Hän oli nuori mies, kuolemankalpea ja vapisi joka jäsenestään.
— Kuinka herran tähden osasitte pysähdyttää sen? kysyi hän läähättäen.
— Pidin vain kiinni, vastasi Samuel.
— Miten voinkaan teitä kiittää! huudahti nuori mies. Olette pelastanut henkeni!
Samuel piti vielä kiinni hevosesta, joka vauhkona vapisi.
— Ei se olisi pillastunut, ellei toinen ohjas olisi katkennut — katsokaas! sanoi ajaja näyttäen ohjaksen päätä.
— Mitä se pelästyi? kysyi Samuel.
— Nähtävästi jotakin paperipalaa. Se on aina ollut niin vauhko, se ryökäle, sanoi nuorukainen, ja pudistaen nyrkkiään hevoselle huudahti hän: odotappas, poikaseni, kyllä minä sinulle vielä näytän!
— Varokaa, ettei se uudelleen pelästy! kehoitti Samuel tarttuen taas kaikin voimin ohjaksiin, kun hevonen näytti haluavan lähteä tiehensä.
— Oh, nyt, kun olen saanut sen kiinni, en sitä päästä, vakuutteli nuorukainen. Kyllä se taas rauhottuu.