— Minä en voisi sitä selittää, sanoi Samuel. Te ette ymmärtäisi minua. Huomaan, että tekin olette Herbert Spencerin kannattaja. Ja se on kyllä hyvä — mutta miksi kuulutte te kirkkoon? Minkätähden rupeatte seuraamaan Jesuksen…
Mr Wygant oli äkkiä noussut.
— Ei, tämä menee liian kauvas! sanoi hän. Saan pyytää sinua menemään tiehesi.
— Mutta, sir! huudahti Samuel.
— Ei sanaakaan enää! Mene tiehesi!
Niin päättyi se keskustelu.
XXIV. Pyhän Matteuksen kirkon sakaristossa.
Samuel ei ollut sitten aamun syönyt mitään, mutta hänen ei sentään ollut nälkä. Suru ja lohduttomuus olivat tehneet hänet aivan alakuloiseksi. Tavata sellaisen mailmanmiehen kuin mr Wygant, kylmän, armottoman ja kunnianhimoisen — se oli hänelle kauhea koetus. Mies näytti hänestä kuin suurelta pahuuden linnoitukselta; ja mitä muuta voi hän tehdä kuin katsella sitä voimattomassa raivossaan.
Hän meni kotiin, ja Sofia tapasi hänet ovessa.
— Otaksuin sinun tänään syövän illallista aikaisin, sanoi hän.