— Kyllä, miss Glady, vastasi Samuel.
— Ja minusta kaikki on kauhean ikävää.
— Ikävää! huudahti nuorukainen ihmeissään. Täällä — tässä talossa!
— Se tuntuu teistä kummalliselta, eikö niin?
— Niin, teillähän on kaikkea, mitä haluatte, huudahti Samuel.
— Niin, ja minä olen kyllästynyt kaikkeen.
Nuorukainen katseli häntä ihmeissään.
— Se on totta, mitä minä sanon. Kaikki, jotka minua ympäröivät, ovat ikäviä, kovin ikäviä — he elävät tyhmää ja ikävää elämää. Minä istun suljettuna tänne kaupunkiin, minun täytyy tänä kesänä viettää täällä koko kuukausi.
Samuel katseli häntä ihmeissään ja alkoi tuntea osanottoa. Hän oli jo ennenkin huomannut, että miss Glady ei ollut onnellinen. Hänellä oli siis tässäkin uusi velvollisuus, hänen täytyi auttaa tätä kaunista, nuorta naista huomaamaan onnellisen asemansa.
Tämä ajatus sai hänet ilosta vavahtamaan.