Uudelleen Marija pudisti päätään. Miesparka seisoi kuin kivettyneenä.
"Minä en kuule häntä", hän sanoi.
"Hän on ollut levollisena pitkän aikaa", virkkoivat toiset.
Hetkinen hiljaisuutta — sitte sen äkkiä keskeytti ääni ylisiltä, joka huusi:
"Halloo, te siellä!"
Muutamat naiset juoksivat viereiseen huoneeseen, mutta Marija hypähti
Jurgiksen luo, huutaen hänelle:
"Odota täällä!"
Molemmat seisoivat kalpeina ja vapisevina vastakkain, kuunnellen jännitetyllä tarkkaavaisuudella.
Muutamien tuskallisten minuuttien perästä kuultiin rouva Hauptin laskeutuvan portaita alas, alituisesti murahdellen ja toruen, portaiden narahdellessa hänen allaan. Vihdoin oli hän päässyt niiden juurelle, vihaisena ja läähättävänä, ja he kuulivat hänen astuvan huoneeseen. Jurgis loi häneen silmäyksen — ja sitte hän hätkähti taapäin miltei pyörtymäisillään. Kätilön liivi oli auki, vallan kuin jonkun teurastamotyömiehen. Hänen kätensä ja käsivartensa olivat veren tahraamat, ja verta oli tirskunut hänen vaatteilleen ja kasvoilleenkin.
Hän pysähtyi ja veti syvään henkeä. Kenkään läsnäolevista ei päästänyt hiiskaustakaan.