Mutta siltä ei saa uskoa, että tämä työvoimain runsaus teki työn kellekään helpommaksi. Päinvastoin näytti vauhti vain käyvän huimemmaksi koko ajan. Alituisesti tehtiin uusia keksintöjä — se oli vallan samallaista kiristystä kuin peukaloruuveissa keskiajan kidutuskammioissa. Uusia "jouduttajia" asetettiin — miehiä, jotka olivat harjautuneet tekemään jotakin määrättyä työtä erityisen joutuun — korkeilla palkoilla; ja toisten täytyi saada yhtä paljon aikaan saman ajan kuluessa. Uusia koneita hankittiin — sanottiin että sikateurastamoissa vauhti, jolla sikoja ajettiin eteenpäin, järjestettiin kellolaitoksen mukaan ja että vauhtia lisättiin jok'ikinen päivä. Kappaletyöntekijöille lyhennettiin aika, jonka kuluessa jokin erityinen työ oli suoritettava; ja sittekun työmiehet olivat tottuneet suurempaan nopeuteen, pantiin palkka yhdenmukaiseksi lyhyemmän työajan kanssa! Säilyketehtaissa käytettiin tätä menetelmää niin usein, että tyttörukat tulivat vallan raivoihinsa. Heidän palkkansa olivat vähenneet kolmannella osalla kahden viime vuoden aikana, ja oikea vihan myrsky oli syntynyt heidän joukossaan, joka voi purkautua minä hetkenä hyvänsä. Ainoastaan kuukauden verran sen jälkeen kun Marija oli alottanut uuden työnsä, alennettiin palkat hänen entisellä osastollaan lähes puolella, ja tytöt vimmastuivat siitä niin, että aivan ilman keskusteluitta lähtivät tiehensä ja järjestivät lakon kadulla tehtaan ulkopuolella. Jotkut heistä olivat lukeneet jostakin, että punanen lippu oli sorrettujen työntekijäin oikea tunnuskuva; ja sitte hankkivat he itselleen sellaisen ja marssivat tehtaiden ympäri kirkuen raivosta. Tämä tilapäinen lakko raukesi tyhjiin kolmen päivän perästä — niin paljon virtasi tehtaisiin uusia työntekijättäriä. Kun se oli loppunut, sai se tyttö, joka oli kantanut punasta lippua, ruveta työhön erääseen suureen tehdaslaitokseen alakaupungissa saaden palkkaa ainoastaan puolikolmatta dollaria viikossa.
Jurgis ja Ona kuulivat levottomina näistä asioista, sillä kukaan ei tiennyt milloin oma vuoro oli tuleva. Pari kertaa oli kulkenut sellainen huhu, että muuan suurista säilyketehtaista ajatteli vähentää päivätuntien palkan viiteentoista senttiin tunnissa, ja Jurgis tiesi että jos niin kävi, tuli pian hänenkin vuoronsa. Hänelle oli nyt viimein selvinnyt, että Packingtownin tehtaat eivät itse asiassa olleet monta eri liikelaitosta, vaan yksi ainoa jättiläisyritys, Lihatrusti. Joka viikko kokoutuivat eri johtajat yhteen, ja seurauksena oli, että oli olemassa yhteinen mittakaava palkkoja varten kaikissa tehtaissa ja sama mittakaava ammattitaitoa varten. Jurgis kuuli myöskin, että he kaikki yhdessä määräsivät hinnan elävästä karjasta ja kaikesta suolatusta lihasta koko maassa; mutta tämän merkitystä hän ei tajunnut eikä siitä välittänytkään.
Ainoa perheen jäsenistä, joka ei epäillyt palkkansa vähentämistä, oli Marija. Hänestä alkoi tulla taitava lihanpuhdistaja; ja kun Jurgis ja Ona kesän kuluessa olivat kyenneet maksamaan velkansa viime penniin asti hänelle, oli hänellä nyt vähän rahoja pankissa. Tamosziuksellakin oli vähin säästössä, niin että he nyt voivat jälleen ruveta laskemaan yhteisen kodin perustamiskustannuksia.
