"Kuinka usein?"
"Ainoastaan yhden kerran, teidän armonne."
"Ja mistä syystä?"
"Sentakia että löin päällysmiestäni, teidän armonne. Minä työskentelin teurastamoissa, ja hän — —",
"Ymmärrän", sanoi tuomari; "se on tarpeeksi. Teidän pitäisi lakata nauttimasta väkijuomia, jollette kykene hillitsemään rajua luontoanne. Tuomitsen teidät kymmeneksi päiväksi vankeuteen ja maksamaan oikeudenkäyntikulut. Seuraava asia!"
Jurgis ei voinut olla päästämättä epätoivoista parahdusta. Sen tukahutti kuitenkin nopeasti poliisi, joka iski kiini hänen kaulukseensa. Hänet vietiin pois ja laahattiin toiseen huoneeseen, jossa muita tuomittuja vankeja säilytettiin, ja siellä istahti hän lavitsalle ja itki kuin pieni lapsi voimattoman vihan kyyneliä. Hänestä tuntui mahdottomalta, että poliisit ja tuomari pitäisivät hänen sanojaan vallan merkityksettöminä krouvarin lorujen rinnalla. Jurgis polonen ei tiennyt, että viimemainittu maksoi viisi dollaria viikossa pelkästään poliisikonstaapelille sunnuntaioikeuksista ja muista eduista — eikä myöskään, että krouvari-tappelupukari oli piirin demokraattisen puoluejohtajan kaikkein luotettavimpia aseenkantajia ja oli vain joitakuita kuukausia sitte ollut mukana hankkimassa poliisituomarille piirin valtavan enemmistön luottamuslauseen, kun tämä oli joutunut eräiden hansikkakätisten yhteiskunnanparantajain ilkeäin hyökkäysten esineeksi.
Jurgis vietiin toisen kerran Bridewelliin. Mellakassa kapakassa hän oli uudestaan loukannut käsivartensa eikä voinut ottaa osaa pakkotyöhön, vaan sai maata lääkärinhoidon alaisena. Myöskin hänen päänsä ja toinen silmänsä sidottiin, niin että hän näytti oikealta kummitukselta, kun hän toisena päivänä vankilaan joutumisensa jälkeen tuli ulos kävelypaikalle ja tapasi siellä — Jack Duanen!
Nuori mies tuli niin iloiseksi Jurgiksen nähdessään, että hän miltei lankesi hänen kaulaansa. "Jumal'auta, eikös se ole 'Haisu-Pekka'!" huudahti hän. "Ja miten on laitasi — oletko käynyt makkarakoneen lävitse?"
"En", sanoi Jurgis, "mutta olen ollut osallisena eräässä rautatieonnettomuudessa ja eräässä tappeluksessa." Nyt alkoi muutamia muita vankeja kokoutua hänen ympärilleen, ja hän kertoili heille hurjista seikkailuistaan; useimmat kuulijoista näyttivät hyvin uskomattomilta, mutta Duane tiesi, ettei Jurgis koskaan olisi voinut sepittää sellaista historiaa.
"Olet kokenut kovaa, ukkoseni", sanoi hän, kun he jälleen olivat kahden kesken, "mutta toivoakseni on tämä antanut sinulle hyvän opetuksen."