Everleyn pieni konttori sijaitsi eräällä syrjäkadulla. Hän oli reipas, lähes poikamainen, nuori mies ulkonäöltään. Samuel tunsi heti mieltymystä häneen.
— Toveri Everley, sanoi Bremer. Tässä on poika, jota sinun tulee auttaa. Puhu hänelle kaikki, Samuel. Sinä voit luottaa häneen.
Samuel kertoi tarinansa vielä kerran. Everley kuunteli suurella jännityksellä tuon tuostakin ilmaisten kummastusta tai tyytyväisyyttä. Kun poika oli lopettanut, nousi Everley reippaasti ylös ja tarttui hänen käteensä lausuen:
— Samuel Prescott, lyökäämme kättä. Te olette kunnon poika!
— Silloin te seisotte minun puolellani, huudahti Samuel tuntien taakan putoavan hartijoiltaan.
— Seison puolellanne! Sen tulen tekemään niin kauvan kuin elän!
Senjälkeen hän istuutui uudelleen ja alkoi hermostuneesti rummuttaa kirjotuspöytää lyijykynällään.
— Minä saatan kutsua paikallisen sosialistiosaston kokoon, sanoi hän, ja esittää tämän asian siellä. Hiljaiseksi on Lockmanvillessä käynyt viime aikoina ja taistelu, kuten tämä, on juuri tovereille tarpeen.
— Mutta minä en ole mikään sosialisti, huomautti Samuel.
— Ei se mitään tee, vastasi Everley. Liitytte meihin myöhemmin.