Miehet puhuivat siitä ainoastaan kuiskaamalla. Tuskin yksi kymmenestäkään oli milloinkaan koettanut onneaan siellä; muut yhdeksän olivat tyytyneet huhuihin tai korkeintaan varkain silmänneet porttien sisäpuolelle. Siellä kerrottiin tapahtuvan asioita, jotka olivat sata kertaa pahempia kuin nälkään kuoleminen. Jurgikselta kysyttiin, tahtoiko hän tulla sinne. Ja Jurgis mietti innokkaasti tätä asiaa itseksensä. Hehän olivat niin köyhiä ja kärsivät kaikkia mahdollisia uhrauksia — voiko hän siis hylätä toimen, jota hänelle tarjottiin, vaikkapa se olisikin niin hirveä kuin tämä? Voiko hän palata kotiin ja syödä Onan leipää, jota tämä hankki, niin heikko ja surkastunut kuin olikin, tietäen että hän itse oli kieltäytynyt paikasta, joka kerrankin oli hänelle tarjoutunut? Ja vaikkapa hän katuisikin tätä kauppaa koko ikänsä, vaikkapa toimen hirvittävä haju pyörryttäisikin häntä ensi hetkestä alkaen — niin olihan hän mies, joka tiesi velvollisuutensa ja tahtoi tehdä sen! Mutta ehkäpä hänellä ei ollutkaan toivoa sinne pääsemisestään; pyrkijöitä oli niin monta!

Nämä Durhamin lantatehtaat, jotka valmistivat keinotekoisia lannoitusaineita koko maailmaa varten, olivat syrjässä muista rakennuksista. Sinne tuli harvoin katsojia; mutta kenen sieltä todella onnistui päästä ulos, se tunsi melkein samallaista vapautuksen tunnetta kuin Dante, joka kertoo käyneensä katselemassa helvetin kauhuja. Tähän osastoon valui tuosta mahtavasta tehtaasta kaikki likaset, veriset ja ruttoiset vedet, ja sinne johdettiin salaperäisiä putkia ja kanavia myöten kaikki haisevat jätteet, joita ei enään muuhun voitu käyttää. Ken arveli maksavan vaivaa astua sinne vievien korkeiden, jyrkkien portaiden päähän, tuli muutamiin isoihin saleihin, joissa joukko miehiä, naisia ja lapsia erilaisilla koneilla sahasivat rikki valtavissa uuneissa kuivatettuja luita. Heidän keuhkonsa tulivat tietysti hengityksen kautta täyteen siitä nousevaa ja ilmassa pölisevää hienon hienoa "sahajauhoa", joka kaikille aiheutti ennenaikaisen kuoleman. Täällä muutettiin verilätäköt munanvalkuaisaineiksi, puhumattakaan muista pahanhajuisista valmisteista — ammoniakista esim. — joita keitettiin yhtä pahanhajuisista, sanoin kuvaamattomista raaka-aineista. Niissä käytävissä ja kellareissa, joissa nämä käymis- ja kiehuttamistoiminnat suoritettiin, olisi vieras joutunut yhtä helposti harhaan kuin Kentuckyn kuuluisissa maanalaisissa kallioluolissa. Ja tässä tomun ja kaikellaisten höyryjen ja kaasujen täyttämässä ilmakehässä olivat suuret, väkevät sähkölamput kuin tuikuttavia pikku tähtösiä pilvisellä taivaalla — punasia ja sinisiä, vihreitä ja purppurankarvaisia tähtösiä, riippuen niitä ympäröivien höyryjen laadusta. Näissä kalmanhuoneissa vallitsevalle löyhkälle löytyy ehkä nimitys litvankielessä, mutta mitään vastaavaa sanaa ei ole niille suomessa. Ken uskalsi astua tänne sisään, sen piti koota kaikki rohkeutensa, aivan kuten kylmään veteen heittäytyessä. Hänen täytyi peittää nenänsä ja suunsa nenäliinallaan, mutta oli sittekin vaarassa tukehtua tähän sanoin kuvaamattomaan lemuun. Jollei hän siitä huolimatta säikähtänyt, vaan jatkoi matkaansa, niin rupesivat hänen korvansa soimaan ja otsa- ja ohimosuonensa paisumaan, kunnes häntä lopuksi kohtasi ammoniakkihöyryjen turmelema ilma; silloin täytyi hänen useimmiten kääntyä takasin ja juosta henkensä edestä, kunnes hän vihdoin pääsi ulos puolitukehtuneena.

