"Ja maksaa kalliita vuokria", virkkoi Jurgis.
"Parempi se kuin menettää kaikkensa", Szedvilas vastasi. Ja puolituntisen keskustelun jälkeen hänen viimein onnistui saada nuo yksinkertaiset, rehelliset ihmiset puolittain vakuutetuiksi; heistä tuntui, kuin olisi hän temmannut heidät takasin hirvittävän kuilun reunalta. Mutta sitte lähti Szedvilas tiehensä, jolloin Jonas, joka oli terävä-älyinen pikku mies, muistutti heille, että ruokatavarakauppa oli kerrassaan kehno liiketoimi ja että tämän takia sen omistajakin niin epäluuloisesti katseli kaikkia muita liiketoimia, kuten nyt juuri talonostoakin. Ja se naula veti!
Pääsyynä heille kuitenkin oli se kieltämätön tosiasia, etteivät he mitenkään voineet jäädä nykyiseen asuntoonsa, vaan oli heidän muutettava jonnekin muualle. Ja kun he mietiskelivät luopuako oman kodin ostohommista ja edelleen vuokrata itselleen asunto muualla, tuntui heistä sangen lohduttomalta edelleen suorittaa joka kuukausi yhdeksän dollaria vuokraa. Kokonaisen viikon, yötä ja päivää he joka taholta ajattelivat, aprikoivat ja punnitsivat tätä vaikeasti ratkaistavaa ongelmaa, kunnes Jurgis vihdoin otti vastatakseen kaikesta. Veli Jonas oli viimeinkin saanut työtä ja työnsi nyt päivittäin pientä vaunua edestakasin Durhamin tehtaassa; ja teurastustoimet Brownin tehtaassa jatkuivat tasaista käyntiään varhain ja myöhään, niin että Jurgis joka päivä tottui ammattinsa kaikkiin kauheuksiin. Kaiken tuon täytyy mies kestää, jos mieli työllään elättää perhettään, sanoi hän itsekseen. Toiset työmiehet tekivät tavantakaa virheitä, mutta Jurgis oli pian niin perehtynyt toimeensa, että hän voi oikaista heidän virheitään ja neuvoa heille oikeita menettelytapoja. Hän tahtoi kernaasti työskennellä jok'ikinen päivä varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan asti, jopa koko yönkin, jos niin tarvittiin; hän ei tahtonut sallia itselleen siunaamankaan rauhaa, ennenkun uusi talo oli maksettu laesta kivijalkaan asti ja hänellä ja hänen ystävillään oli koti, jota he voivat kutsua omakseen. Niin hän puheli heille joutohetkinään, ja sen mukaan hän toimikin.
Eräänä aamuna tuli asiamies heidän asuntoonsa, mukanaan kaikki tarpeelliset paperit allekirjoitettaviksi, mutta silloin oli Jurgis työssä. Ja niin kävi monena muunakin päivänä. Ei siis ollut muuta keinoa, kuin että naiset lähtisivät asiamiehen luo, ottaen hänen sijastaan mukaansa Szedvilaksen. Jurgis vietti kokonaisen illan koettamalla painaa heidän mieliinsä, että tilaisuus oli mitä vakavinta laatua. Vihdoin samana iltana kerusteltiin monet erillään olevat rahaerät kaikista mahdollisista ja milteipä mahdottomistakin kätköistä — ei vain matkalaukuista ja vuoteista, vaan vaatteista aivan läheltä ihoakin. Kaikki pantiin yhteen kasaan ja laskettiin yhteen sekä neulottiin siunatuksi lopuksi viimein eri kohtiin Teta Elzbietan kauhtanan vuorin väliin.
