"Hyvä on", sanoi Marija ja pani hatun päähänsä. Hän lähti ulos eteiseen ja Jurgis seurasi häntä, poliisin jäädessä huoneeseen ja katsoessa sängyn alle ja oven taakse.
"Mitä nyt on tulossa?" tiedusti Jurgis heidän laskeutuessaan alas portaita.
"Poliisitarkastuksenko johdosta, tarkotat? Oh, eipä juuri mitään — sellaista sattuu meille toisinaan. 'Rouvallamme' on jokin koukku, jolla hän pitää poliisia siivona; en tiedä millainen se on, mutta arvattavasti he jo ennen huomisaamua ovat sopineet. Nuo eivät missään tapauksessa tee sinulle mitään. Ne päästävät aina miehet menemään."
"Olkoonpa niin että nämä muut", vastasi Jurgis, "mutta eivät minua — pelkäänpä joutuvani kiini."
"Mitä tarkotat?"
"Poliisi on jälilläni", sanoi hän alentaen ääntään, vaikka he puhelivatkin litvaa keskenään. "Ne vielä tuomitsevat minut vuodeksi tai pariksi istumaan'".
"Elä hitoilla!" virkkoi Marija. "Sepäs on hullusti. Koetanpa sitte toimia, jotta saisin sinut irti koko pelistä".
Alhaalla, missä suurin osa vangituista oli kokoutunut yhteen kihermään, etsi hän käsiinsä tuon korvarenkaita käyttävän lihavan naisen ja kuiskasi hänelle muutamia sanoja korvaan. Viimemainittu nyökkäsi päätään ja astui poliisikersantin luo, joka oli johtanut tutkimusta. "Billy", sanoi hän tälle Jurgista osottaen, "tuolla seisoi muuan mies, joka tuli tänne tapaamaan sisartaan. Hän oli juuri saapunut ovesta sisään, kun te tulitte. Ette kai ota täältä kiini renttuja?"
Kersantti nauroi ja katsahti Jurgikseen.
"Mieleni on paha", sanoi hän, "mutta minulla on määräys vangita jokainen sielu paitsi palvelijoita."