— Pojat, sanoi ukko synkästi, minä en tahdo olla teidän tiellänne.
Ja jos olette niin halukkaita ryhtymään asiaan…
— Kyllä olemme! huudahti Aatami.
— Mitä sinä sanot, Samuel? kysyi isä.
— En tiedä, mitä minun pitäisi sanoa, vastasi Samuel. Minusta on kolmetuhatta dollaria suuri rahasumma. Emmekä me minun mielestäni tarvitse enempää.
— Aijotko olla meidän tiellämme? kysyi Aatami.
— En aijo, vastasi Samuel.
Ja niin oli asia ratkaistu. Kun he tulivat ostamaan osakkeita, tehtiin heille omituinen ehdotus: heidän ei tarvinnut, sanottiin, maksaa koko osakkeita, vaan ostaa ainoastaan niitten arvonnousun. Ja tämän ihmeellisen keksinnön vaikutus olisi, että he tulisivat ansaitsemaan kymmenen kertaa enemmän, kuin mitä olivat laskeneet. On näinollen tarpeetonta sanoa, että he ostivat tällä tavalla.
Ja he hankkivat itselleen jokapäiväisen lehden ja lukivat mitä suurimmalla jännityksellä, miten Pullovakuusyhtiön osakkeiden arvo nousi kuudestakymmenestäkolmesta ja yhdestä kahdeksasosasta kuuteenkymmeneenneljään ja yhteen neljäsosaan. Ja sitten, myöhään eräänä iltana tuli vanha Hiram John, paikkakunnan kauppias tuoden sähkösanoman Manning ja Isaacsonilta, jotka ilmoittivat, että heidän täytyi suorittaa osakkeista vielä lisämaksua, "kurssieroa", sillä Pullovakuusyhtiön osakkeiden arvo oli nyt laskenut viiteenkymmeneenkuuteen ja viiteen kahdeksasosaan. He istuivat koko yön miettimässä, mitä tämä mahtoi merkitä ja yrittivät karkoittaa sitä peloittavaa mörköä, jonka olivat huomaavinaan. Seuraavana päivänä lähti Aatami kaupunkiin ottamaan lähempää selkoa asiasta, mutta tapasi maalaiskirjeenkantajan ja palasi takaisin kotiin mukanaan kirje, jossa välittäjät ilmoittivat, että heidän oli täytynyt myydä osakkeet, joitten arvo nyt oli viidenkymmenen alapuolella. Sanomalehdestä löysivät he uutisen, mikä selitti onnettomuuden: vanha Henry Lockman oli äkillisesti kuollut loistavan liikeuransa kukkuloilla ja pörssikeinottelijat olivat heti rientäneet painamaan alas Pullovakuusyhtiön osakkeiden hintaa.
Kolmetuhatta dollaria olivat siis poissa. He tarvitsivat kolme päivää oikein ymmärtääkseen asian; se oli siinä määrin uskomatonta, että heidän täytyi kirjoittaa välittäjille, joilta saivat vielä yhden kirjeen, jossa nämä mustalla valkealla vakuuttivat, ettei ollut ainoatakaan dollaria heidän rahoistaan jälellä, niin ettei mikään väärinkäsitys siinä asiassa enään voinut tulla kysymykseen. Aatami raivosi ja kiroili kuin hullu, ja Dan poissa suunniltaan vakuutti menevänsä kaupunkiin ja ottavansa hengen Manningilta. Mitä vanhaan Efraimiin tulee, niin kirjoitti hän kirjeen, jossa ilmaisi syvintä suruaan ja samalla ankarinta suuttumusta, mutta Manning vastasi kylmän kohteliaasti selittäen, ettei hänellä ollut mitään tekemistä asian kanssa, että hän oli ollut välittäjä ja ostanut määräyksen mukaan sekä ettei hän ollut voinut edeltäpäin tietää Lockmanin kuolemasta. "Muistanette minun varoittaneen teitä", kirjoitti hän, "markkinain epävarmuudesta ja vaarasta, jolle antauduitte alttiiksi". Efraim ei voinut muistaa mitään sentapaista, mutta sitävastoin ymmärsi hän täysin hyvin, ettei tässä enään mikään auttanut.
Samuel ei paljoa välittänyt rahaosuutensa menettämisestä, mutta sitä enemmän isän surusta, joka oli kauhea nähdä. Kova isku melkein tappoi vanhuksen; hän näytti tämän viikon ajalla vanhentuneen kymmenen vuotta ja riutui talven kuluessa yhä. Keväämmällä vilustui hän ja joutui vuoteeseen; hän sai keuhkotulehduksen, ja ennenkuin osattiin aavistaakaan, oli hän poissa.