— Ehkei se ollut yksin sinun syysi, sanoi hän sitten lempeämmin.
Sinut on viekoiteltu…
— Ei, ei! huudahti poika. Kurja minä olen, sen minä huomaan, minun täytyy olla kurja! En koskaan olisi antanut viekotella itseäni, ellen olisi ollut kelvoton! Minä lankesin jo ensimmäiseen kiusaukseen, kun varastin itselleni ilmaisen matkan junassa. Ja kaikki muu on seurannut tätä — pitkä jono huonoja tekoja!
— Olkaamme iloisia siitä, ettei se ole pitempi, sanoi tohtori Vince ja että olet päässyt sen loppuun.
— Mutta olenko minä päässyt? huudahti nuorukainen kiihkeästi.
— Etkö olisi? Ethän sinä enään tule antamaan tuollaisten väärien oppien johtaa itseäsi!
— En, sir! Mutta muistakaa, mitä minä olen tehnyt! Luulen, että minut heitetään vankeuteen, ties kuinka pitkäksi ajaksi.
— Tarkoitatko sitä yöllistä? kysyi tohtori. Mutta siitä asiasta ei kukaan tule saamaan tietoa. Voit alottaa uuden ja hurskaan elämän.
— Oi, niin! huudahti Samuel, mutta tämän teon muisto tulee ikuisesti minua seuraamaan — en voi milloinkaan antaa itselleni anteeksi!
— Me olemme hyvin onnellisia, sanoi tohtori juhlallisella vakavuudella, jos meillä on elämämme varrelta vain muutamia asioita, joita me emme voi unohtaa emmekä antaa anteeksi itsellemme.
Kunnianarvoisa tohtori oli odottanut pitkäaikaista taistelua rikoksellisen kääntämisessä. Mutta sensijaan huomasikin hän tarvitsevansa koko voimansa nuoren miehen lohduttamiseksi ja todistellakseen hänelle; ettei hän toivottomasti ollut vajonnut synnin liejuun. Kun Samuel lopuksi oli saatu vakuutetuksi, että hän ehkä voisi alottaa uutta elämää, tahtoi hän ehdottomasti palata takaisin sille asteelle, jossa oli aikaisemmin ollut ja jälleen antautua taisteluun nälän kanssa.