— Minä tahdon koettaa pitää itseni kaukana kaikesta puuhasta, sanoi hän, mutta tämä puhe minun täytyy pitää.
Finnegan lähti tiehensä tuumivaisena puristellen päätänsä ja mutisten itseksensä. Samuel kiirehti takaisin ystävänsä lakimiehen luokse. Seurauksena tästä käynnistä oli, että Everley vaati häneltä juhlallisen lupauksen, ettei hän mene ulos pimeän tultua.
— Minä muistan, mitä tässä kaupungissa tehtiin lakon aikana, sanoi Everley ja minulla ei ole vähintäkään halua asettaa itseäni tai jotakin toista vaaroille alttiiksi. Senjälkeen, kun lopetettiin täkäläiset ammattiyhdistykset, olemme me ainoastaan täällä jälellä.
Samuel pysyttäytyi illan kotona ja kertoi Sofialle kaikki kokemuksensa sekä kuvaili niitä ihmisiä, joita oli oppinut tuntemaan. Tyttö oli aivan haltioissaan ihastuksesta.
— Ah, tiesinhän minä, että apu oli tuleva! Minä tiesin, että apu oli tuleva! huudahteli hän.
Vaikka olikin hyvin väsynyt, saattoi Samuel tuskin nukkua mielenliikutuksensa takia. Aikaisin aamulla nousi hän ylös ja meni ulos ostamaan "Lockmanvillen Sanomain" irtonaisnumeroa.
Hän seisahtui kadun kulmaukseen ja aukasi sanomalehden. Hän heitti silmäyksen "Sanomain" ensi sivulle — siellä ei löytynyt mitään kokouksesta. Hän tarkasti takasivun ja senjälkeen sivun toisensa perästä löytääkseen uutisen. Mutta hän ei löytänyt siitä mitään. Silloin ryhtyi hän uudelleen lukemaan lehteä entistä tarkempaan, tutki jokaisen otsikon, löytämättä sittenkään sitä, mitä etsi. Vielä kolmannen kerran hän kävi läpi lehden lukien tarkasti läpi jokaisen pienimmänkin uutisen, mutta turhaan. Kun hän näin oli kuluttanut "Sanomain" lukemiseen tunnin aikaa löytämättä mitään, tuli hän vihdoinkin vakuutetuksi, ettei hänen asiastaan ollut lehdessä riviäkään.
Kun Everley sinä aamuna saapui konttoriinsa, tapasi hän Samuelin eteisessä odottamassa. Nähdessään sanomalehden hänen kädessään nauroi nuori lakimies.
— No, oletteko löytäneet uutista? kysyi hän.
— En, sitä ei ole täällä! vastasi Samuel.