— Tässä se on, sanoi Charlie viitaten suurta, puutarhan keskessä olevaa taloa.
He katselivat ympärilleen. Tie oli vapaa, ja he kiiruhtivat ovelle, joka oli merkitty piirustuksessa. Samuel hiipi oviaukkoon toisen työskennellessä lukon kanssa. Samuelin polvet vapisivat, niin että hän voi tuskin pysyä pystyssä.
Ovi avautui ilman vähintäkään melua, jonka jälkeen he hiipivät sisälle. He kuuntelivat; huoneessa vallitsi kuolonhiljaisuus. Sitten valaisi Charlie huonetta lyhdyllään, ja Samuelin silmissä vilahteli nopeasti muutamia piirteitä hienosti sisustetusta huoneesta. Sitä ei tietenkään voinut verrata Fairviewiin, mutta se oli hienompi kuin Stewartin koti. Siellä oli kirjastohuone, jossa suuret nahkapäällyksiset nojatuolit, ja ruokasali, jossa peilit ja tahkotut lasit heijastivat kaukaisen lyhdyn valon.
— Tuossa on sinun ovesi, kuiskasi Charlie. Sinä voit seistä näitten oviverhojen takana.
Samuel astui paikalleen; lyhdynvalo katosi, hänen toverinsa meni seuraavaan kerrokseen. Useat kerrat kuuli Samuel portaitten narisevan, ja sydän pyrki hänen kurkkuunsa; mutta sitten taukosivat äänet, ja kaikki oli hiljaista.
Minuutit kuluivat hitaasti, jokainen niistä tuntui ikuisuudelta. Samuel seisoi kuin kiinninaulattuna ja tuijotti pimeään niitten ajatusten lamauttamana, joita näkymätön ovi ja mahdollisesti sen sisäpuolella nukkuva ihminen synnyttivät. Aivan varmasti oli tämä kauhea tapa ansaita leipänsä. Parempi sittenkin olisi menehtyä nälkään, kuin elää ja kärsiä näin kauheita koettelemuksia! Samuel oli melkein mieletönnä pelosta, hän vapisi, häntä puistatti hirvittävästi. Kunniallisen asian puolesta olisi hän uhmannut mitä vaaroja tahansa, mutta tämä oli väärin, hän tiesi, että tämä oli väärin! Ja senvuoksi menetti hän kaiken varmuutensa.
— Mitähän olikaan tekeillä? Minkähän vuoksi viipyi Charlie niin kauvan? Varmaan olisi hän jo ehtinyt tutkia koko talon. Olikohan hän mahtanut mennä ulos toista tietä, olisiko päättänyt lähteä pois kaupungista ja jättää Samuelin satimeen?
Mutta taas kuului portaissa hiljaista narinaa. Tuliko hän takaisin! Tai tuleeko sieltä mahdollisesti joku muu? Samuel ei uskaltanut kuiskata, kauhuissaan hän odotti ja kuuli äänen lähenevän. Oli kuin jokin ilettävä matelija olisi pimeässä hiipinyt hänen kimppuunsa.
Ääni kuului nyt viereisestä huoneesta. Miksi ei Charlie puhunut mitään? Mitä oli hänelle tapahtunut? Mitä…
Kuului yhtäkkiä hiljainen napsahdus, ja huone lensi samassa tuokiossa häikäisevän kirkkaaksi. Samuel säpsähti. Joku seisoi hänen edessään! Hän oli joutunut kiinni.