He astuivat ylös isoja valtaportaita, hitaasti ja askeleen kerrassaan. Portaiden päässä häämötti hämärästä heitä vastaan lähteelle kumartuvan vedenneitosen patsas — hurmaavan kaunis kuva, jonka iho näytti lämpimänä kohoilevan ja jäsenet liikkuvan. Ylhäälläkin oli iso, tammisilla seinäpaneeleilla varustettu eteissali, johon aukeni monilukuisten huoneiden ovia. Hovimestari oli viipynyt alhaalla muutamia minuutteja antamassa käskyjä ja sitte seurannut heitä, nyt hän taas painoi sähkönappulaa, ja sali hohti valosta. Hän avasi heille erään oven ja painoi toista nappulaa, ja Master Freddien yksityinen huoneusto aukeni heidän eteensä.
Etumainen huone oli sisustettu lukuhuoneeksi. Keskellä lattiaa seisoi mahonkipöytä, peitettynä kirjoilla ja tupakkivehkeillä; seinät olivat koristetut asianomaisen oppilaitoksen väreillä ja merkkikuvilla sekä sitäpaitsi lipuilla, väritetyillä ilmoitusplakaateilla, valokuvilla ja urheiluesineillä — tennisroketeilla, kanoottiairoilla, golfnuijilla ja polosauvoilla. Suunnaton hirvenpää, sarvineen liki kaksi metriä korkea, tuijotti vastapäisellä seinällä olevaan puhvelihäränpäähän, ja kiillotettua lattiaa peittivät karhun- ja tiikerintaljat. Pitkin seiniä oli sohvia ja keinutuoleja, akkunalaudat olivat peitetyt pehmeän värisillä ja mielikuvituksellisilla kuvioilla koristetuilla kankailla; muuan nurkka oli kalustettu persialaiseen tyyliin, jonka tärkeimmät esineet olivat mahtava, matala leposohva ja korkea, hopeoittu pylväslamppu. Eräästä seinästä aukeni ovi makuuhuoneeseen, ja sen rinnalla oli kylpyhuone, jossa oli kylpyamme puhtaimmasta marmorista, ainakin 40,000 dollaria maksava.
Master Freddie seisoi hetkisen äänettömänä ja katseli tyytyväisesti hymyillen Jurgiksen sanatonta ihmetystä. Sitte tuli viereisestä huoneesta koira, suunnaton verikoira, jonka vertaista Jurgis ei ikänään ollut nähnyt. Se haukotteli avaten suunsa, joka oli kuin louhikäärmeen kita, ja asteli hitaasti nuorukaisen luo häntäänsä heilutellen.
"Halloo, Dewey!" huusi sen isäntä. "Onko ollut ikävä minua, vanhapoika?
No hyvä — halloo — halloo te siellä — mitä nyt?"
Koira murisi uhkaavasti Jurgikselle.
"Ahaa, Dewey — se on minun ystäväni Mr. Radnose — kuvernöörin vanha ystävä! Mr. Radnose, amiraali Dewey — kas niin, pudistakaa toistenne käsiä, hyvät herrat — hik!"
Puhuja vaipui väsyneenä isoon nojatuoliin, ja "amiraali Devey" laskeutui maata hänen viereensä. Se ei enää murahdellut, mutta ei siirtänyt katsettaankaan Jurgiksesta. Se oli ilmeisesti erittäin viisas eläin, tuo "amiraali".
Hovimestari oli sulkenut oven ja seisoi nyt sen suussa, tarkaten Jurgista joka sekunti. Pian kuului askeleita ulkopuolelta, ja hänen avattuaan oven astui sisään livreapukuinen palvelija kantaen katettua ruokapöytää ja hänen perässään kaksi muuta miestä kantaen kannellisia vateja. Viimemainitut seisoivat liikahtamatta kuin kuvapatsaat, sillä aikaa kun ensimmäinen laski pöydän lattialle ja asetteli sille herkkuja yhden toisensa perään. Siinä oli kylmiä piirakoita, paistiviipaleita, ohkasia juustovoileipiä, maljallinen persikoita ja kermaa (tammikuussa!) ja pieniä monivärisiä ja kuvanmuotoisia biskviittejä; ei myöskään puuttunut puolta tusinaa viinipulloja jäähdytysastioissaan.
"Se on sinua varten!" huudahti Master Freddie ilakoiden, katsahdettuaan ruokiin. "Käy kimppuun, vanha veitikka, liikuta jäseniäsi!"
Hovimestari tarttui pöydän vastaisella puolella olevan tuolin selkään, ja Jurgis luuli hänen tahtovan vetää sen hänen altaan; mutta vihdoin hän käsitti toisen tarkotuksena olevan lykätä tuoli hänen alleen, ja silloin istahti hän sille, vaikkakin vastahakoisesti ja epäröiden. Master Freddie huomasi palvelijain läsnäolon hämmentävän vierastaan, ja hän huomautti päällään viitaten heille: "Voitte mennä."