Samuel oli kuin unessa. Tyttö oli aivan hänen lähellään, ja hänen sormensa leikkivät Samuelin kaulan ympärillä. Samuel tunsi kasvoillaan hänen henkäyksensä, hänen juovuttava tuoksunsa tunkeutui Samuelin sieramiin. Veri nousi Samuelin päähän, suonet hänen otsallaan paisuivat, ihmeellisiä, outoja ajatuksia liikkui hänen mielessään.
— Kas, nyt on parempi, huudahti tyttö peräytyen askelen voidakseen ihailla työnsä tulosta. Hän hymyili ihastuttavasti Samuelille.
— Teillä ei ole ollenkaan makua, Samuel. Minun täytyy teitä kasvattaa.
— Paljon kiitoksia, miss Glady, vastasi Samuel hämillään.
— Tehän tulette silloin tällöin tervehtimään Sofiaa?
— Tulen, tulen, vastasi Samuel hätäisesti.
— Ja tulette joskus, kun minä olen kotona.
— Samuel veti henkeään, puristi kätensä nyrkkiin, mutta vastasi:
— Tulen.
— Älkää pelätkö minua, lisäsi tyttö ystävällisesti. Te ette anna itsellenne puoleksikaan niin paljon arvoa, kuin teidän pitäisi, Samuel.