Komisariuksen tapana näkyi olevan epäillä Samuelin jokaista ilmoitusta ja uudistaa tämä epäilyksensä kolme kertaa aina kovemmalla äänellä ja julmemman näköisenä. Jos poika loppuun asti pysyi väitteissään, uskoi hän, että poika puhui totta. Tällaisella perinpohjaisella tavalla jatkettiin kuulustelua loppuun asti ja Samuel vietiin takaisin vankikoppiin.
— Pysyittekö kertomuksessanne? kysyi hänen koppitoverinsa.
— Luonnollisesti, vastasi Samuel.
— No, jos se on totta, niin pian tulee jotakin tapahtumaan.
Ja niin tapahtuikin. Noin tunnin kuluttua tuli ylikonstaapeli taas sisälle. Hän otti molemmat vangit erilleen.
— Sanokaas minulle, nuori mies, sanoi hän puoliääneen Samuelille, onko teillä mitään nuorta Lockmania vastaan?
— Ei, vastasi Samuel. Kuinka minulla olisi?
— Jos laskemme teidät ulos, niin tahdotteko vaijeta tästä asiasta?
— Kyllä, vastasi Samuel, jos niin haluatte.
— Hyvä, sanoi ylikonstaapeli. Ja te, Charlie — te tiedätte, että teidän asianne nyt ovat hullusti.