Mutta maallisen tavaran omistaminen toi mukanaan huolia ja vastuunalaisuutta enemmän, kuin Marija parka voi aavistaakaan. Noudattaen erään tuttavan neuvoa hän oli vienyt säästörahansa erääseen Ashland Avenuen varrella sijaitsevaan pankkiin, josta hän ei tiennyt mitään muuta, kuin että sen rakennus oli suuri ja mahtava — mitäpä sellainen ulkolainen työntekijätär tunsikaan pankkiasioita tällaisessa maassa, jossa kaikki liiketoimet ovat mitä monimutkaisinta ja yhteenkutoutuneinta laatua? Niinpä Marija eli kaiket päivät kuolettavassa pelossa, että jotakin odottamatonta voisi sattua hänen pankilleen, ja hän kävi joka aamu katsomassa, vieläkö se oli paikoillaan. Eniten pelkäsi hän tulipaloa, sillä hän oli sijoittanut rahansa seteleissä ja pelkäsi, että jos ne paloivat, ei pankki antaisi hänelle niistä mitään korvausta. Jurgis teki hänestä pilaa, sillä hän oli mies ja ylpeili suuremmasta kokemuksestaan; hän kertoi Marijalle, että pankilla oli tulenkestävät rahaholvit, jossa se kaiketta vaaratta säilytti miljooneja dollareja.
Mutta kun Marija eräänä aamuna tapansa mukaan kävi pankkia tähystämässä, näki hän suureksi hämmästyksekseen ja kauhukseen kadun olevan mustanaan väkeä pankkirakennuksen edessä. Kaikki veri karkasi hänen kasvoiltaan; hän syöksyi keskelle väkijoukkoa, työntyen yhä kauvemmaksi sen laineiden lomitse ja kyseli kiihkeästi mitä nyt oli tekeillä, antamatta kuitenkaan itselleen aikaa kuulla vastauksia, kunnes hän vihdoin joutui niin tiheään ahdistukseen, ettei enää päässyt askeltakaan eteenpäin. Se oli "rynnäkkö pankkiin", sanottiin hänelle, mutta mitä se merkitsi, sitä hän ei ymmärtänyt; ja masentavan pelon vallassa ollen hän kääntyi kaikkien ympärillä seisovain puoleen tiedustaen oliko pankissa jotakin hullusti. Mikään ei nyt ollut varmaa, mutta jotakin kai oli kierossa, vastattiin. Voiko hän saada takasin rahansa? Siitä oli vielä liian aikaista puhua, sillä pankki avattiin vasta kolmen tunnin päästä. Yhä hurjempana pelosta Marija työnnäikse pankin ovia kohden, keskitse kiljuvan ihmisparven, joka oli yhtä kiihtyneessä mielentilassa kuin hän itse. Mutta kesken kaikkea hän muisti, ettei hänellä ollutkaan mukana pankkikirjansa, jota ilman ei rahojen perimisestä voinut olla puhettakaan. Muu ei auttanut neuvoksi kuin juosta takasin kotiin sitä noutamaan. Tämä äkkinäinen lähtö oli Marijalle onneksi, sillä muutaman minuutin perästä saapui poliisireservi paikalle.
Puoli tuntia myöhemmin oli Marija uudestaan pankin edustalla, kintereillään Teta Elzbieta, molemmat läähättäen kovasta juoksustaan ja molemmilla kasvot vallan kalpeina säikähdyksestä. Ihmisjoukko oli nyt asetettuna pitkään riviin, jota jatkui katua pitkin monen korttelin pituudelta, ja puolisen sataa poliisia valvoi järjestystä, niin ettei heidän muu auttanut kuin tyynesti ottaa paikkansa ihmisjonon loppupäässä. Kello yhdeksältä avattiin pankin ovet ja siellä ruvettiin maksamaan väelle heidän talletuksiaan; mutta mitähän enää jäisikään Marijalle, joka näki arviolta kolme tuhatta päätä edessään — se määrä riitti puhdistamaan viimeiset pennit yhdestä tusinasta pankkeja!
Myllerryksen teki vielä pahemmaksi tihkusade, joka sokaisi heiltä näön; mutta kaiken aamua seisoivat he paikallaan, jonon hitaasti edetessä avoimia ovia kohden — vielä koko iltapäivänkin he seisoivat jälellä, sydän kurkussa seuraten kellon kulkua, sillä pian sulettiin pankki ja heidän oli lähteminen pois. Marija päätti vahvasti mielessään, että tuli mitä tuli tahtoi hän seisoa paikallaan; mutta kun melkein kaikki muutkin tekivät samoin, varroten ulkona koko pitkän, pimeän, kylmän yön, ei hän päässyt paljoa lähemmäksi pankin ovea sittekään. Illan tullen saapui Jurgis, joka oli kuullut lapsilta asiasta, ja toi hänelle hiukan ruokaa ja lämpimiä päällysvaatteita, niin että hänen olonsa kävi vähän helpommaksi.
