— Tuossa on sinulle suomalainen setolkka! Ja niine hyvineen sai
Rasutovi lähteä.
Juoneksen tuvalta urkeni sammallaitainen tie metsän uumeniin. Rasutovi seisoi hetkisen epäröiden tien kynnyksellä ja lähti sitten verkalleen kulkemaan metsään. Soilakoissa pihkapetäjissä kahisivat repaleiset kuorikaarnat somana, jatkuvana äänenä. Tie vyötti pieniä, kanervamattoisia nummia toisiinsa ja hajosi joskus lehmipolkujen verkoksi. Rasutovi käveli hurmaantuneena ja pysähteli väliin tähyämään latvusten notkeaa tuulilainetta ja taivaan sinistä korkeutta. Seisahtaessaan Rasutovi otti aina hatun päästänsä, siveli ohimoltansa ja puheli itseksensä ihastuksen sanoja. Ja tie houkutteli häntä yhä syvemmälle metsän aarnioon.
Melkein huomaamatta tie kohosi nummi nummelta, ja kerran humahti Rasutovin silmiin avara maisema. Hän istuutui kannolle, otti hatun päästänsä ja ihmetteli.
Kirkasvetinen metsäjärvi kiilteli ilta-auringossa varjoontuvien petäjätöyräitten saarroksessa. Järven takana levisi harmaa, alakuloinen suo, jolle ei näkynyt äärtä ennen kaukaista ilmanpieltä. Joskus vetäisi nummien jätöksiin pusertunut tuulenkieppu pitkän, tiheäpoimuisen virin punertavaan vedenpintaan. Suon ja metsän rajassa kalkuttivat lypsysille matavien lehmäjonojen kellokuorot. Alkukesäinen illansuu ennusti avaraa, valkeaa yötä. Tuuli heikkeni hiljaiseksi kerkkälatvojen liikahteluksi. Kaukana suolla tuprusi paikoin usvavalkeaa raihnaisien mäntyjen lomiin. Linnut väsyivät.
Rasutovi unehtui pitkäksi aikaa istumaan kannon nenälle, ja kun hän viimein lähti ohimoltansa sivellen, puheli hän koko paluumatkan puoliääneen omissa suunnitelmissansa, väliin seisahtuen ja nostaen vielä kättänsä tukemaan sanojensa totisuutta.
Tavarakuormat ja polvistansa notkahtelevat ukot olivat jo saapuneet, kun Rasutovi palasi huvilalle. Palvelijat ja lapset purkivat hälisten rapuilla astialaatikoita ja vaatenyyttejä. Rouva käveli kädet puuskassa mataloituvien kuormien luona ja varoitteli äänekkäästi ukkoja käsittelemään kevyesti arkoja tavaroita. Rasutovi käveli suoraan Ristianin luo ja alkoi kysellä metsäjärven rantanummien omistajaa. Ristian sokelsi monikaarteisesti vastaan, kumarteli, jäykisteli itseänsä, töristeli huuliansa puhuessaan ja sai jo Rasutovilta leikillisen, toruvan sormennoston. Ristian ja Hioppi olivat ihmeellisen auttavaisella tuulella. He tarrautuivat kannettaviinsa kaikkine voiminensa ja tunkeutuivat joka paikkaan avusta kiihkeästi harottavin sormin. Mutta Rasutovi maksoi heille ajot ja lähetti heidät pois jo melkein heti kuormien tyhjennyttyä.
Perheen kokoonnuttua ensikertaa Hiopin huvilalla iltasamovaarin ääreen kertoi Rasutovi viipymisensä syyn ja häntä pidättäneen maiseman tenhon. Ja puheita kehitellessänsä Rasutovi äkkiä uhkasi nostattaa sinne uljaan huvilan ja kartanon ja sanoi huomenissa aloittavansa maanostelun. Kodikasta tunnelmaa luovan samovaarin valtiudessa Rasutovi istui perheinensä pitkään lasikuistilla, katseli valkeaa, ihmeellistä yötä ja suunnitteli lapsellisen vilkkaasti muutosta metsäjärven maisemaan.
Viikon kuluttua olivat metsäjärven rantatöyräät ja läheinen nummikko Rasutovin. Kaiket illat hän käveli perheinensä nummillansa ja osoitteli rakennusten paikkoja. Sitten hän pistäytyi Pietarissa, viipyi siellä pari viikkoa ja avasi perheensä luo tultuaan ison paperitorven, johon oli piirretty metsäjärven tuleva hovi.
Kymmenen ukkoa vedätti sitten pitkin kesää kaikenkaltaista rakennusainetta Rasutovin maalle. Toiset kymmenen veistivät metsissänsä hirsiä Rasutoville ja antoivat poikiensa ajaa sillä aikaa puomilla. Ja monta muuta valmistavaa työtä sukesi kesän mittaan. Kivijalka kangettiin valmiiksi, tietä levennettiin ja tasoiteltiin ja rannassa alettiin hakata kerrassaan ympärikiertävää laituriarkkua.
Rasutovi oli elävissään. Hän pistieli Pietarissa, toi tukuttain rahoja ja piirustuksia sekä seisoskeli päivät pitkät työmaillansa.