"Missä oikein olet ollut?"
"Vähin kussakin. Olen ollut renttuna. Ja sitte menin takasin tehtaaseen — juuri ennen lakkoa." Hän vaikeni hetkiseksi, ilmeisesti hiukan hämillään. "Minä kyselin sinuakin", jatkoi hän. "Sain kyllä kuulla että olit muuttanut, muttei kenkään tiennyt minne. Luulet kai että tahdoin puijata sinua kun karkasin, Marija — —"
"Ei", vastasi toinen, "en lainkaan moiti sinua. Ei kukaan meistä sitä tee. Sinähän teit vain mitä voit — kaikki oli meille liian raskasta." Hän vaikeni tuokioksi, ja jatkoi sitte: "Me olimme liian tietämättömiä — siinä koko syy. Emme kyenneet tulemaan toimeen. Jos olisin silloin tiennyt mitä nyt tiesin, olisi meidän laitamme nyt toinen — —".
"Olisit tullut tänne?" tiedusti Jurgis.
"Niin kyllä, mutta sitä en oikeastaan tarkottanut. Ajattelin sinua — sinä olisit toisella tapaa käyttäytynyt — Onaa kohtaan."
Jurgis ei voinut siihen mitään virkkaa. Hän ei ollut koskaan vielä ajatellut asiaa tältä kannalta.
"Kun ihmiset näkevät nälkää", jatkoi Marija, "ja heillä on jotakin arvokasta, on heidän myyminen se; se on minun ajatukseni. Luulenpa sinun käsittävän sen nyt, kun se on liian myöhäistä. Ona olisi voinut pitää meistä kaikista huolta alusta alkaen." Marija puhui kylmästi ja intohimottomasti, kuten ainakin asioita liikekannalta arvosteleva ihminen.
"Niin — niin — luulenpa sen niin olevan", myönnytteli Jurgis epäröiden. Hän ei maininnut maksaneensa kolmesataa dollaria ja menettäneensä päällysmiehen paikan siitä huvista, että oli saanut antaa "Phil" Connorille muistomerkin jo toisen kerran.
Poliisikonstaapeli tuli uudelleen ovelle.
"Tule nyt mukaan, sinä siellä", sanoi hän. "Sukkelaan!"