Huomenissa ennen päivän nousua saapui vielä vankempi ihmisjoukko ynnä vielä enemmän poliiseja alakaupungista. Marija tunsi itsensä jo puolikuolleeksi, kun hän myöhään iltapäivällä viimein pääsi menemään sisään pankkihuoneustoon, missä hänelle luettiin eteen rahat — kaikki isoina helisevinä hopeakolikkoina, joita tuli nenäliina täyteen. Heti kun hän oli koskettanut niitä kädellään, haihtui hänen pelkonsa kuin tuhka tuuleen, ja hän olisi kernaasti jättänyt ne takasin talletettaviksi; mutta luukun takana seisova mies oli tuimana ja sanoi, ettei pankki tahtonut olla missään tekemisissä sellaisten henkilöiden kanssa, jotka olivat ottaneet osaa rynnäkköön sitä vastaan. Siten Marijan oli pakko ottaa dollarinsa mukaansa, ja hän lähti tiehensä tähystellen epäluuloisesti kaikille puolilleen, sillä hän pelkäsi jonkun tahtovan ryöstää niitä häneltä; ja kun hän viimein oli päässyt kotiin, ei hänen tilansa ollut paljoa parempi. Kunnes hän oli saanut rahansa toiseen pankkiin, oli hänen neulottava ne vaatteidensa sisäpuolelle; ja sillä tapaa kulki Marija viikon päivät lastattuna hopeakuormalla ja peläten kulkea kadun yli heidän talonsa edessä, sillä Jurgis oli vakuuttanut että hän pian uppoisi mutaan raskaan painonsa vuoksi. Sen lisäksi tuli hänelle vielä pelko paikkansa kadottamisesta; mutta onneksi oli ainakin kymmenen prosenttia Packingtownin työväestöstä ollut tallettajina tuossa pankissa, eikä niin suurta määrää käynyt erottaminen yhdellä kertaa. Koko myllerryksen syynä oli ollut, että poliisi oli vanginnut erään juopuneen miehen pankin viereisestä kapakasta; ja tämä oli sattunut sillä hetkellä, jolloin väki kulki työhönsä — ja niin oli "rynnäkkö pankkiin" saanut alkunsa.
Tähän aikaan myöskin Jurgis ja Ona alkoivat tallettaa rahoja pankkiin. Maksettuaan velkansa Jonakselle ja Marijalle oli heidän onnistunut suorittaa viimeisetkin maksuerät huone- ja talouskaluistaan sekä sitäpaitsi panna vähän säästöönkin. Niin kauvan kuin kumpikin heistä voi tuoda kotiin viikon lopussa yhdeksän tai kymmenen dollaria, oli hätä kaukana. Tuli sitte jälleen vaalipäivä, jolloin Jurgis ansaitsi puolen viikon palkan puhdasta tuloa. Tänä vuonna tapahtui paljon vaaleja, ja niiden aallot tunkeutuivat Packingtowniinkin palopuheiden ja suuremmoisen vaalikiihotuksen muodossa. Jurgis ei niistä suuriakaan ymmärtänyt, mutta myydä äänensä enimmän tarjoovalle — kas sen taidon hän jo oli oppinut. Tosin hänessä liikkui vaistomainen aavistus, ettei se ollut siveellisesti oikein; mutta jokainenhan ansaitsi täällä sievän summan äänellään, ja tyhmää olisi ollut omasta puolestaan kieltäytyä siitä.
Kylmät tuulet ja lyhenevät päivät ennustivat taasen talven tuloa. Jurgiksen mielen täytti pelko hänen tätä ajatellessaan, sillä hän tiesi ettei Ona tänä vuonna jaksanut taistella pakkasta ja lumimyrskyjä vastaan kuten ennen. Ja jos Ona jonain päivänä, kun lumimyrsky raivosi eikä raitiovaunuja liikkunut, ei päässytkään menemään tehtaaseen, saisi hän seuraavana päivänä nähdä paikkansa annetun jollekulle toiselle, joka asui lähempänä ja jonka säännölliseen saapumiseen tehtaassa voitiin luottaa.