— Oh, mitä te sanottekaan, miss Glady! huudahti hän. Muistakaahan toki, kuinka paljon hyvää te teette!
— Hyvää? huudahti tyttö. Millälailla sitten?
— Ajatelkaa vaan Sofiaa! Kuinka onnelliseksi olettekaan tehneet hänet.
— Vai niin, vastasi tyttö väsyneesti, ehkäpä.
— Ja minut! huudahti Samuel.
— Olenko minä tehnyt teidät onnelliseksi? kysyi tyttö.
— Minä en ole milloinkaan ennen tuntenut itseäni niin onnelliseksi, vastasi Samuel.
Se ilo, jota hän tunsi, säteili hänen silmistään, ja tyttökin antoi katseensa levätä hänessä. Kauvan he seisoivat ja katselivat toisiaan; sitten astui tyttö nauraen Samuelin luo.
— Samuel, sanoi hän, teidän kaulaliinanne ei ole oikein hyvin solmittu.
Vielä kerran koskettivat tytön sormet Samuelin kaulaa, hän tunsi kasvoillaan tämän hengityksen, tytön säteilevä kauneus hurmasi hänet. Hänen sydämmensä jyskytti, aivonsa huumaantuivat ja kuin juopuneena, melkein tietämättömänä, mitä teki, ojensi hän kätensä ja veti tytön luokseen.