Korkeilla ylisillä aivan katon rajassa olivat ne huoneet, joissa kuivattiin n.s. "tankage'a" — sitä ruskeata rihmamaista sohjua, joka eläinten luustosta jäi jälelle, kun kaikki rasva- ja tali- y.m. aineet olivat tyyten eristetyt siitä. Tämä ruskea raaka-aine jauhettiin sitte hienoksi pölyksi ja siihen sekotettiin salaperäistä mutta merkityksetöntä ruskeata kivilajia, jota tätä tarkotusta varten murrettiin sadoista eri louhimoista, jonka jälkeen näin saatu tavara kaadettiin säkkeihin ja lähetettiin ulos maailmaan luujauhojen nimellä. Sitä osti sitte maanviljelijä Mainessa tai Kaliforniassa tai Texasissa — ja mikseipä koko avarassa maailmassa — viidelläkolmatta dollarilla säkistä ja kylvi pelloilleen; ja monta päivää sen jälkeen lemusivat pellot ja farmari itse ja hänen renkinsä, jopa vaunut ja hevosetkin vallan kamalasti tästä aineesta. Työmiehet sanoivatkin, että he mieluummin viihtyivät hornan alimmissa rikkisaunoissa kuin tässä miljoonain mädäntyvien eläinraatojen turmelemassa ilmassa.

Työnjohtaja myllyhuoneessa, jossa luut jauhettiin hienoksi, oli tarkannut Jurgista ja huomannut hänen olevan vahvan ja kelvollisen miehen. Ja niinpä sattui, että kun Jurgis kello kahden tienoissa tänä polttavan kuumana päivänä, jolloin kaikki päiväntasaajan hehku näytti kokoutuvan Packingtownia paistamaan, astui sisään tehtaan ovesta, tunsi päällysmies heti myötätuntoisuutta häntä kohtaan ja viittasi hänet luoksensa. Kymmenen minuutin kuluttua oli Jurgis riisunut takkinsa ja liivinsä ja oli täydessä työssä keskellä hirvittävää lemua, jolta hän koetti jotenkuten suojella itseänsä puristamalla huulensa tiukasti yhteen.

Työn oppiminen kävi häneltä yhdessä minuutissa. Hän sai lapion käteensä ja tuli hänen puolen tusinan muun miehen kanssa täyttää pienet kärryt noilla haisevilla aineilla sekä sitte istahtaa ja katsella ympärilleen, kunnes toiset tyhjät kärryt saapuivat. Viiden minuutin kuluttua hän oli päästä jalkoihin peittynyt hienolla pölyllä noista pahalta haisevista lannoitusaineista, ja hän voi tuskin hengittää. Silloin hän sai sienen hampaittensa väliin, jotta hengitys kävi mahdolliseksi; mutta sieni ei estänyt paksua kuorta syntymästä hänen huulilleen ja silmäluomilleen, ja hänen silmiänsä sokaisi tuo kaikkialla lentelevä hienoimman tomun kalttainen lantajauho. Pian oli hänen ruumiillaan ja vaatteillaan sama ruskea väri kuin koko rakennuksella ullakosta lattiaan saakka. Koko talo oli isojen luukkujen kautta avonainen, niin että kun kävi navakka tuuli, menetti toiminimi Durham ja K:ni melkoisen osan lantavarastoaan, joka lenteli ympäri koko seudun saastuttaen ilmaa.

Täällä Jurgis nyt työskenteli paitahihasillaan, lämpömittarin osottaessa liki 60 °C ja luujauhojen tunkeutuessa hänen ruumiiseensa jokaisen ihon huokosen läpi. Työskenneltyään muutamia harvoja minuutteja hän tunsi kovaa päänkipua, ja neljännestunnin kuluttua hän oli melkein tiedotonna. Veri pulppusi hänen päässään koskena, eikä hän paljon jaksanut liikutella käsivarsiaan ja käsiään. Mutta hän ei unohtanut kuluneitten kuukausien puutetta ja hätää — hän muisteli pikku Onaansa ja työskenteli edelleen raivoisalla vauhdilla. Mutta puolta tuntia myöhemmin häntä rupesi ankarasti ylöttämään, jota jatkui niin kauvan, että hänestä viimein tuntui, kuin olisi hän oksentanut ulos kaikki sisälmyksensä, ja että hänen vatsansa oli kuin tyhjä säkki. Päällysmies oli sanonut, että reima mies kyllä kesti tätä työtä, kunhan hän vain uhrasi kaikki voimansa siihen; mutta Jurgiksesta rupesi näyttämään, että hänen tässä inhottavassa työssä täytyi vielä uhrata vatsansakin kaikkine sisällyksineen.

