— Siitä on nyt kaksi vuotta, enkä minä saanut minkäänlaista vahingonkorvausta, sanoi mrs Stedman. Olemme töintuskin tulleet toimeen. Tämä vuosi on ollut pahin kaikista. Sanotaan, että nyt on liikepula. Näyttää, kuin kaikki tehtaat olisivat suletut.
— Eikö väestön täällä ole kovin vaikea tulla toimeen? virkkoi Samuel.
— Minulla on kolme lasta, kaikki tyttöjä, sanoi mrs Stedman, ja vain yksi voi tehdä työtä. Hän käy puuvillatehtaassa, ja se pantiin käyntiin vasta kuukausi sitten. Väitetään, että se tulee kautta vuoden käymään vain puolella työajalla. Minä ompelen ja autan ihmisiä vähän joka tavalla, mutta sillä ei pitkälle päästä.
Keskustellessaan tämän naisen kanssa unohti Samuel omat huolensa. Hänenhän kotonsa oli kyllä ollut köyhä, mutta siellä ei koskaan oltu tietty tällaisesta kurjuudesta. Ja täällä olivat kadut täynnä ihmisiä, jotka elivät samalla tavalla. Heillä oli perikatonsa aina silmien edessä, heillä ei ollut muuta tulevaisuutta kuin ikuinen ahertaminen, niinkauvan kuin voimat kestivät ja oli jotakin, työtä.
Sovittiin, että Samuelin piti seuraavana päivänä maksaa hänelle kolmekymmentäviisf senttiä illallisesta, yösijasta ja aamiaisesta. Jos hän haluaisi jäädä kauvemmaksi aikaa, saisi hän täysihoidon neljästä dollarista viikossa tai yksinään huoneen yhdestä dollarista.
Molemmat nuoremmat lapset tulivat koulusta. He olivat hoikkia ja pienikasvuisia tyttöjä. Siistit heillä oli vaatteet, mutta niin paikatut, että hirvitti niitä katsoa. Vähän ajan päästä tuli vanhempi tytär Sofia.
Samuel säpsähti hänet nähdessään. Hän oli äsken kuullut tytön työskentelevän puuvillatehtaassa, olevan perheen tuki, ja hän kuvitteli mielessään voimakasta nuorta naista, sellaista, jommoisia oli hänen kotopuolessaan. Sensijaan näki hän edessään heikon ja raihnaisen lapsen, joka ei ollut toisia paljoakaan suurempi. Sofia oli kolmentoista vuoden ikäinen, mutta Samuelin mielestä ei hän näyttänyt kymmenvuotiaaltakaan. Liikkeissään hän oli vakainen ja miettiväinen ja katseli vierasta parilla hyvin suurella ruskealla silmällä.
— Tämä on Samuel Prescott, sanoi äiti. Hän on täällä yötä ja tulee mahdollisesti täysihoitoon luoksemme.
Sofia tervehti, otti sitten liinan päästään ja istuutui nurkkaan. Poika luuli, että se johtui ujoudesta, mutta huomasi myöhemmin, että syynä oli väsymys. Tyttö tuki niin usein kuin voi päätään käsillään eikä yleensä tehnyt mitään sellaista, mikä ei ollut tarpeellista.
Aikaisin seuraavana aamuna astui Samuel reippaana ja virkeänä ystävänsä Finneganin suureksi iloksi kapakkaan. Hän laskeutui polvilleen lattialle ja toimitti lattian suhteen sellaisen pesun, ettei se ollut saanut vertaa koko talon olemassaolon ajalla. Vastapalvelukseksi kutsui Finnegan hänet aamiaiselle, jota kutsua Samuel seurasikin, koska hänen senkautta tarvitsisi mrs Stedman'in luona syödä vain vähän.