— Ei, ei aivan, hän vaan pitää hirmuista meteliä siitä, että hänellä on kaupungin hallitusmiehet puolellaan.

— Sen uskon, sanoi Callahan. Hän on saanut oikeuden, ja hän ja Lockmanien pesä kokoovat sillä itselleen kymmenentuhatta kuukaudessa. Ja minun kaksituhattani menivät yhdessä viikossa. Valituksi tuleminen oli minulle maksanut kaksi sen vertaa lukuunottamatta vielä ilmaista juopottelua täällä. Sellaista voittoa tuottaa istuminen raha-asiainvaliokunnassa!

— Kuinka sitten suostuitte sellaiseen? kysyi Samuel alakuloisena.

— Minä en enään toista kertaa tule sitä tekemään, vakuutti kapakoitsija. Lopun elämääni olen nyt kunniaton John, ja se saa riittää. Kun ukko Henry Hickman ensi kerralla haluaa mustat suunnitelmansa onnistumaan, niin saa hän hakea jonkun, joka tarvitsee rahoja paremmin kuin minä.

Sitten alkoi Callahan jutella politiikasta Lockmanvillessä ja paljasti sen häikäilemättömyyden ja suurisuuntaisen lahjomisjärjestelmän, mikä vallitsi kaupungin asiain hoidossa. Viime aikoina oli kansa sentään alkanut nostaa päätään. Se oli kyllästynyt siihen, että siitä varastettiin ja saapui vaaliuurnien ääreen tehdäkseen lopun epäkohdista.

Samuel kuunteli ja samalla hänen viimeiset kuvitelmansa toinen toisensa jälkeen särkyivät. Oli ollut oikea kilpajuoksu hankittaessa itselle etuja kaupungin kustannuksella. Ja näitten kilpajuoksijain joukossa näyttivät esiintyvän kaikki ne hurskaat Pyhän Matteuksen seurakunnan jäsenet, joitten nimet Samuel oli kuullut. Siellä oli esim. ukko Curtis, kirkkoneuvoston jäsen, joka joka sunnuntai avasi kolehtilaatikon ja näytti aivan olympolaisen Zeuksen kuvapatsaalta. Hän halusi oikeutta pinota lautoja katukäytävälle varastohuoneensa eteen, ja hän meni Slatteryn luo ja maksoi tälle kaksisataa dollaria.

— Ja mister Wygant! huudahti Samuel.

— Hän on ovela veijari, saatte uskoa! sanoi kapakoitsija nauraen. Ajatelkaapa vain uutta raitiotieoikeutta, jonka hän on ymmärtänyt hankkia itselleen — yhdeksänkymmentäyhdeksän vuotta ja väliajalla kaikki, mitä hän haluaa! Ja kuulla hänen pitävän uudistuspuheita! Voi tulla hulluksi, kun ajattelee niitä veijareita siellä mäen päällä sijaitsevassa kaupunginosassa. He saavat kymmenen dollaria, kun me saamme yhden. Mutta he ovatkin kaupungin pomoja eivätkä halua edes puhutella meitä kadulla. Ja he ovat kunnioitettuja kansalaisia ja kirkon tukipylväitä — kyllä he tosiaankin tekevät ihmisen sairaaksi!

— Kyllä, sanoi Samuel, sen ne juuri tekevätkin — ne saattavat minut sairaaksi!

XXII. Tohtori Vince osottautuu mahdottomaksi.