kerääntyi suuri joukko poislähteviä pietarilaisia. Tuon tuosta hyömähti asema-aukealle rattaita, joilta purkautui lompakoitansa availevia herroja. Ajurit nostelivat kiiltävälippaisia lakkejansa ja toivottelivat matkaonnea kyydittävillensä sekä ajoivat kapakalle.
Kun Rasutovi laskeutui rattailta maahan ja avasi lompakkonsa, takertui Ristianille henki taas kurkkuun, ja käsi repäisi lakin näkymättömiin selän taakse. Ristian huomasi Rasutovin lompakosta nousevan kaksi jäykkää seteliä ja työntyvän häntä kohden. Ristian ihmetteli sanattomana sormiensa nipistykseen joutuneita rahoja, joista toinen oli kahdenkymmenenviiden ja toinen kolmenruplan seteli. Edellisen osoitti Rasutovin turpea sormi tulevan ajorahaksi ja jälkimmäisen sajurahaksi. Ristian tunsi notkistuvansa kuin voidetta saanut aisaremeli ja hän kumarteli Rasutovia hyvästijäämään. Kun Rasutovi vielä tarjosi kättä Ristianille, kertautuivat hänen mielessään yhtenä silmänräpäyksenä kaikki päivän riemut, ja hän kompuroi kuskipukille niinkuin humala olisi niittänyt häneltä jalat alta pois. Ja ohjasperää selkäänsä saanut hevonen syöksyi suoraan kapakkakatokseen ja töksähdytti vauhtinsa äkisti vasta pilttuun edessä. Kiivas seisahdus taittoi Ristianin kuskisermin ylitse ja vauhti jatkui vielä Ristianin nenän uppoamisessa hevosen hännänjuureen. Katoksessa naurettiin ja kyseltiin Ristianilta mukavia.
Hartain mielin Ristian oikoi taskunsa sokkeloista Rasutovin antamat rahat ja käänteli niitä kankein sormin, silmiensä edessä kuva kääpiötorppansa elämästä ja sen alituisesta köyhyyden masennuksesta. Ympärillä ukot kaskuilivat uljaankeltaisten teelasiensa takaa päivän vuokrailuajojen vaiheita ja hahmoittelivat kesän ensimmäisestä päivästä jo suoraa tapausviivaa päin syksyn harmautta; kaskuilivat ja nauroivat.
Ennenkuin kapakkavaimo ehti kysyä Ristianilta tämän pöytäaikeita, pujahti Ristian ulos, irroitti hevosensa ja pakeni nopeasti kotia kohti. Ristianin mielessä läikehti halu viedä heti osa omasta onnestansa Lovissalle ja lapsille, eikä hän raatsinut jäädä kapakalle särkemään rahojansa.
Hiopilla Ristian joi iltakahvit ja alkoi kehua Rasutovia:
— Kyllä sen näki jo kokkapäisestä sontikasta, jotta hopialla ukko on sen maksanut. Ja vaikka on hänellä Pietarissa makasiina ja rahapankki ja laiva merellä, niin eikös vaan tupannut kättä asemalla, jotta prossait Kristian Petrovits! Eikä sitä näin köyhälle vaan joka herra kättä sökötä, se on selvä. Rahaa sillä on jotta rutajaa. Kysyi minulta: Kristian Petrovits, a kuin elät, a kuin tulet toimeen? Minä vastasin, että sellaistahan se on köyhän asia — kun nukkui, niin jäi iltasetta. Silloinkos Rasutovi taputti olalle ja sanoi, jotta haroossi puitit, patastii vaan. Ja kun asemalla rahan antoi, niin antoi, ettei kahdesti katsonut lompakkoonsa. Itsestään sieltä ruplat nousi, niin oli niitä sakiassa. Hyvä on mies ylen, Rasutovi, ylen on hyvä ja rikas!
Hioppi kuunteli korvat höröllään Ristianin puhetta ja kiitteli itsekseen sattumusta. Ristian joi karskisti pannun tyhjäksi, varoitteli naisia pesemään huvilan puhtaaksi ja alkoi ajella kotikujasille.
Ruoska-Juones nojasi veräjään ja seurasi rattaiden lähenemistä. Jo kaukaa Ristian alkoi viittoilla ja huudella Juonekselle. Veräjälle tullessaan Ristian heilutteli setelejänsä korkealla päänsä päällä ja hyvitteli äänekkäästi päivän tapauksia. Kolmeruplaisella Ristian maksoi hautajaislainansa ja sai isommasta setelistä puolet itsellensä.