— Oma minun tupani ja oma minun lupani — ränttämät senkin vaikka seinään! Ja kun minullekin oppi nyt raha tulemaan taskuun, niin nyt sitä tulee, sillä raha menee aina rahan luokse. Ja sitten minä sanonkin, että rikkaat juovat ja väkevät tappelevat!
Ukot kuuntelivat ensiksi naurussa suin Ristianin haltioitumista, mutta kun Hioppi alkoi näytellä tavaraseteleitä ja pyydellä Ristiania asemalle, alkoivat he kehoitella vakavissaan Ristiania lähtemään.
— Ei, minä panen vielä pienen koiran haukkumaan! Ämmä hoi: tavai juks ryyppy!
Silloin otti Tuutija-Mikko Ristiania niskasta kiinni ja koveni:
— Mitäs tämän lapsen kahvista ja varsan kauroista! Ala vaan yritellä asemalle, taikka revitään sinulta numerot pois kärrinperästä ja saat ajella sitten entisekseen sahapukkiasi.
Ristian älysi heittäytyä katuvaksi, kätteli ukkoja anteeksi pyydelleen ja selvitteli kaikille elämänsä ainaista köyhyyttä ja harmautta. Hioppi otti Ristiania kainalosta ja he katosivat katokseen, kapakkavaimo maksua tinkien perässä.
Rasutovilaiset odottelivat hermostuneina ukkojen saapumista, mutta heitä ei kuulunut eikä näkynyt. Rasutovi lähti etsimään hevosta, mennäkseen itse asemalle. Hän käveli metsänlaidan kujasia ja tuli pian Juoneksen tuvalle.
Juones nukkui saunassa ja Ieva kanteli vesiä kartanolla. Rasutovi alkoi pyydellä hevosta kyytiin, mutta Ieva ei ottanut ymmärtääkseen sanaakaan hänen puheistansa. Rasutovi selitteli ja viittaili, selitteli ja viittaili ja alkoi luetella valjaiden nimiä, taputteli selkäänsä ja hoki:
— Jummarra ei? Setolk, setolk!
Ieva katseli hetken Rasutovin viittomista ja melskaamista, käänsi selkänsä tälle, läimäytti kuuluvasti takamustaan ja kivahti: