— Vai niin, vastasi Callahan.
— Ja voitko aavistaa, Callahan, jatkoi Finnegan, mitä hän on kuullut ukko Henry Hickmanin sanovan? Hän oli sanonut, että te valtuusmiehet vesijohtokysymyksessä alusta alkaen olitte hänen puolellaan.
— Jatka, kehoitti Callahan. Sanoiko hän niin?
— Sanoi, vakuutti Finnegan antamatta Samuelille tilaisuutta vastata.
— No, sanoi Callahan, siinä tapauksessa hän on valehtelija, sen hän itse tietää paraiten. Se oli yhtiön oma ehdotus, eikä meillä ollut mitään tekemistä sen jättämisen kanssa. Eräs riippumaton vesijohtoyhtiö anoi rakentamisoikeutta — ja se olisi antanut veden kaupungille puolesta hinnasta. Joka kerta, kun maksan vesilaskuni, suututtaa minua, etten tehnyt voitavaani anomuksen kannattamiseksi. Ajanpitkään olisi se käynyt minulle halvemmaksi.
— Hän sanoo sen itselleen maksaneen kuusikymmentätuhatta, huomautti
Finnegan.
— Ehkäpä, sanoi Callahan. Minä en tiedä muuta, kuin että kymmenen valtuusmiestä sai kukin kaksituhatta.
Syntyi hetken hiljaisuus. Samuel oli kuunnellut kädet nyrkissä.
— Maksoiko hän itse sinulle? kysyi Finnegan.
— Kuka, Hickmanko? Ei, hän maksoi rahat Slatterylle ja Slattery tuli tänne konttoristaan. Koittaako hän nyt kiemurrella tästä osasta asiaa?