Tämän hirvittävän päivän illalla hän tuskin kykeni pysymään jaloillaan. Useimmat miehistä lähtivät päivätyön päätyttyä johonkin kapakkaan — kaikki näyttivät pitävän lannoitusaineita ja kalkkalokäärmeen myrkkyä yhtä vaarallisina, joihin kumpaankin alkoholi oli paras lääke. Mutta Jurgis oli liian pahoinvoipa voidakseen juoda. Hän kykeni vain vaivoin hoipertelemaan ulos kadulle ja nousemaan raitiovaunuun. Mutta siellä syntyi pian kiihkeä levottomuus; kaikki matkustajat rupesivat aivastelemaan ja pärskymään ja suojelemaan nenäliinoillaan hajuaistimiaan sekä tähystelemään Jurgista raivoisin katsein. Hän ei sitä tosin huomannut, mutta kyllä sen että vaunu vallan tyhjeni seuraavalla vaihteella — jälelle jäivät vain ajaja, konduktööri ja hän itse.

Ja kun hän tuli kotiin tuoden mukanaan inhottavan hajunsa, tuntui hänen kotinsa pian pienoiselta lantatehtaalta, sillä myrkyllinen ja pahanhajuinen pöly istui puolen tuuman paksuudelta hänen vaatteillaan ja niillä ruumiinosillaan, jotka olivat olleet paljaina työn aikana; viikonkaan kestävä ankara pesu ei olisi saanut häntä ja hänen vaatteitaan puhtaiksi. Hän löyhkäsi niin pahalta, ettei hän itse eikä kukaan muukaan voinut syödä palaakaan illallispöydässä, vaan koko perhettä ylötti.

Ja tähän hornaan hän oli sitonut itsensä! Mutta Jurgis kesti sen kuitenkin. Vähitellen hän tottui siivottomuuteen ja löyhkään, ja hänestä tuli lantatehtaan työmies koko ijäkseen. Ja vaikkei hän koskaan kokonaan voinutkaan voittaa inhoaan, lakkasi se kuitenkin vähitellen vaivaamasta häntä niin paljo, ettei hän olisi voinut tehdä työtä.

Siten kului toinen kesä. Se oli yleensä onnellinen kesä koko maassa, ja kaikkialla syötiin suunnattomat määrät Packingtownin ihania tuotteita, joten perheen kaikilla jäsenillä oli riittävästi työtä. He kykenivät jälleen säännöllisesti suorittamaan vuokransa, voivatpa panna vähin säästöönkin. Mutta huolista ei kuitenkaan kokonaan päästy. Poikien esim. täytyi, niin vanhoja ja isoja kuin jo olivatkin, edelleen käydä ympäri ja myyskennellä sanomalehtiä. Eivätkä he suinkaan oppineet mitään hyvää kierrellessään kaduilla ja kujilla; he tapasivat siellä kaikenlaista roskaväkeä, ja heidän puhe- ja käytöstapansa osotti ilmeisiä merkkejä hyvin huonoista vaikutuksista. He oppivat nopeaan laskettelemaan meheviä englantilaisia kiroussanoja, poimimaan sikarinpätkiä kadulta ja polttamaan niitä; he oppivat pelaamaan ja kokoomaan irstaita paperossilaatikon kuvia. He tiesivät täsmälleen, missä taloissa huonot naiset harjottivat inhottavaa elinkeinoaan ja tunsivat kaikkien porttolainpitäjättärien nimet. He tiesivät minä päivinä nämä pitivät "laitoksissaan" suuria kemuja, joihin ylemmät ja alemmat poliisimiehetkin ottivat osaa. Vielä pahempi oli, että pojat vähitellen tottuivat tulemaan kotiin vasta keskiyön aikaan. Niin kauvan kuin he toivat kotiin puoli dollarisensa päivässä, ei heiltä voinut kieltää tätä ammattia — tulihan raha niin kipeään tarpeeseen. Vihdoin selitti Jurgis, että tällainen elämä heidät kokonaan turmeli. Pitkän miettimisen ja pohtimisen jälkeen viimein päätettiin, että Vilimas ja Nikalojus jälleen pantaisiin kouluun, sekä että Elzbieta heidän sijastaan lähtisi etsimään jotakin työtä; hänen toimiaan kodissa kyllä hänen nuorempi tyttärensä voisi hoitaa.