— Oh, oletteko yliopistossa?
— Olin siellä ennen — isäni kuolemaan asti. Silloin jätin yliopiston. Vihaan opintoja.
Samuel oli äärimmilleen ymmällä.
— Otaksun, ettette tarvitse opinnoita, sanoi hän sitten.
— En, sanoi vieras. Isäni ajatteli samoin kuin ukko Stew, mutta minut hän aivan väsytti. Mitä te piditte hänestä?
— Niin, nähkääs, sanoi Samuel, minä en ole yhtä onnellisessa asemassa kuin te. Mielestäni kertoi hän minulle mitä ihmeellisimpiä asioita.
— Mitä hän sitten sanoi?
— Hän selitteli mistä se johtuu, että minä olen ilman työtä. Mailmassa on liian paljon ihmisiä, hän sanoi, ja minä kuulun niihin, jotka eivät ole soveltuvia, kuten hän sanoi. Minä olin epäonnistunut olemisen taistelussa, ja siksi minun täytyy tulla syrjäytetyksi, sanoi hän.
— Oh, saakeli, sanoiko hän todella niin! huudahti vieras. Samuel toivoi, ettei nuorukainen olisi käyttänyt niin paljon sopimattomia sanoja, mutta hän otaksui, että tämäkin kuului niitten etuoikeuksiin, joilla tässä mailmassa oli onni mukanaan.
— Olin hänelle hyvin kiitollinen, jatkoi Samuel, sillä en ollut sitä asiaa ennen ymmärtänyt. Mutta kun opin ymmärtämään että se tapahtui ihmissuvun hyväksi, niin en sitä enään ottanut niinkään raskaalta kannalta.