Samuelilla oli nyt todistuksensa, ja hän lähti suorinta tietä tohtori
Vincen luo.
— Herra tohtori, sanoi hän, nyt voin vakuuttaa teille, että minä olen saanut asian selville. Olen kuullut sen eräältä niistä henkilöistä, jotka saivat rahaa.
— Keneltä? kysyi tohtori.
— Sitä en minä voi sanoa, vastasi nuorukainen, se ei olisi kunniallisesti tehty. Mutta te tiedätte minun puhuvan totta. Ja se henkilö kertoi itse minulle, että mister Hickman maksoi kaksikymmentätuhatta dollaria Slatterylle, demokraattiselle puoluejohtajalle, jätettäväksi kymmenelle valtuusmiehelle, jotta he äänestäisivät vesijohtoesitystä vastaan.
Syntyi kauan kestävä hiljaisuus. Tohtori tuijotti eteensä.
— Mitä tahtoisit minun tekevän? kysyi hän puoliääneen.
— En tiedä, vastasi Samuel. Onko minun asiani sanoa teille, mikä on oikein.
Jälleen syntyi hiljaisuus.
— Poikani, sanoi tohtori viimein, tämä on minulle kauhea asia.
Mister Hickman on vaimoni veli, vaimoni on häneen hyvin kiintynyt.
Ja hän on minun hyvä ystäväni — minä olen kaikissa kirkonasioissa
riippuvainen hänestä.
— Mutta hän lahjoi kaupungin hallitusta, huomautti Samuel.