Varhain aamupuhteella he sitte lähtivät tekemään talonkauppaa. Jurgis oli antanut heille niin paljon neuvoja ja varotellut niin monista vaaroista, että naiset olivat vallan kalpeita pelosta ajatellessaan, mitä kaikkea heille voisikaan tapahtua ennenkun onnellisesti jälleen saapuisivat kotikynnyksen yli. Yksinpä tyyni ruokakauppiaammekin, jota tuskin maailman kokoonluhistuminenkaan olisi pahanpäiväisesti säikäyttänyt, sanoi olevansa hyvin levoton tämän uhkayrityksen luonnistumisesta. Asiamiehellä oli kaikki selvillä, kun hän kohteliaasti pyysi heitä painamaan puuta ja lukemaan läpi kauppakirjat. Teta Elzbieta oli niin rauhaton, että hiki juoksi hänen otsaltaan isoina karpaloina, sillä eivätköhän he nyt — tätä kehoitusta kirjaimellisesti noudattamalla — itse asiassa loukkaisi asiamiestä, kun eivät ehdottomasti luottaisi hänen rehellisyyteensä ja kunniaansa. Mutta Jokubas Szedvilas luki kaikki läpi moneen kertaan; ja kohtapa nousikin hirmuinen epäluulo hänen mieleensä. Hän rypisti kulmiaan yhä tuimemmin, mitä pitemmälle hän pääsi. Tämä asiakirjahan ei ollutkaan, mikäli hän saattoi nähdä ja ymmärtää, mikään kauppakirja — se oli vain vuokrasopimus. Hän oli tosin kovassa pulassa lukiessaan asiakirjaa, joka oli alusta loppuun mätetty täyteen hänelle käsittämättömiä lakisanoja ja lauseparsia; mutta eihän mitenkään voinut väärinkäsittää sanoja sellaisia kuin: "Ostaja sitoutuu maksamaan vuokraa osastaan rakennuksen ensi kerroksesta!" Ja edelleen: — "suorittamaan vuokraa kaksitoista dollaria kuukaudessa kahdeksan vuoden ja neljän kuukauden aikana!" Tultuaan näin pitkälle lukemisessaan Szedvilas kohotti lasisilmiään nenältään, katsoi asiamiestä silmiin ja sopersi kysymyksen.
Asiamies oli edelleen mitä vilkkain ja kohteliain ja selitti, että sellaiseen muotoon kauppakirjat tässä maassa laadittiin; taloja ja tiloja hankittiin vuokraamalla ja ostosumma maksettiin vuokran muodossa moniaitten vuosien kuluessa. Hän koetti pyrkiä seuraavaan pykälään kauppakirjassa, mutta Szedvilas ei voinut sulattaa sanaa "vuokra", ja kun hän selitti asian Teta Elzbietalle, tuli tähän sama pelko kuin häneenkin. He eivät siis lähes yhdeksään vuoteen voineet kutsua ostamaansa taloa omakseen! Asiamies, jolla näytti olevan enkelimäinen kärsivällisyys, alkoi uudestaan ja lavealti selitellä asiaa, mutta siitä ei ollut apua. Elzbieta muorilla oli vereksessä muistossa Jurgiksen viimeinen juhlallinen ja vakava varotus, että "jos koko asiassa ilmautuu ainoakaan epäselvä kohta jota ette käsitä, niin elkää antako hänelle penniäkään, vaan lähtekää puhuttelemaan lakimiestä". Se oli kiusallinen hetki, mutta hän kokosi kaikki voimansa ja lausui julki ajatuksensa.
Jokubas tulkitsi hänen sanansa. Hän pelkäsi asiamiehen närkästyvän ja puhkeavan haukkumisiin, mutta miestä ei mikään asia näyttänyt voivan saada maltistaan. Olipa hän päinvastoin niin kohtelias, että tarjoutui itse saattamaan heidät lakimiehen luo, mutta Teta Elzbieta oli kyllin viisas kieltäytyäkseen siitä. He kulkivat hyvän matkaa toiseen päähän kaupunkia, missä varmimmin voisivat löytää lakimiehen, joka ei ollut yhdessä juonessa asiamiehen kanssa. Mutta he eivät olleet kauvaksikaan ennättäneet, ennenkun asiamies tuli täyttä ravia heidän perässään ja liittyi väkistekin heidän pariinsa. Vaellettuaan hyvän tunnin saapuivat he erääseen asianajotoimistoon. Mutta kenpä voi kuvata heidän hämmästystään huomatessaan, että asianajaja ja asiamies olivat vanhoja tuttuja, jotka puhuttelivat toisiaan ristimänimeltä!
Silloin he tunsivat olevansa hukassa. He istuivat asianajajan toimistossa noloina kuin vankiparvi, joka on saatettu kuulemaan kuolemantuomiotaan. Lakimies luki lävitse kauppakirjan, jonka jälkeen hän selitti sen olevan vallan oikeassa järjestyksessä laaditun, joten kauppa oli kaikkein rehellisin kauppa maailmassa ja menettely täysin laillinen.
"Entä onko hinta oikea?" kysyi Szedvilas. kolmesataa dollaria heti paikalla ja loppu maksettavaksi kahdellatoista dollarilla kuukausittain?"
"On, vallan oikea!"