— En tiedä, vastasi tohtori. Se on liian vaikea kysymys minun vastattavakseni. Tiedän vain, että en katso sellaisten asiain kuuluvan kutsumukseeni. Enkä tahdo olla niitten kanssa missään tekemisissä.
— Mutta tohtori, tehän olette kirkon edustaja!
— Niin, ja minun täytyy hoitaa kirkon asioita.
— Mutta eikö se, että kansalta varastetaan, koske kirkkoa?
Ei vastausta.
— Te sanotte harjottavanne hyväntekeväisyyttä, sanoi Samuel, te väitätte auttavanne köyhiä! Ja minä annan teille tilaisuuden auttaa, mutta te selitätte ei voivanne auttaa — sentähden että autettavia on liian paljon. Ettekä te osannut sanoa, mistä tämä seikka johtui. Mutta nyt olen minä osoittanut — todistanut, mikä tekee kansan köyhäksi. Kansalta varastetaan, sotketaan se lokaan! Siltä on varastettu oikeus hallita itse itseään ja tätä oikeutta käytetään kansan pettämiseksi! Ettekä te kohota ääntänne kansan puolesta!
— Minä en voi mitään tehdä, Samuel! huudahti pappi poissa suunniltaan.
— Voitte, voitte! Te ette halua koettaa. Te voisitte ainakin olla auttamatta näitä rikollisia!
— Olla auttamatta niitä?
— Niin, sir te autatte heitä! Te sallitte heidän kuulua kirkkoon, ja sillä annatte te hyväksymisenne heidän teoilleen. Te suojelette heitä, niin että he tulevat loukkaamattomiksi. Jos minä huomenna lähtisin avaamaan ihmisten silmiä, niin ei kukaan minua kuuntelisi, sentähden, että nämä herrat ovat niin kunnioitettuja — sentähden että he kuuluvat kirkkoon ja ovat teidän ystäviänne ja sukulaisianne.