— Hm! sanoi tohtori hämmentyneenä.
— Ettekö huomaa, jatkoi Samuel innokkaasti, että te joudutte suoraan takaisin Herbert Spenceriin. Jos on enemmän ihmisiä kuin työtä, niin täytyy ihmisten tapella työstä. Siinähän se olemassaolon taistelu ja ahneitten sekä itsekkäitten yksilöjen säilyminen on. Jos Finnegan ei haluaisi olla kapakanhoitaja, niin hän ja hänen perheensä kuolisivat nälkään, ja joku muu, joka ei pelkää tuota ilkeätä ammattia, jatkaisi sitä ja eläisi. Nuorukainen seisoi odottaen.
— Ettekö käsitä sitä? jatkoi hän.
— Ymmärrän kyllä, sanoi tohtori.
— Ja te olette sanonut minulle, että ainoa tapa välttää tuollaista tulosta on elää muitten hyväksi — palvella ja auttaa niitä? Enkö minäkin pyri tekemään juuri niin?
— Kyllä, poikani. Mutta mitä me sille voimme?
— Oh, herra tohtori, ettekö te ole kirkkonne pää? Ja ihmiset tulevat teidän luoksenne saamaan neuvoja. Teidän täytyy selitellä niille näitä asioita, jotta muutos saataisi aikaan.
— Mutta millainen muutos, Samuel?
— En minä tiedä, sir. Minä vain hapuilen ja hapuilen ja koetan löytää jotakin. Mutta yhdestä asiasta olen varma — että muutamilla ihmisillä on liian paljon rahaa. Teidän seurakunnassannehan on ihmisiä, joilla on enemmän rahaa, kuin minkä voivat kuluttaa useana satana vuotena.
— Ehkäpä, sanoi kirkkoherra. Mutta mitä pahaa siinä on?