Samuel lähti tiehensä vieläkin tuumiskellen vaikeata kysymystä. Jotakin täytyi master Albertin suhteen tehdä, se oli varmaa. Ennenkuin Samuel meni syömään päivällistä, oli hän ehtinyt tehdä vielä toisen suunnitelman. Hän kääntyisi miss Gladyn puoleen! Hän koettaisi saada tämän ryhtymään kadonnutta pelastamaan!

Kello kahdeksan seuraavana aamuna saapuivat Samuel ja Sofia miss Wygantin kotiin saadakseen puhutella häntä. He menivät palvelijain käytävälle, mutta palvelustyttö, joka tuli avaamaan, kehoitti heitä vielä poistumaan, koska miss Glady ei koskaan tavannut nousta ennen kello kymmentä eikä koskaan ennen kello yhtätoista ottanut ketään vastaan.

He siis palasivat kotiin ja tulivat takasin kello yksitoista. Heidät johdettiin erääseen arkihuoneeseen toisessa kerroksessa, ja siellä tuli miss Glady heitä vastaan puettuna tulipunaiseen aamutakkiin.

— Vai tämäkö on Sofia! huudahti hän. Voi sinua pikku tyttöraukka!

Ja hän katseli tarkkaan pientä tehtaantyttöä, jonka vartalo oli kutistunut, posket kuopalla ja hame kulunut ja paikkainen. Sofia puolestaan tarkasteli ihmeellistä prinsessaa, joka oli pitkä ja komea, joka säteili terveyttä ja kauneutta.

— Ja sinä työskentelet meidän pumpulitehtaassamme! huudahti miss Glady. Kuinka kauheaa! Ja väitättekö te täydellä todella, Samuel, että tämä lapsi on kolmentoistavuotias?

— Kyllä, miss Glady, vastasi Samuel. Tyttö kääntyi nopeasti ja painoi seinässä olevaa nappulaa.

— Lähettäkää tänne missis Harris, sanoi hän sisään astuvalle palvelijalle.

— Missis Harris on meidän taloudenhoitajattaremme, lisäsi hän kääntyen Samuelin puoleen. Minun täytyy kysyä häneltä neuvoa tässä asiassa.

— Neuvon kysyminen kävi hyvin nopeasti.